Tietoviikko
Etusivu Taustat Kehittäjän kanava Keskustelu Blogit Tapahtumat Edut TiviDuunit Microsoft Areena   White papers
Työpaikat Mikä TiviDuunit? Uratie
Lähetä
Tulosta
Jaa

LÄHETÄ KAVERILLE

*Tähdellä merkityt kentät ovat pakollisia

HARVARD

Amy Gallo, Fakta, 5.2.2010, 7:00

Jos kollegan virheet ovat toisten riesana

Kaikki johtamisen asiantuntijat ovat yhtä mieltä siitä, että töiden tulokselliseen tekemiseen tarvitaan välttämättä positiivisia työskentelysuhteita. Mitä meidän sitten pitäisi tehdä, kun joku kollega jättää hommansa hoitamatta niin, että se vaikuttaa työhömme? Onneksi työtoverin virheiden rakentava käsitteleminen voi esteiden rikkomisen ohella myös auttaa meitä ja kollegaamme hankkimaan uusia taitoja.

Kollega saattaa lipsua määräajoista, lyödä laimin tärkeitä töitä, tehdä laskuvirheitä tai jopa antaa harhaanjohtavia tietoja. Kaikissa tapauksissa kollega saattaa tehdä viattomia virheitä vaikkapa tietämättömyyttään, kokemattomuuttaan tai ymmärtämättömyyttään. Ilman lisätietoja ei voi olla varma syistä, ja siksi ei pidä ryhtyä hätiköityihin toimiin.

Tee diagnoosi

Yritä aivan ensiksi hankkia itsellesi selvä käsitys siitä, mitä todella tapahtuu. Koeta selvittää, onko kysymyksessä lyhyen aikavälin haitta (kenties kollegan yksityiselämä tai sairastelu tuottaa ohimeneviä vaikeuksia) vai pitkän aikavälin ongelma (ammattitaito tai sopeutumiskyky ei riitä työtehtävien hoitamiseen).

Influence Without Authority -kirjan tekijä, Babson Collegen globaalin johtamisen professori Allan Cohen korostaa: "Koskaan ei tiedä, saako työtoveri oikeanlaista tukea toisilta, onko hänelle ilmaantunut jokin henkilökohtainen ongelma tai ymmärtääkö hän kenties asian toisella tavalla kuin sinä."

Hae käsityksellesi vahvistusta toisilta kollegoilta: Ajattelevatko he samoin kuin sinä? MIT-yliopistoon kuuluvan Sloan School of Managementin liikkeenjohdon professori Deborah Ancona, joka on kirjoittanut kirjan X-Teams: How to Build Teams that Lead, Innovate, and Succeed, kehottaa kuitenkin varovaisuuteen: "Ei kannata kiinnittää toisten huomiota ongelmaan, elleivät he ole jo panneet sitä merkille."

Puhu suoraan

Asia pitää puida kollegan kanssa heti ja kiertelemättä. Keskustelu onnistuu parhaiten vapaamuotoisesti kahden kesken. Älä syytä äläkä moiti työtoveriasi. Selitä konkreettisten esimerkkien avulla, miten kollegan toimintatapa tuottaa sinulle haittaa.

"Tuppaamme syyttämään vaikeuksista ja vääryyksistä yksityisiä ihmisiä ja nimenomaan heidän luonteenpiirteitään", Harvardin yliopiston psykologian professori Richard Hackman sanoo. Tämä on vaarallista sen vuoksi, että jos ongelma esitetään tässä asiayhteydessä, hyökkäyksen kohteeksi joutuu suoranaisesti ihmisen persoona eikä hänen toimintatapansa.

Jotta päästäisiin yhteiselle pohjalle kollegan kanssa, keskustelun pitää lähteä yhteisistä tavoitteista. Hackman neuvoo: "Kannattaa kysyä: 'Miten voimme edistää tavoitteidemme saavuttamista?' Ei kannata syyttää: 'Mokasit taas.'"

