Tietoviikko
Etusivu Taustat Kehittäjän kanava Keskustelu Blogit Tapahtumat Edut TiviDuunit Microsoft Areena   White papers
Työpaikat Mikä TiviDuunit? Uratie
Lähetä
Tulosta
Jaa

LÄHETÄ KAVERILLE

*Tähdellä merkityt kentät ovat pakollisia

ITALIALAINEN LAKKO

Hanna Säntti, Talouselämä, 3.2.2010, 19:00

Hidas ei aina lakkoile

Kuva: Jii Roikonen

”Yksi heitti tikkaa, kaksi katseli vierestä ja vain pari henkilöä nosteli laukkuja hitaasti hihnalle.”

Näin kuvaili Finnairin lennolta perheen matkalaukkuja turhaan odottanut Pauliina Airaksinen-Aminoff tilannetta Helsinki-Vantaan lentokentällä Iltalehdelle.

Kyse on tietysti Finnairin matkatavarakaaoksesta ja italialaisesta lakosta , johon ulkoistuspäätöksestä suivaantuneet työntekijät mitä ilmeisimmin ovat langenneet.

Verkkainen työskenteleminen kaikkia mahdollisia sääntöjä noudattaen on Finnair-kahinassa jopa lievä syytös, kun ilmassa risteilevät myös epäilykset matkalaukkujen lähettämisestä tietoisesti vääriin kohteisiin ja muu sabotaasi.

Kriisiyhtiössä on kriisiyhtiön rähinät. Ilmapiirin kiristyminen työmarkkinoilla on silti yleisempi ilmiö.

Elinkeinoelämän keskusliiton EK:n mukaan työtaisteluiden määrä nousi viime vuonna noin neljänneksellä. Jäsenyritykset raportoivat EK:lle viime vuonna yli 170 lakkoa ja muuta selkkausta, joista valtaosaa ne pitivät laittomina.

Yli puolet työtaisteluista johtui työvoiman vähentämisestä tai sen uhasta. Kakkosena tilastoissa tulevat työn järjestelyihin liittyvät syyt, joihin ulkoistussopimuksetkin lukeutuvat.

Tietoista kuhnailua vai normaalia työpanosta?

Tietoinen kuhnailu on työsopimuksen voimassa ollessa työehtosopimuslain vastaista. Kiusaus hidasteluun voi silti olla ylittämätön, jos kiistat työnantajan kanssa ovat kovin repiviä.

Laittoman hidastelun erottaminen ei ristiriitatilanteissakaan ole silti yksinkertaista.

”Ihan rauhassa teen näitä hommia”

Italialaisessa lakossa väki hidastelee tahallisesti. Ihmiset noudattavat määräyksiä ja sääntöjä pilkuntarkasti ja kieltäytyvät kaikista hommista, jotka eivät nimenomaisesti kuulu heidän tontilleen.

Kyse on protestista, jolle on syynsä. Jos syy ei ole ilmeinen, se pitää selvittää pikimmiten.

Sopu ei löydy väittelemällä vaan neuvottelemalla. Väitellessä energia kuluu omien väitteiden puolustamiseen. Neuvotellessa keskeistä on toisen kuunteleminen.

Kiistojen reposteleminen julkisuudessa vaikeuttaa lähes aina sovun löytymistä.

Jos keskusteluyhteys on huono, apuun kannattaa kutsua ulkopuolinen sovittelija.

Vaikka tunteet olisivat pinnassa, syyllistäminen kannattaa unohtaa.

Ensimmäinen askel sopuun on luottamus: tämäkin kiista selviää.

Lähde: Rauno Korpi ja Pertti Tanhua. Yhteispeli työelämässä. Kasva esimiehenä ja alaisena.

Italialaista lakkoa voi epäillä, jos työn tuottavuus laskee yhtäkkiä selvästi. Myös tiukka työnkuvien vahtiminen voi olla merkki tarkoituksellisesta hidastelusta.

Kuhnailu voi näkyä esimerkiksi tuotantomäärien pienenemisenä, asiakaspalvelun hidastumisena, tilausten viivästymisenä ja reklamaatioiden kasvuna – tai matkalaukkujen sumana.

