Paha paikka & ratkaisu
Tiina Torppa, Fakta, 22.6.2010, 19:22Yt-neuvottelut veivät motivaation

Kuva: SXC / vieran2001
Ei mies ensi kertaa joutunut yt-vääntöihin. Myllerryksiä on riittänyt. Yrityksen nimeä, omistajaa ja organisaatiota on venkslattu niiden 15 vuoden aikana, jotka mies on työskennellyt tässä ICT-firmassa.
Uran alussa vakituinen työpaikka, hyvä palkka ja oma arvomaailma vaikuttivat niin, ettei mies edes ajatellut ammattiliiton jäsenyyttä. Yhden epävarman kauden aikana hän kuitenkin monen muun mukana liittyi liittoon ja neljä vuotta sitten tempautui edustamaan työpaikkansa ylempiä toimihenkilöitä.
Siinä on saanut seurata työelämän kehitystä ja jopa vähän vaikuttaa. Silti päättyneet yt-neuvottelut söivät miestä. Niin monessa käänteessä tuli eteen likaista peliä ja ketkuilua.
Hänen rinnallaan ylempiä toimihenkilöitä edusti nuorempi neuvottelija, jonka irtisanomissuoja ei ollut yhtä vankka, mutta neuvottelijoiden riveihin ei yleensä puututa. Yhtäkkiä kaveri irtisanottiin, talutettiin siivosti sivuovesta ulos ja käteen tyrkättiin rahasopimus.
Omien pomojen peli tuntuu miehen mielestä niin likaiselta. Hän on kuitenkin kunnioittanut useimpia heistä.
Entä tajuaako irtisanottu kollega, että ihmisen ostaminen on raakaa kaupantekoa. Jälkikäteen ei parane hangoitella vastaan eikä viedä juttua lakitupaan. Irtisanottu kaveri sanoo, ettei hänestä kannata kantaa huolta: raha lohduttaa ja ala työllistää, kun taantuma taittuu.
Kenestä ryytynyt mies on huolissaan? Itsestään, johtoportaasta, liitosta vai firmasta? Pitäisihän hänen tuntea koko paletti varjopuolineen. Mutta neuvotteluprosessi ja koko edunvalvonta mietityttävät. Satojen ihmisten työteho kärsi neuvotteluviikkojen aikana, kun näytelmä nimeltä yt-prosessi porskutti eteenpäin.
Vaimo sanoo, että hei, haloo se on jo ohi. Painu työterveyshuoltoon. Enkä mene. Sinne on pitkät jonotkin, menkööt tarvitsevammat.
Pian työpaikalla käynnistyy coaching-prosessi, jonka tarkoitus on kehittää uudessa tilanteessa olevia tiimejä. Projekti sisältää myös kolme kahdenkeskistä sessiota coachin kanssa.
Mies päättää mainita coachille irtisanomiskierrosten aiheuttamista haavoistaan voidakseen sitoutua tulevaisuuteensa tässä organisaatiossa. Mies alkaa puhua tapahtumista ja pettymyksestään. Coach ei ota kantaa, mutta kyselee ja myötäelää. Mies kertoo, että toisinaan nuorempi neuvottelijakollega kiivaili. Niinpä nuoresta miehestä tehtiin paha poliisi ja hänestä hyvä poliisi.
Näin muutoksesta ryytynyt pääsee eteenpäin
1. Huomioi tunteesi. Pääset eteenpäin muutoksesta, kun tunnistat omat tunteet ja käyt läpi niistä kipeätkin.
2. Pura tilanne luotettavalle henkilölle. Huolehdi, että pääset purkamaan tuntemuksesi työyhteisön ulkopuoliselle, luotettavalle henkilölle (työterveyspsykologi tai coach).
3. Opi myllerryksestä ja käytä tietoa siihen, kuinka jatkossa suojaudut ja mikä on sinulle tärkeää.
4. Keskity voimavaroihisi. Näe vahvuutesi, katso kohti työurasi tulevaisuutta ja löydä roolisi uudessa tilanteessa.
Miestä riivaa syyllisyys siitä, että hän kokeneempana olisi voinut vaikuttaa asetelmaan - ja siihen, ettei toista olisi irtisanottu.
Hän kertoo coachille palavereista, joihin osallistui pakahduttava määrä tunteita: pelkoa, epäluuloa, toivoa, katkeruutta. Keskitalven kuukausina firmassa tuntui työskentelevän muita kuin koodaajia, projektipäälliköitä, assistentteja, markkinoinnin, myynnin ja reskontran väkeä. Toimitalo täyttyi Irtisanomista Pelkäävistä Ihmisistä. Joskus mies tunnisti murhetta myös kokeneen irtisanojaksi joutuneen pomon uurteisilla kasvoilla.