Älä luule ilman muuta tietäväsi, miksi kollegasi tekee virheitä. Hackman korostaa: "Sinun täytyy ottaa huomioon se mahdollisuus, että joudut huomaamaan olevasi itse väärässä." Kysy itseltäsi: "Mitä todella tapahtuu?" "Tulkitsenko tai ymmärränkö väärin tämän tilanteen?" Saattaa käydä ilmi, ettei kollegasi ollut selvillä virheistä tai siitä, miltä hänen toimensa näyttivät toisten silmissä.

Auta ja tue

Jos virheet johtuvat jostakin tilapäisestä syystä, vaikkapa perheenjäsenen sairastumisesta, pitää tarjota apua. Voi olla paikallaan jopa hoitaa kollegan tehtäviä, mikä auttaa vahvistamaan keskinäisiä hyviä suhteita.

Nyrkkisääntöjä

Tee näin:

* Muista, että suhteet ovat tärkeitä.

* Selitä kollegalle suoraan, mitä haittaa virheet aiheuttavat sinulle.

* Tarjoudu auttamaan, jos kollegalla on tilapäisiä ongelmia, kuten raskas työtaakka tai jokin ohimenevä henkilökohtainen ongelma.

Älä tee näin:

* Älä puhu kollegastasi pahaa kenellekään samassa organisaatiossa toimivalle.

* Älä oleta, että kollegasi ilman muuta tiedostaa tekemänsä virheet.

* Älä mene kollegan esimiehen puheille keskustelematta ensin kollegasi ja oman esimiehesi kanssa.

Ancona sanoo: "Kaikessa on kysymys suhteiden hoitamisesta. Ei riitä, että vältetään vaarantamasta suhdetta, sitä pitää myös koko ajan vahvistaa." Voit joutua tekemään ylimääräistä työtä, käyttämään aikaa kollegasi tekemien töiden tarkastamiseen tai selittelemään tilannetta toisille työtovereille.

Tämä ei tarkoita, että sinun pitäisi valehdella kollegasi hyväksi tai ottaa pysyvästi vastuullesi hänen tehtäviään. Tuuraat työtoveriasi vain silloin, kun olette nimenomaan yksimielisesti todenneet, että järjestely on tilapäinen.

Jos tulet siihen tulokseen, että virheet juontuvat jostakin pitkäkestoisesta syystä, kuten taitamattomuudesta, voit tarjoutua auttamaan ratkaisuvaihtoehtojen ideoinnissa. Kenties kollega keksii keinon kehittää taitojaan, tai ehkä hän menee hakemaan apua esimieheltään.

Yleensä ei kannata antaa kollegan jatkaa virheiden tekemistä. "Hyvin kilpailuhenkisissä organisaatioissa tunnetaan houkutusta päästää ihmiset kompastumaan omaan miekkaansa", Cohen sanoo. "Niissä arvostetaan kuitenkin vielä enemmän sitä, että kaveri pelastaa hengen." Jalomielisellä menettelyllä velvoitat kollegasi auttamaan sinua vastaisuudessa. Tällainen vastavuoroisuus luo usein vahvan perustan ammatilliselle yhteistyösuhteelle.

Suojaudu

Joudut ehkä huomaamaan, että kollegasi tekee tahallaan virheitä heikentääkseen asemaasi tai kaapatakseen itselleen ansion sinun tekemästäsi työstä. "Tällaisten juonittelutilanteiden selvittely on paljon sotkuisempaa", Ancona sanoo. Onneksi ne ovat myös paljon harvinaisempia. Cohen kertoo tavanneensa uransa aikana vain kourallisen "varsinaisia lieroja". Hän neuvoo: "Vasta viimeisenä vaihtoehtona pitää ottaa huomioon se mahdollisuus, että kollega möhlii tahallaan."

"Asianomaiselle voi puhua päin naamaa ja toivoa hänen parantavan tapansa", Ancona sanoo. Ellei se onnistu, sopii kokeilla seuraavia keinoja:

* Tuo hienovaraisesti esiin työpanoksesi. Puhu aktiivissa, älä passiivissa. Älä sano kokouksessa: "Nämä analyysit osoittavat meille oikeat investointikohteet." Sano sen sijaan: "Tein nämä analyysit, jotka osoittavat meille oikeat investointikohteet."