”Raja on usein veteen piirretty viiva. Työyhteisössä saattaa olla vain muutama tyyppi, joka laittaa kapuloita rattaisiin ja painostaa muitakin hidastelemaan”, sanoo EK:n asiantuntija Tuija Vehviläinen.

Työtahti voi myös hidastua ilman tietoista, kollektiivista päätöstäkin.

On inhimillistä, että esimerkiksi irtisanomiset heijastuvat ihmisten työpanokseen: Yksi voi jännittää työpaikkansa puolesta niin, että uni karkaa ja työteho laskee. Toiselta yt-rumba vie fiilikset ja innon antaa kaikkensa.

Kannattaa myös miettiä, mitä normaali työpanos tarkoittaa.

Ihminen ei ole kone. Jos koko tiimi on kuukauden painanut tukka putkella kasaan isoa tilausta, on ymmärrettävää, että urakan valmistuttua tehot notkahtavat. Kuka jaksaisi aina porhaltaa 110 prosenttista päivää?

Italialaisessa lakossa

Syytös italialaisesta lakosta on sen verran kova, ettei sitä kannata singota työntekijöiden niskaan kevein perustein. Ikävä väite vaatii konkreettisia todisteita.

Jos sellaisia löytyy, on johdon ensimmäinen keskustelukumppani työpaikan pääluottamusmies. Kun vaatimus työrauhan palauttamisesta on esitetty, on pikimmiten selvitettävä, mistä tossu puristaa. Lakko on aina protesti jostakin.

”Ensimmäinen neuvo on, että tällaiset tilanteet pitää ratkaista neuvottelemalla ja yrittää etsiä molempia osapuolia tyydyttävä ratkaisu”, Vehviläinen muistuttaa.

Jos mahdollista, sopua kannattaa hakea omassa piirissä.

Finnairissa julkisuutta on ollut riesaksi asti ja eläkkeelle jäänyt valtakunnansovittelija Juhani Salo-nius on jouduttu kutsumaan jo kahdesti selvittämään kahinaa.

Myös muut yritykset voivat löytää avun sovittelujärjestelmästä, vaikka ratkaisu sovitteluavusta tehdään aina tapauskohtaisesti.

Jos ihmiset ovat työpaikalla ja tekevät edes jotain, työnantaja ei voi keskeyttää palkanmaksua. Lain mukaan yritys voi kuitenkin hidastelun takia alentaa pakkoja samassa suhteessa kuin työn määrä on vähentynyt.

Työnantajaliitto voi viedä italialaisen lakon myös työtuomioistuimeen, joka voi tuomita ammattiliiton ja -osaston sakkoihin, jos lakko on laiton. Tilanne on yleensä tällöin jo niin klikkiytynyt, että tuomioistuimen päätös enää harvoin yksin palauttaa työrauhaa.

Artikkeli on julkaistu aiemmin Talouselämässä.

Lähetä
Tulosta
Jaa

LÄHETÄ KAVERILLE

*Tähdellä merkityt kentät ovat pakollisia
Kommentoi artikkelia
Lähettämällä viestin hyväksyn keskustelun ehdot.
Palaute toimitukselle
Re: Hidas ei aina lakkoile 4.2.2010 1:48

Jännä huhu. Tosin koko lentokentällä ei ole yhtäkään tikkataulua todistetusti. Mutta se ei estä tarkoituksellisesti väärän huhun levittämistä.

Muuten, onkohan tuo Iltalehteen kuvattu tahti kummoisempi kuin valtion virastossa tavallisena työpäivänä - tikanheittäjän asemasta vaikkapa nettilehteä työmikrollaan selaileva.

Tapsa. Vastaa
Siirry keskusteluun / Katso kaikki kommentit

TYÖPAIKKAILMOITUS ELISA

27.8.2010 17:07

Lähde Elisalle kehittämään televerkkoja

Avoinna on teknologiapäällikkön pesti, jossa tehtäviin kuuluvat mobiilin ja kiinteän televerkon laitetilojen kehittäminen, optimointi ja strateginen suunnittelu.   »

TYÖPAIKKAILMOITUS FUJITSU

16.8.2010 15:18

Onko SAP tuttu juttu? Hae sovellusarkkitehdiksi!

