TÄNÄ VUONNA PARANEE
Henna Savolainen, 27.1.2010, 7:00Teknologia-ammattilaisia karsittiin rajusti viime vuonna USA:ssa
Teknologia-alalta katosi rajusti työpaikkoja vuonna 2009. Vuoden 2010 odotetaan kuitenkin tuovan mukanaan jo hieman kasvuakin.
Tutkimusyhtiö Challenger, Gray & Christmasin (CGC) raportin mukaan viime vuonna irtisanottiin yhteensä 174 629 teknologia-alan ammattilaista Yhdysvalloissa. Tämä on yli 10 prosenttia kaikista USA:ssa viime vuonna irtisanotuista.
”Eniten henkilöstövähennyksiä tapahtui ensimmäisellä neljänneksellä, jolloin talous kävi pohjilla”, kerrotaan CGC:n raportissa.
TechCrunch-blogi on laskenut teknologia-alan irtisanomisia lokakuusta 2008. Laskuri on tällä hetkellä yli 350 000:ssa.
Kaikki suuret teknologiatutkimusyhtiöt (Gartner, IDC) ovat ennustaneet, että teknologiakulutusta lisätään kuluvana vuonna 3,2 – 6,6 prosenttia. CGC uskoo tämän näkyvän myös sektorin työpaikkojen lisääntymisenä.
ELAN IT
27.8.2010 17:29
Talar du svenska? Paikka Service Desk -henkilölle
Haussa on kokenut, ruotsinkielinen Service Desk -konkari kansainväliseen yritykseen. »
ELAN IT
27.8.2010 17:55
Tunnetko Microsoftin tuotteet? Hae tekniseksi asiantuntijaksi
Pääset osallistumaan ongelmanratkaisuun ja varmistamaan tietojärjestelmien toimivuuden. »
ELAN IT
27.8.2010 17:49
Tieto hakee hankintojen asiantuntijaa
Pääset auttamaan organisaatioita tietotekniikan hankintaprosesseissa ja sopimusneuvotteluissa. »
ELAN IT
27.8.2010 17:38
Tarjolla osa-aikaista työtä lähituessa
Työ tapahtuu useassa paikassa, joten henkilöllä tulee olla oma auto. »
ELAN IT
27.8.2010 17:42
It-ammattilainen, Tampere kutsuu! Tule keskustelemaan vaihtoehdoista
Käytä hyväksesi Elan IT:n kontakteja ja hae uusiin töihin Tampereelle. »
LAKIESITYS
Kaisa Simola, 26.8.2010 13:42Saksa kieltää Facebookin käytön rekrytoinnissa – Suomessa lait kohdallaan
ELAN IT
27.8.2010 17:35
Tampereella vakipaikka myynnin ammattilaiselle
Haussa on Account Manager, jonka tehtäviin kuuluvat uusasiakashankinta ja myynnin kehittäminen. »
TYÖELÄMÄ
Sami Rainisto, Talouselämä, 18.8.2010 20:01Tuo koira avokonttoriin
Työilmapiiri paranee, jos avokonttorissa häärii koira. Tutkittu juttu. »
TYÖELÄMÄ
Aleksi Kolehmainen, 9.8.2010 23:27Seitsemän väärää uskomusta it-duuneista
Joskus it-alan kirjoittamattomien sääntöjen rikkominen saattaa jopa kannattaa. »
UUSI TYÖPAIKKA
Seija Holtari, Talouselämä, 16.8.2010 19:22Kohta sinäkin vaihdat työpaikkaa
Headhunterit pyyhkivät hikeä otsalta uusien johtajien jahdissaan. Joko puhelimesi pirisee? »
TIETOKONEET
Juha-Matti Mäntylä, Talouselämä, 29.6.2010 19:15Hyvästi, rakas läppäri
Ympyrä on sulkeutunut, tyhmä pääte palaa työpöydälle. Samalla läppärit katoavat toimistosta »
Y-SUKUPOLVI
Aleksi Kolehmainen, 15.6.2010 19:15Talous-Siperia opetti
Y-sukupolvi arvostaa australialaisen selvityksen mukaan vakaata työpaikkaa aiempaa enemmän. »
TIETOTEKNIIKKA APUVÄLINEENÄ
Vesa Linja-aho, MikroPC, 14.6.2010 12:43Tietotekniikka parantaa näkövammaisten työviihtyvyyttä