* Tarjoudu esittelemään ryhmätyön tulokset. Sitä, joka esittää palaverissa yhteisen raportin, pidetään usein johtajana tai ainakin aktiivisimpiin kuuluvana tiimin jäsenenä.

* Ota kunnia, kun se sinulle kuuluu. Älä silti kersku saavutuksillasi. Pane panoksesi selvästi nähtäville ja anna esimiehellesi täsmällinen kuva siitä, mikä on sinun työsi osuus hankkeessa.

* Älä turvaudu kollegasi parjaamiseen. Kielteiset kommentit antavat todennäköisesti sinusta yhtä epäedullisen kuvan kuin niiden kohteesta.

Viimeiset keinot

Ponnisteluistasi huolimatta voi käydä niin, että kollegasi jatkaa virheellistä toimintaansa. Tämä ei ole pelkkä harmillinen riesa; se saattaa myös haitata urakehitystäsi. Asiantuntijat neuvovat sinua paneutumaan aktiivisesti oman maineesi vaalimiseen.

Vältä vastedes mahdollisuuksien mukaan työskentelyä tämän ihmisen kanssa. Ellei se käy, voit suojautua edellä mainituilla keinoilla ikään kuin asianomainen pyrkisi aktiivisesti kaivamaan maata jalkojesi alta. Harkitse myös keskustelua oman esimiehesi kanssa. Kerro hänelle, mihin toimiin olet ryhtynyt, ja pyydä häneltä neuvoja. Tee kuitenkin selväksi, ettet pyydä häntä puuttumaan asiaan.

Asiantuntijat ovat yhtä mieltä siitä, että kollegan esimiehen puoleen tulee kääntyä ainoastaan hyvin vakavassa tilanteessa, esimerkiksi silloin, kun käynnissä oleva hanke uhkaa mennä myttyyn. Silloin voi hyvinkin käydä niin, että välit kollegaan viilenevät ja kärsivät pysyviä vaurioita. Monissa yrityskulttuureissa työtoverin esimiehen puheille meneminen tulkitaan merkiksi siitä, ettei asian esille ottaja ole "joukkuepelaaja".

Ehkäisykeinoja

VeriSign-yhtiössä työskentelevälle ohjelmistoinsinöörille Drew Chattolle tiivis yhteistoiminta ei ainoastaan kuulunut toimenkuvaan; se oli hänen työnsä olennainen sisältö. Hän kirjoitti omin päin ohjelmakoodia, mutta se meni aina toisten tarkastettavaksi ja sitten yhdistettäväksi hänen kollegojensa tuotoksiin niin, että saatiin aikaan valmis tuote.

Drew'n kollega Eddie oli kokemattomampi joskin yhtä kyvykäs insinööri. Hän oli vasta hiljattain tullut VeriSignin palvelukseen, joten koodi ei ollut hänelle tuttua. Hän ei kuitenkaan esittänyt kysymyksiä vaan toimi omien olettamuksiensa mukaisesti ja sai usein oman osuutensa nopeasti valmiiksi. Tarkastusvaiheessa Drew löysi aina virheitä Eddien töistä ja joutui pyytämään häntä korjaamaan koodia. Eddie ei koskaan väittänyt vastaan mutta teki kerran toisensa jälkeen samantapaisia virheitä.

Drew kyllästyi käymään kerta kerralta samaa keskustelua ja tarjoutui neuvomaan, miten Eddien pitäisi miettiä ohjelmointitehtäviä ennen kuin ryhtyy kirjoittamaan koodia. Nämä keskustelut tarjosivat Eddielle tilaisuuden kysyä, miten VeriSignissä oli tapana menetellä, joten hänen ei tarvinnut repiä ratkaisuja omasta päästään.

"En voinut olettaa hänen osaavan esittää oikeita kysymyksiä", Drew sanoi. Eddie otti avun vastaan ilomielin. Hän tiesi, että Drew'lla oli enemmän kokemusta, ja arvasi tämän jo kyllästyneen kollegansa töiden korjailuun.