Fujitsu hakee SAP-sovellusarkkitehteja konsultoimaan asiakkaidensa liiketoimintalähtöisiä ratkaisuja.  »


TYÖPAIKKAILMOITUS ELAN IT

27.8.2010 17:29

Talar du svenska? Paikka Service Desk -henkilölle

Haussa on kokenut, ruotsinkielinen Service Desk -konkari kansainväliseen yritykseen.  »

TYÖPAIKKAILMOITUS ELAN IT

27.8.2010 17:55

Tunnetko Microsoftin tuotteet? Hae tekniseksi asiantuntijaksi

Pääset osallistumaan ongelmanratkaisuun ja varmistamaan tietojärjestelmien toimivuuden.  »

TYÖPAIKKAILMOITUS ELAN IT

27.8.2010 17:49

Tieto hakee hankintojen asiantuntijaa

Pääset auttamaan organisaatioita tietotekniikan hankintaprosesseissa ja sopimusneuvotteluissa.  »

TYÖPAIKKAILMOITUS ELAN IT

27.8.2010 17:38

Tarjolla osa-aikaista työtä lähituessa

Työ tapahtuu useassa paikassa, joten henkilöllä tulee olla oma auto.  »

TYÖPAIKKAILMOITUS ELAN IT

27.8.2010 17:42

It-ammattilainen, Tampere kutsuu! Tule keskustelemaan vaihtoehdoista

Käytä hyväksesi Elan IT:n kontakteja ja hae uusiin töihin Tampereelle.  »

LAKIESITYS

Kaisa Simola, 26.8.2010 13:42

Saksa kieltää Facebookin käytön rekrytoinnissa – Suomessa lait kohdallaan

Saksan hallitus on säätämässä lakia, joka rajoittaisi työnantajien oikeutta käyttää muun muassa Facebookia apunaan rekrytoinnissa. Suomessa ei asiantuntijan mukaan ole tarvetta vastaaville lakimuutoksille.   »

TYÖPAIKKAILMOITUS ELAN IT

27.8.2010 17:35

Tampereella vakipaikka myynnin ammattilaiselle

Haussa on Account Manager, jonka tehtäviin kuuluvat uusasiakashankinta ja myynnin kehittäminen.  »

TYÖELÄMÄ

Sami Rainisto, Talouselämä, 30.8.2010 19:22

Omituinen urapolku vei Googlen leipiin

Ari Ojansivu aloitti elokuun alussa yhtiössä, joka on usein nimitetty maailman parhaaksi työpaikaksi – Googlessa. Sinne hän päätyi hieman erikoisen urapolun kautta.   »

TYÖELÄMÄ

Sami Rainisto, Talouselämä, 18.8.2010 20:01

Tuo koira avokonttoriin

Työilmapiiri paranee, jos avokonttorissa häärii koira. Tutkittu juttu.  »

STRATEGIA

Petri Fiilin, Fakta, 12.8.2010 19:20

7 askelta toimivaan strategiaan

Onko organisaatiosi strategia taikasauva vai osallistumisen polku? Joka tapauksessa sen toteuttaminen vaatii taitavaa viestintää ja jatkuvaa ohjausta.  »

RYHMÄCOACHING

Maria Tojkander, Talouselämä, 20.8.2010 19:22

Kaikki yhden puolesta

Kun oma johtamistyyli on hukassa, apu voi löytyä ryhmäcoachingista. Kysymysten tulva kirkastaa ajatukset kummasti.  »

TYÖELÄMÄ

Aleksi Kolehmainen, 9.8.2010 23:27

Seitsemän väärää uskomusta it-duuneista

Joskus it-alan kirjoittamattomien sääntöjen rikkominen saattaa jopa kannattaa.  »

Esimiestyö

Marjatta Jabe, Fakta, 6.8.2010 20:56

Anna alaistesi näkyä

Osaatko innostaa porukkaasi? Tulisiko aina olla mukava? Esimiehellä on oikeus myös asettaa vaatimuksia, tohtori Gillis Herlitz muistuttaa.  »

UUSI TYÖPAIKKA

Seija Holtari, Talouselämä, 16.8.2010 19:22

Kohta sinäkin vaihdat työpaikkaa

Headhunterit pyyhkivät hikeä otsalta uusien johtajien jahdissaan. Joko puhelimesi pirisee?  »