Valmennusprosessi ja istunnot coachin kanssa päättyvät. Miehen stressi ja mieli kevenevät. Hän sai kuuntelijan, joka ei arvota, arvioi tai määrittele eikä juoruile.
Coachin kanssa konkretisoitiin keinot, joilla rakennetaan uusi suhde omaan tehtävään ja mielekkääseen tulevaisuuteen.
Mies alkaa katsoa kohti kevään valoa. Hänellä on paljon annettavaa, alan ammattilaisena ja ylempien toimihenkilöiden edustajana. Mutta jatkossa hän aikoo pitää paremmin puolensa ja valita tarkasti roolinsa eri tilanteissa, jotta tietää jaksavansa taistella oikeudenmukaisuuden puolesta.
Hän on sinut itsensä kanssa pitäessään kiinni itselleen tärkeistä arvoista ja reiluista menettelytavoista niin hyvin kuin mahdollista. Se riittää.
Asiantuntijana Inventiva Oy:sta coach, työnohjaaja Raisa Lindroos, joka on erikoistunut työelämän vaikeiden tilanteiden käsittelemiseen ja purkamiseen sekä johto-, esimies-, tiimi- ja työntekijätaitoihin.
Artikkeli on julkaistu aiemmin Faktassa.
Niin, että puoliso sanoi, että kannattaa unohtaa ja katsoa vain eteenpäin ja ryhdistäytyä. Niin, ja coach kuunteli samat asiat, eikä sanonut siihen juuta eikä jaata. Kun työelämä on ainaista 'silmien sulkemista' tosiasioilta ja itsensä suojelemista niin hyvin kuin yleensä on mahdollista tai mahdotonta, niin ei sitä oikein voi joka käänteessä olla pyytelemässä kuuntelijaa isoa miestä tukemaan.
ELAN IT
27.8.2010 17:29
Talar du svenska? Paikka Service Desk -henkilölle
Haussa on kokenut, ruotsinkielinen Service Desk -konkari kansainväliseen yritykseen. »
ELAN IT
27.8.2010 17:55
Tunnetko Microsoftin tuotteet? Hae tekniseksi asiantuntijaksi
Pääset osallistumaan ongelmanratkaisuun ja varmistamaan tietojärjestelmien toimivuuden. »
ELAN IT
27.8.2010 17:49
Tieto hakee hankintojen asiantuntijaa
Pääset auttamaan organisaatioita tietotekniikan hankintaprosesseissa ja sopimusneuvotteluissa. »
ELAN IT
27.8.2010 17:38
Tarjolla osa-aikaista työtä lähituessa
Työ tapahtuu useassa paikassa, joten henkilöllä tulee olla oma auto. »
ELAN IT
27.8.2010 17:42
It-ammattilainen, Tampere kutsuu! Tule keskustelemaan vaihtoehdoista
Käytä hyväksesi Elan IT:n kontakteja ja hae uusiin töihin Tampereelle. »
LAKIESITYS
Kaisa Simola, 26.8.2010 13:42Saksa kieltää Facebookin käytön rekrytoinnissa – Suomessa lait kohdallaan
ELAN IT
27.8.2010 17:35
Tampereella vakipaikka myynnin ammattilaiselle
Haussa on Account Manager, jonka tehtäviin kuuluvat uusasiakashankinta ja myynnin kehittäminen. »
TYÖELÄMÄ
Sami Rainisto, Talouselämä, 18.8.2010 20:01Tuo koira avokonttoriin
Työilmapiiri paranee, jos avokonttorissa häärii koira. Tutkittu juttu. »
TYÖELÄMÄ
Aleksi Kolehmainen, 9.8.2010 23:27Seitsemän väärää uskomusta it-duuneista
Joskus it-alan kirjoittamattomien sääntöjen rikkominen saattaa jopa kannattaa. »
UUSI TYÖPAIKKA
Seija Holtari, Talouselämä, 16.8.2010 19:22Kohta sinäkin vaihdat työpaikkaa
Headhunterit pyyhkivät hikeä otsalta uusien johtajien jahdissaan. Joko puhelimesi pirisee? »
TIETOKONEET
Juha-Matti Mäntylä, Talouselämä, 29.6.2010 19:15Hyvästi, rakas läppäri
Ympyrä on sulkeutunut, tyhmä pääte palaa työpöydälle. Samalla läppärit katoavat toimistosta »
Y-SUKUPOLVI
Aleksi Kolehmainen, 15.6.2010 19:15Talous-Siperia opetti
Y-sukupolvi arvostaa australialaisen selvityksen mukaan vakaata työpaikkaa aiempaa enemmän. »
TIETOTEKNIIKKA APUVÄLINEENÄ
Vesa Linja-aho, MikroPC, 14.6.2010 12:43Tietotekniikka parantaa näkövammaisten työviihtyvyyttä