Drew'n menettely auttoi Eddietä välttämään virheitä. Valmistelupalaverit veivät Drew'lta aikaa, mutta nopeuttivat tarkastusvaihetta ja auttoivat parantamaan hänen ja Eddien välejä.

Eskalaatioriski

Edellä siteerattu Allan Cohen on Babson Collegen professori ja dekaani. Aiemmassa virassaan eräässä suuressa yliopistossa Cohen työskenteli yhdessä Carlin kanssa. Tämä Cohenin hyvä ystävä ja kollega toimi saman tiedekunnan apulaisdekaanina. Cohen oli ehdottanut uutta ohjelmaa, jolle piti saada Carlin hyväksyminen. Vaikka Carl oli taustaltaan laskentatoimen asiantuntija, hän teki jatkuvasti virheitä uuden ohjelman kustannuslaskelmissa.

Cohen huolestui Carlin puolesta ja päätti mennä hänen esimiehensä puheille. Niinpä hän eräänä päivänä pistäytyi dekaanin toimistoon kertomaan asiasta. Keskustelun aikana oveen koputettiin, ja Carl astui sisään. Hänen työhuoneensa oli dekaanin huoneen vieressä, ja hän sanoi kuulleensa koko keskustelun, koska betonisessa väliseinässä oli halkeama.

"Asiasta ei puhuttu sen koommin, mutta kesti reilusti toista vuotta ennen kuin sain välimme taas kuntoon", Cohen kertoo. Hän katuu, ettei keskustellut asiasta suoraan Carlin kanssa ennen kuin meni dekaanin puheille. "Jos olisin tehnyt niin, olisin voinut pysyä hyvissä väleissä Carlin kanssa ja ehkä auttaakin häntä."

Copyright 2010 Harvard Business Review

Distiributed by New York Times Syndicate All Rights Reserved

Suomennos Antti Kerkkonen

Artikkeli on julkaistu Fakta-lehdessä.

Lähetä
Tulosta
Jaa

LÄHETÄ KAVERILLE

*Tähdellä merkityt kentät ovat pakollisia
Kommentoi artikkelia
Lähettämällä viestin hyväksyn keskustelun ehdot.
Palaute toimitukselle
Re: Jos kollegan virheet ovat toisten riesana 20.1.2010 9:48

Entäpä jos kaikki kinnaakin pomon takia, kuten pienissä suomalaisfirmoissa usein on; perehdytys puuttuu ja tietoa pimitetään, jotta alainen pysyisi kurissa, vaikka sitten tulisikin virheitä, mutta saapa haukkua ja pitää palkan (ilmainen, loputon harjoittelijapaikka) alhaalla "perustellusti".

TE-toimistolta saa jonossa näitä simputettavia, aina uusia, joiden työllisyyttä yritetään parantaa eikä kukaan kuuntele tai usko, jos kertoo asian.

karenssia saa aina Vastaa
Siirry keskusteluun / Katso kaikki kommentit

TYÖPAIKKAILMOITUS ELISA

27.8.2010 17:07

Lähde Elisalle kehittämään televerkkoja

Avoinna on teknologiapäällikkön pesti, jossa tehtäviin kuuluvat mobiilin ja kiinteän televerkon laitetilojen kehittäminen, optimointi ja strateginen suunnittelu.   »

TYÖPAIKKAILMOITUS FUJITSU

16.8.2010 15:18

Onko SAP tuttu juttu? Hae sovellusarkkitehdiksi!