TIETOKONEET

Juha-Matti Mäntylä, Talouselämä, 29.6.2010 19:15

Hyvästi, rakas läppäri

Ympyrä on sulkeutunut, tyhmä pääte palaa työpöydälle. Samalla läppärit katoavat toimistosta  »

Läksiäiset

Maarit Kauniskangas, Talouselämä, 8.6.2010 19:05

Kun on aika lähteä

Työpaikan mielialaa voi paikata läksiäisten avulla. Hyvät läksiäiset ovat lähtijän näköiset, mutta järjestelyt jäävät ylensä työtovereiden kontolle.  »

URAPOLUT

Aleksi Kolehmainen, 16.6.2010 18:30

Entinen HP-pomo tyrkyllä senaattiin

HP:n entinen toimitusjohtaja Carly Fiorina ja eBayn toimitusjohtaja Meg Whitman menestyivät republikaanien esivaaleissa.  »

Y-SUKUPOLVI

Aleksi Kolehmainen, 15.6.2010 19:15

Talous-Siperia opetti

Y-sukupolvi arvostaa australialaisen selvityksen mukaan vakaata työpaikkaa aiempaa enemmän.   »

SYYTE

Emma Kauppi, 16.6.2010 16:46

LinkedIn ennenkuulumattoman syytteen keskiössä

Entinen työntekijä rikkoi kilpailukieltosopimusta työelämään suuntautuneen LinkedIn-yhteisösivuston kautta, työnantaja väittää.  »

HR

Heikki Nivaro, Fakta, 21.5.2010 7:00

Siirtyykö rekrytointi Facebookiin?

Onko sosiaalisesta mediassa tulossa myös rekrytointikanava? Joillakin se on jo sitä vaikka moni työnhakija ja työnantaja löytävät toisensa yhä perinteisin keinoin.  »

TIETOTEKNIIKKA APUVÄLINEENÄ

Vesa Linja-aho, MikroPC, 14.6.2010 12:43

Tietotekniikka parantaa näkövammaisten työviihtyvyyttä

Palveluportaali mahdollistaa työskentelyn täysin virtuaalisessa toimistoympäristössä. Konsepti sopii hyvin näkövammaisille tekstinkäsittelijöille, jotka työskentelevät kotoa käsin. Kotitoimistoilla työskenteleville näkövammaisille työyhteisön puute on ollut aiemmin haaste.   »

Näin maksimoit hyötysi LinkedInistä  2.9.2010  »
Saako pomo soittaa sairauslomalaiselle?  1.9.2010  »
Nämä viisi it-taitoa tarvitset vuonna 2020  31.8.2010  »
Luovuus on fiilislaji  27.8.2010  »
Verkko-Nokia taipui jäsenmaksukiistassa  26.8.2010  »
Johtaja kelpaa vain hetken  24.8.2010  »
Varo liian avoimia nettikommentteja  19.8.2010  »
Pomo haluaa lihaskipua, hikeä ja hammasten kiristystä  17.8.2010  »
Työpaikka kuin lottovoitto  15.8.2010  »
.NET-osaajalle pesti menestyvässä it-yrityksessä  15.8.2010  »
Oletko php-ohjelmoija? Tarjolla vakipesti  15.8.2010  »
Haussa it-specialist Capgeminille  15.8.2010  »
Työpaikka teknisten sanojen säilän taitajalle  15.8.2010  »
Onko sinun juttusi scrum?  15.8.2010  »
Java-ohjelmistosuunnittelija, hae töihin Tampereelle!  15.8.2010  »
Työmatkalla monta vaaraa ompi eessä  13.8.2010  »
Kahdeksan työhaastattelusta tuttua pulmaa  11.8.2010  »
Oudoimmat selitykset töistä myöhästymiselle  10.8.2010  »
Ohjelmistotestauksen alalta avoin paikka asiantuntijalle  6.8.2010  »
It-tukihenkilön työpaikka sinulle, joka kaipaat haasteita  6.8.2010  »
Oletko kokenut ohjelmistotestaaja?  6.8.2010  »
Turussa töitä henkilöstöhallinnon harjoittelijalle  6.8.2010  »
Microsoft hakee teknistä palvelupäällikköä  6.8.2010  »
Haluatko järjestelmäasiantuntijaksi Keski-Suomeen?  6.8.2010  »
Töitä it-projektien parissa Kuopiossa  6.8.2010  »
RSS
Ovi
ELISA
Lähde Elisalle kehittämään televerkkoja

