ELISA
27.8.2010, 17:07Lähde Elisalle kehittämään televerkkoja
Haemme Elisan Teknologia ja Tuotehallinta
-yksikköön vakituiseen työsuhteeseen Helsinkiin
TEKNOLOGIAPÄÄLLIKKÖÄ
Tehtäviisi kuuluvat mobiilin ja kiinteän televerkon laitetilojen kehittäminen,
optimointi ja strateginen suunnittelu. Yhteistyökumppaneinasi ja tukenasi on
koko Elisan tuotannon organisaatio.
Odotamme sinulta laaja-alaista osaamista telelaitetiloista, vähintään perustiedot sekä mobiilista että kiinteästä televerkosta ja mielellään kokemusta myös energia-asioista. Vankka ymmärrys taloudellisista lainalaisuuksista sekä vahva teknistaloudellinen tausta ovat edellytys työtehtävän menestyksekkäälle hoitamiselle.
Lisäksi työtehtävässä tarvitaan kykyä ajatella asioita ennakkoluulottomasti, oma-aloitteisuutta, verkostoitumiskykyä ja tavoitehakuisuutta.
Tulet toimeen erilaisten ihmisten kanssa, hahmotat suuria kokonaisuuksia, osaat keskittyä olennaiseen ja saat tuloksia aikaan. Työskentely onnistuu sujuvasti englannin kielellä niin suullisesti kuin kirjallisesti. Työtehtävään sopiva koulutus on DI-tutkinto.
Tarjoamme sinulle mielenkiintoisen ja haastavan tehtäväkentän Suomen johtavan televerkko-operaattorin keskeisellä osa-alueella. Pääset osallistumaan televerkkojen kehittämiseen entistäkin monipuolisemmiksi ja kilpailukykyisemmiksi erittäin ammattitaitoisessa työympäristössä.
Lisätietoja:
Eetu Prieur, Osastopäällikkö, 050 506 5313, eetu.prieur@elisa.fi
Täytä hakulomake 09.09.2010 mennessä osoitteessa www.elisa.fi/rekry tai lähetä hakemuksesi ja CV:si osoitteella rekrytointi@elisa.fi
Elisa on Pohjoismaiden johtava viestintäpalvelujen tuottaja ja on
julkisesti noteerattu NASDAQ OMX Helsinki Suuret Yhtiöt -listalla. Elisa
toimii Pohjoismaiden lisäksi Baltian maissa ja Venäjällä. Palvelemme
alueellisesti noin 2 miljoonaa kuluttaja-asiakasta ja kansainvälisesti noin
150 000 yritys- ja yrittäjäasiakasta tarjoamalla laajan valikoiman erilaisia
liittymiä palveluineen.
Välitämme ihmisille elämyksiä ja parannamme organisaatioiden tuottavuutta verkossa. Elisa keskittyy kehittämään kuluttajille ja yritysasiakkaille ICT- ja online-palveluja. Liikevaihtomme vuonna 2009 oli 1,43 miljardia euroa. Henkilöstön määrä on noin 3 200. Elisa toimii globaalisti yhteistyössä Vodafonen ja Telenorin kanssa. Lisätietoja osoitteesta www.elisa.fi
DIILI
Aleksi Kolehmainen, 16:26HSL:n it-kilpailutuksessa ilmiriita: 20 miljoonaa euroa edullisempi tarjous hylättiin