Fujitsu hakee SAP-sovellusarkkitehteja konsultoimaan asiakkaidensa liiketoimintalähtöisiä ratkaisuja.  »


TYÖPAIKKAILMOITUS ELAN IT

27.8.2010 17:29

Talar du svenska? Paikka Service Desk -henkilölle

Haussa on kokenut, ruotsinkielinen Service Desk -konkari kansainväliseen yritykseen.  »

TYÖPAIKKAILMOITUS ELAN IT

27.8.2010 17:55

Tunnetko Microsoftin tuotteet? Hae tekniseksi asiantuntijaksi

Pääset osallistumaan ongelmanratkaisuun ja varmistamaan tietojärjestelmien toimivuuden.  »

TYÖPAIKKAILMOITUS ELAN IT

27.8.2010 17:49

Tieto hakee hankintojen asiantuntijaa

Pääset auttamaan organisaatioita tietotekniikan hankintaprosesseissa ja sopimusneuvotteluissa.  »

TYÖPAIKKAILMOITUS ELAN IT

27.8.2010 17:38

Tarjolla osa-aikaista työtä lähituessa

Työ tapahtuu useassa paikassa, joten henkilöllä tulee olla oma auto.  »

TYÖPAIKKAILMOITUS ELAN IT

27.8.2010 17:42

It-ammattilainen, Tampere kutsuu! Tule keskustelemaan vaihtoehdoista

Käytä hyväksesi Elan IT:n kontakteja ja hae uusiin töihin Tampereelle.  »

LAKIESITYS

Kaisa Simola, 26.8.2010 13:42

Saksa kieltää Facebookin käytön rekrytoinnissa – Suomessa lait kohdallaan

Saksan hallitus on säätämässä lakia, joka rajoittaisi työnantajien oikeutta käyttää muun muassa Facebookia apunaan rekrytoinnissa. Suomessa ei asiantuntijan mukaan ole tarvetta vastaaville lakimuutoksille.   »

TYÖPAIKKAILMOITUS ELAN IT

27.8.2010 17:35

Tampereella vakipaikka myynnin ammattilaiselle

Haussa on Account Manager, jonka tehtäviin kuuluvat uusasiakashankinta ja myynnin kehittäminen.  »

TYÖELÄMÄ

Sami Rainisto, Talouselämä, 30.8.2010 19:22

Omituinen urapolku vei Googlen leipiin

Ari Ojansivu aloitti elokuun alussa yhtiössä, joka on usein nimitetty maailman parhaaksi työpaikaksi – Googlessa. Sinne hän päätyi hieman erikoisen urapolun kautta.   »

TYÖELÄMÄ

Sami Rainisto, Talouselämä, 18.8.2010 20:01

Tuo koira avokonttoriin

Työilmapiiri paranee, jos avokonttorissa häärii koira. Tutkittu juttu.  »

STRATEGIA

Petri Fiilin, Fakta, 12.8.2010 19:20

7 askelta toimivaan strategiaan

Onko organisaatiosi strategia taikasauva vai osallistumisen polku? Joka tapauksessa sen toteuttaminen vaatii taitavaa viestintää ja jatkuvaa ohjausta.  »

RYHMÄCOACHING

Maria Tojkander, Talouselämä, 20.8.2010 19:22

Kaikki yhden puolesta

Kun oma johtamistyyli on hukassa, apu voi löytyä ryhmäcoachingista. Kysymysten tulva kirkastaa ajatukset kummasti.  »

TYÖELÄMÄ

Aleksi Kolehmainen, 9.8.2010 23:27

Seitsemän väärää uskomusta it-duuneista

Joskus it-alan kirjoittamattomien sääntöjen rikkominen saattaa jopa kannattaa.  »

Esimiestyö

Marjatta Jabe, Fakta, 6.8.2010 20:56

Anna alaistesi näkyä

Osaatko innostaa porukkaasi? Tulisiko aina olla mukava? Esimiehellä on oikeus myös asettaa vaatimuksia, tohtori Gillis Herlitz muistuttaa.  »

UUSI TYÖPAIKKA

Seija Holtari, Talouselämä, 16.8.2010 19:22

Kohta sinäkin vaihdat työpaikkaa

Headhunterit pyyhkivät hikeä otsalta uusien johtajien jahdissaan. Joko puhelimesi pirisee?  »

TIETOKONEET

Juha-Matti Mäntylä, Talouselämä, 29.6.2010 19:15

Hyvästi, rakas läppäri

Ympyrä on sulkeutunut, tyhmä pääte palaa työpöydälle. Samalla läppärit katoavat toimistosta  »