Avoinna on teknologiapäällikkön pesti, jossa tehtäviin kuuluvat mobiilin ja kiinteän televerkon laitetilojen kehittäminen, optimointi ja strateginen suunnittelu.   »

FUJITSU
Onko SAP tuttu juttu? Hae sovellusarkkitehdiksi!

Fujitsu hakee SAP-sovellusarkkitehteja konsultoimaan asiakkaidensa liiketoimintalähtöisiä ratkaisuja.  »

ELAN IT
It-ammattilainen, Tampere kutsuu! Tule keskustelemaan vaihtoehdoista

Käytä hyväksesi Elan IT:n kontakteja ja hae uusiin töihin Tampereelle.  »

Ajankohtaisimmat työpaikat
IT-LAITEPALVELUN KOORDINAATTORIA
Berner Osakeyhtiö
TIETOHALLINTOJOHTAJA
PD Personnel Oy / Teboil Oy Ab
Lisää työpaikkoja
ELAN IT
Tunnetko Microsoftin tuotteet? Hae tekniseksi asiantuntijaksi

Pääset osallistumaan ongelmanratkaisuun ja varmistamaan tietojärjestelmien toimivuuden.  »

ELAN IT
Tieto hakee hankintojen asiantuntijaa

Pääset auttamaan organisaatioita tietotekniikan hankintaprosesseissa ja sopimusneuvotteluissa.  »

ELAN IT
Tampereella vakipaikka myynnin ammattilaiselle

Haussa on Account Manager, jonka tehtäviin kuuluvat uusasiakashankinta ja myynnin kehittäminen.  »

ELAN IT
Tarjolla osa-aikaista työtä lähituessa

Työ tapahtuu useassa paikassa, joten henkilöllä tulee olla oma auto.  »

ELAN IT
Talar du svenska? Paikka Service Desk -henkilölle

Haussa on kokenut, ruotsinkielinen Service Desk -konkari kansainväliseen yritykseen.  »

TYÖELÄMÄ
Kahdeksan työhaastattelusta tuttua pulmaa

Mitä tehdä, jos kännykkä soi kesken haastattelun?  »

TYÖELÄMÄ
Nämä viisi it-taitoa tarvitset vuonna 2020

Computerworld kokosi yhteen tärkeimmät taidot, joille on kymmenen vuoden kuluttua huutava kysyntä.  »

TYÖELÄMÄ
Saako pomo soittaa sairauslomalaiselle?

Jonkun mielestä pomon soitto sairiksella kertoo välittämisestä, toisia yhteydenpito ärsyttää. Saako pomo soittaa sairastavalle?  »

TYÖURA
Näin teet hyvän ansioluettelon

Ansioluettelo avaa työnantajalle koko elämäsi - perhesuhteet, luottamustoimet ja harrastukset. .  »

Läksiäiset
Kun on aika lähteä

Työpaikan mielialaa voi paikata läksiäisten avulla. Hyvät läksiäiset ovat lähtijän näköiset, mutta järjestelyt jäävät ylensä työtovereiden kontolle.  »

PALKAT
Näin paljon tienaisit it-alalla Yhdysvalloissa

Taantuma toi amerikkaiselle it-ammattilaiselle lisää työtä ja pidempiä työpäiviä, mutta myös pienempiä etuuksia ja lähes olemattomia palkankorotuksia.  »

TYÖELÄMÄ
Oudoimmat selitykset töistä myöhästymiselle

Entistä useampi työntekijä saapui töihin viime vuonna ajoissa, selviää CareerBuilderin nettikyselystä.   »

TYÖELÄMÄ
Vali vali, työpaikan henki nousuun

Jos ihmiset valittaisivat enemmän, työpaikoilla olisi ongelmia vähemmän. Tarvitaan kunnon valituskokouksia, jossa kukaan ei saisi sanoa mitään myönteistä.  »