Läksiäiset

Maarit Kauniskangas, Talouselämä, 8.6.2010 19:05

Kun on aika lähteä

Työpaikan mielialaa voi paikata läksiäisten avulla. Hyvät läksiäiset ovat lähtijän näköiset, mutta järjestelyt jäävät ylensä työtovereiden kontolle.  »

URAPOLUT

Aleksi Kolehmainen, 16.6.2010 18:30

Entinen HP-pomo tyrkyllä senaattiin

HP:n entinen toimitusjohtaja Carly Fiorina ja eBayn toimitusjohtaja Meg Whitman menestyivät republikaanien esivaaleissa.  »

Y-SUKUPOLVI

Aleksi Kolehmainen, 15.6.2010 19:15

Talous-Siperia opetti

Y-sukupolvi arvostaa australialaisen selvityksen mukaan vakaata työpaikkaa aiempaa enemmän.   »

SYYTE

Emma Kauppi, 16.6.2010 16:46

LinkedIn ennenkuulumattoman syytteen keskiössä

Entinen työntekijä rikkoi kilpailukieltosopimusta työelämään suuntautuneen LinkedIn-yhteisösivuston kautta, työnantaja väittää.  »

HR

Heikki Nivaro, Fakta, 21.5.2010 7:00

Siirtyykö rekrytointi Facebookiin?

Onko sosiaalisesta mediassa tulossa myös rekrytointikanava? Joillakin se on jo sitä vaikka moni työnhakija ja työnantaja löytävät toisensa yhä perinteisin keinoin.  »

TIETOTEKNIIKKA APUVÄLINEENÄ

Vesa Linja-aho, MikroPC, 14.6.2010 12:43

Tietotekniikka parantaa näkövammaisten työviihtyvyyttä

Palveluportaali mahdollistaa työskentelyn täysin virtuaalisessa toimistoympäristössä. Konsepti sopii hyvin näkövammaisille tekstinkäsittelijöille, jotka työskentelevät kotoa käsin. Kotitoimistoilla työskenteleville näkövammaisille työyhteisön puute on ollut aiemmin haaste.   »

Näin maksimoit hyötysi LinkedInistä  2.9.2010  »
Saako pomo soittaa sairauslomalaiselle?  1.9.2010  »
Nämä viisi it-taitoa tarvitset vuonna 2020  31.8.2010  »
Luovuus on fiilislaji  27.8.2010  »
Verkko-Nokia taipui jäsenmaksukiistassa  26.8.2010  »
Johtaja kelpaa vain hetken  24.8.2010  »
Varo liian avoimia nettikommentteja  19.8.2010  »
Pomo haluaa lihaskipua, hikeä ja hammasten kiristystä  17.8.2010  »
Työpaikka kuin lottovoitto  15.8.2010  »
.NET-osaajalle pesti menestyvässä it-yrityksessä  15.8.2010  »
Oletko php-ohjelmoija? Tarjolla vakipesti  15.8.2010  »
Haussa it-specialist Capgeminille  15.8.2010  »
Työpaikka teknisten sanojen säilän taitajalle  15.8.2010  »
Onko sinun juttusi scrum?  15.8.2010  »
Java-ohjelmistosuunnittelija, hae töihin Tampereelle!  15.8.2010  »
Työmatkalla monta vaaraa ompi eessä  13.8.2010  »
Kahdeksan työhaastattelusta tuttua pulmaa  11.8.2010  »
Oudoimmat selitykset töistä myöhästymiselle  10.8.2010  »
Ohjelmistotestauksen alalta avoin paikka asiantuntijalle  6.8.2010  »
It-tukihenkilön työpaikka sinulle, joka kaipaat haasteita  6.8.2010  »
Oletko kokenut ohjelmistotestaaja?  6.8.2010  »
Turussa töitä henkilöstöhallinnon harjoittelijalle  6.8.2010  »
Microsoft hakee teknistä palvelupäällikköä  6.8.2010  »
Haluatko järjestelmäasiantuntijaksi Keski-Suomeen?  6.8.2010  »
Töitä it-projektien parissa Kuopiossa  6.8.2010  »
RSS
Ovi
ELISA
Lähde Elisalle kehittämään televerkkoja

Avoinna on teknologiapäällikkön pesti, jossa tehtäviin kuuluvat mobiilin ja kiinteän televerkon laitetilojen kehittäminen, optimointi ja strateginen suunnittelu.   »

FUJITSU
Onko SAP tuttu juttu? Hae sovellusarkkitehdiksi!