IT Jobb i Sverige
Systemtekniker Cisco Unified Communication  »
SAP support, Heltid  »
Vi söker Förvaltningsledare till myndighet inom tele -och datakommunik  »
Produktionsansvarig  »
Change Manager till Cerdo Bankpartner  »
IT-konsult Paketering  »
HAETKO TÖITÄ?
15 varmaa tapaa ärsyttää työhaastattelijaa

Lue juttu ajatuksella ja mieti syyllistytkö sinä näihin maneereihin, jotka eivät todennäköisesti tee hyvää vaikutusta rekrytoijaan.   »

Avoimia työpaikkoja
TEKNINEN OSAAJA (Helsinki)
Elan IT Resource Oy
Database administrator DB2
Elan IT Resource Oy
Analyst, User Operations - Finnish (Dublin)
Elan IT Resource Oy
TIETOTEKNIIKAN AMMATTILAINEN (Tampere)
Elan IT Resource Oy
Työasema-arkkitehti (Turku)
Elan IT Resource Oy
Lisää työpaikkoja
JOHTAMINEN
Johtaja kelpaa vain hetken

Yritykset elävät ja kehittyvät. Johtajakin vaihtuu usein silloin, kun yrityksen on muututtava, tietää Anvian tuore toimitusjohtaja Matti Makkonen.  »

VOIMAMIEHET
Pomo haluaa lihaskipua, hikeä ja hammasten kiristystä

Juuri kun löylykisasta selvittiin, johtajien otsasuonet pullistuvat Espoossa 24 kilon kahvakuulan vedosta.  »

TYÖNTEKO
Vielä yksi nettitesti, ei pomo huomaa

Moni suuri suomalaisyritys kieltää tai rajoittaa työntekijöidensä sosiaalisten verkkopalveluiden käyttöä työajalla vedoten siihen, että palvelut muodostavat tietoturvauhkan.  »

PALKAT
Palkanalennus voi helpottaa

Töissä ei ole pakko painaa pitkää päivää eikä raataa itseään henkihieveriin. Palkanalennus ja kevyempi työ ovat tahdon asioita.  »

URALLA ETEENPÄIN
Opettele vahvuutesi ennen työnhakua

Jos ei ole pitkään aikaan hakenut uutta työtä, tilanne voi olla uusi ja outo. Urakonsultti Niklas Öhman kertoo, miten töitä kannattaa hakea.  »

YHTEISÖPALVELUT
Työnhakija, muistithan tarkistaa Facebookin yksityisasetukset?

Useampi kuin joka toinen työnantaja etsii työnhakijasta tietoa Facebookin kaltaisista yhteisöpalveluista, kertoo tuore tutkimus. Toisaalta useampi kuin joka neljäs työnantaja kertoo erottaneensa työntekijän yhteisöpalvelusta löytyneen sisällön vuoksi.   »

Paha paikka & ratkaisu
Yt-neuvottelut veivät motivaation

Kokenut ylempi toimihenkilö oli jälleen kerran neuvottelijana yt-prosessissa, ja neuvottelujen käänteet jäivät hiertämään häntä. Pystyykö hän sitoutumaan työnantajaansa uudelleen ja löytämään motivaation?  »

Kahvi
Aamukahvi ei oikeasti piristä

Aamukahvi naamaan ja pirteänä palaveriin! Huijaat vain itseäsi.  »
















© 1998-2010 Talentum Oyj Talentum vaihde: 0204 42 40 Talentum tilaajapalvelu puh: 0204 42 4100
Lehdet: tilaajapalvelu@talentum.fi Kirjat: kirjat@talentum.fi
Verkkopalvelut: asiakaspalvelu@talentum.com
Talentum.com myynti: onlinemyynti@talentum.com
Talentum verkkopalvelut: Vastaavat toimittajat
Käyttäjäsopimus/rekisteriseloste
*) Puhelun hinta (sis. alv 23 %): Lankapuhelimesta 8,28 snt/puhelu + 7,00 snt/min.
Matkapuhelimesta 8,28 snt/puhelu + 17,00 snt/min. Ulkomailta ao. maan ulkomaanpuhelumaksu.