Fujitsu hakee SAP-sovellusarkkitehteja konsultoimaan asiakkaidensa liiketoimintalähtöisiä ratkaisuja.  »

ELAN IT
It-ammattilainen, Tampere kutsuu! Tule keskustelemaan vaihtoehdoista

Käytä hyväksesi Elan IT:n kontakteja ja hae uusiin töihin Tampereelle.  »

Ajankohtaisimmat työpaikat
IT-LAITEPALVELUN KOORDINAATTORIA
Berner Osakeyhtiö
TIETOHALLINTOJOHTAJA
PD Personnel Oy / Teboil Oy Ab
Lisää työpaikkoja
ELAN IT
Tunnetko Microsoftin tuotteet? Hae tekniseksi asiantuntijaksi

Pääset osallistumaan ongelmanratkaisuun ja varmistamaan tietojärjestelmien toimivuuden.  »

ELAN IT
Tieto hakee hankintojen asiantuntijaa

Pääset auttamaan organisaatioita tietotekniikan hankintaprosesseissa ja sopimusneuvotteluissa.  »

ELAN IT
Tampereella vakipaikka myynnin ammattilaiselle

Haussa on Account Manager, jonka tehtäviin kuuluvat uusasiakashankinta ja myynnin kehittäminen.  »

ELAN IT
Tarjolla osa-aikaista työtä lähituessa

Työ tapahtuu useassa paikassa, joten henkilöllä tulee olla oma auto.  »

ELAN IT
Talar du svenska? Paikka Service Desk -henkilölle

Haussa on kokenut, ruotsinkielinen Service Desk -konkari kansainväliseen yritykseen.  »

TYÖELÄMÄ
Kahdeksan työhaastattelusta tuttua pulmaa

Mitä tehdä, jos kännykkä soi kesken haastattelun?  »

TYÖELÄMÄ
Nämä viisi it-taitoa tarvitset vuonna 2020

Computerworld kokosi yhteen tärkeimmät taidot, joille on kymmenen vuoden kuluttua huutava kysyntä.  »

TYÖELÄMÄ
Saako pomo soittaa sairauslomalaiselle?

Jonkun mielestä pomon soitto sairiksella kertoo välittämisestä, toisia yhteydenpito ärsyttää. Saako pomo soittaa sairastavalle?  »

TYÖURA
Näin teet hyvän ansioluettelon

Ansioluettelo avaa työnantajalle koko elämäsi - perhesuhteet, luottamustoimet ja harrastukset. .  »

Läksiäiset
Kun on aika lähteä

Työpaikan mielialaa voi paikata läksiäisten avulla. Hyvät läksiäiset ovat lähtijän näköiset, mutta järjestelyt jäävät ylensä työtovereiden kontolle.  »

PALKAT
Näin paljon tienaisit it-alalla Yhdysvalloissa

Taantuma toi amerikkaiselle it-ammattilaiselle lisää työtä ja pidempiä työpäiviä, mutta myös pienempiä etuuksia ja lähes olemattomia palkankorotuksia.  »

TYÖELÄMÄ
Oudoimmat selitykset töistä myöhästymiselle

Entistä useampi työntekijä saapui töihin viime vuonna ajoissa, selviää CareerBuilderin nettikyselystä.   »

TYÖELÄMÄ
Vali vali, työpaikan henki nousuun

Jos ihmiset valittaisivat enemmän, työpaikoilla olisi ongelmia vähemmän. Tarvitaan kunnon valituskokouksia, jossa kukaan ei saisi sanoa mitään myönteistä.  »

IT Jobb i Sverige
Systemtekniker Cisco Unified Communication  »
SAP support, Heltid  »
Vi söker Förvaltningsledare till myndighet inom tele -och datakommunik  »
Produktionsansvarig  »
Change Manager till Cerdo Bankpartner  »
IT-konsult Paketering  »
HAETKO TÖITÄ?
15 varmaa tapaa ärsyttää työhaastattelijaa

Lue juttu ajatuksella ja mieti syyllistytkö sinä näihin maneereihin, jotka eivät todennäköisesti tee hyvää vaikutusta rekrytoijaan.   »

Avoimia työpaikkoja
TEKNINEN OSAAJA (Helsinki)
Elan IT Resource Oy
Database administrator DB2
Elan IT Resource Oy
Analyst, User Operations - Finnish (Dublin)
Elan IT Resource Oy
TIETOTEKNIIKAN AMMATTILAINEN (Tampere)
Elan IT Resource Oy
Työasema-arkkitehti (Turku)
Elan IT Resource Oy
Lisää työpaikkoja
JOHTAMINEN
Johtaja kelpaa vain hetken

Yritykset elävät ja kehittyvät. Johtajakin vaihtuu usein silloin, kun yrityksen on muututtava, tietää Anvian tuore toimitusjohtaja Matti Makkonen.  »

VOIMAMIEHET
Pomo haluaa lihaskipua, hikeä ja hammasten kiristystä

Juuri kun löylykisasta selvittiin, johtajien otsasuonet pullistuvat Espoossa 24 kilon kahvakuulan vedosta.  »

TYÖNTEKO
Vielä yksi nettitesti, ei pomo huomaa

Moni suuri suomalaisyritys kieltää tai rajoittaa työntekijöidensä sosiaalisten verkkopalveluiden käyttöä työajalla vedoten siihen, että palvelut muodostavat tietoturvauhkan.  »

PALKAT
Palkanalennus voi helpottaa

Töissä ei ole pakko painaa pitkää päivää eikä raataa itseään henkihieveriin. Palkanalennus ja kevyempi työ ovat tahdon asioita.  »

URALLA ETEENPÄIN
Opettele vahvuutesi ennen työnhakua

Jos ei ole pitkään aikaan hakenut uutta työtä, tilanne voi olla uusi ja outo. Urakonsultti Niklas Öhman kertoo, miten töitä kannattaa hakea.  »

YHTEISÖPALVELUT
Työnhakija, muistithan tarkistaa Facebookin yksityisasetukset?

Useampi kuin joka toinen työnantaja etsii työnhakijasta tietoa Facebookin kaltaisista yhteisöpalveluista, kertoo tuore tutkimus. Toisaalta useampi kuin joka neljäs työnantaja kertoo erottaneensa työntekijän yhteisöpalvelusta löytyneen sisällön vuoksi.   »

Paha paikka & ratkaisu
Yt-neuvottelut veivät motivaation

Kokenut ylempi toimihenkilö oli jälleen kerran neuvottelijana yt-prosessissa, ja neuvottelujen käänteet jäivät hiertämään häntä. Pystyykö hän sitoutumaan työnantajaansa uudelleen ja löytämään motivaation?  »

Kahvi
Aamukahvi ei oikeasti piristä

Aamukahvi naamaan ja pirteänä palaveriin! Huijaat vain itseäsi.  »
















© 1998-2010 Talentum Oyj Talentum vaihde: 0204 42 40 Talentum tilaajapalvelu puh: 0204 42 4100
Lehdet: tilaajapalvelu@talentum.fi Kirjat: kirjat@talentum.fi
Verkkopalvelut: asiakaspalvelu@talentum.com
Talentum.com myynti: onlinemyynti@talentum.com
Talentum verkkopalvelut: Vastaavat toimittajat
Käyttäjäsopimus/rekisteriseloste
*) Puhelun hinta (sis. alv 23 %): Lankapuhelimesta 8,28 snt/puhelu + 7,00 snt/min.
Matkapuhelimesta 8,28 snt/puhelu + 17,00 snt/min. Ulkomailta ao. maan ulkomaanpuhelumaksu.