HYVINVOINTI
Henna Savolainen, 22.1.2010, 19:00Joka kuudennella suomalaisella on ongelmia työssä jaksamisen kanssa
Suomalaisista 17 prosenttia ilmoittaa kohdanneensa työssä jaksamiseen liittyviä ongelmia viime vuonna. Asia selviää Pohjola Vakuutuksen hyvinvointibarometrista.
Suomalaiset näkevät työpaikan ja työnantajan hyvin merkittävinä asioina oman hyvinvoinnin kannalta. Erityisesti näin tuntevat alle 25-vuotiaat suomalaiset.
"Lähes puolet suomalaisista ilmoittaa stressin ja kiireen hyvinvointinsa uhaksi ja kolmannes työssä jaksamisen", toteaa johtaja Veli-Matti Qvintus Pohjola Vakuutuksesta.
Pohjola Vakuutuksen hyvinvointibarometrin toteutti TNS Gallup. Tiedot kerättiin internet-kyselynä marras–joulukuussa. Tutkimukseen vastasi yhtensä 3 272 iältään 15–79-vuotiasta suomalaista.
3272 ihmisen kysely.
Mahtaa olla epätarkka, kun meitä tämän ikäisiä löytyy ainakin 30 kertaa enemmän suomesta.
Toki, työ on osa elämää ja muu elämäkin vaikuttaa työhön ja työssä jaksamiseen - jos asiat eivät ole kunnossa töissä tai muussa elämässä, ongelmia on. Ihan mahdoton ajatus on myös se että kaikilla työ olisi huipputehokasta ja huippukivaa koko ajan, kun eihän sitä elämäkään koko ajan ole, vaikka kuinka niin tahtoisikin.
Aika itsestään selvää siis - mutta aina voi ja kannattaa pistää paremmaksi, sen mitä itse kohtuudella voi, aina kulloinkin.
ELAN IT
27.8.2010 17:29
Talar du svenska? Paikka Service Desk -henkilölle
Haussa on kokenut, ruotsinkielinen Service Desk -konkari kansainväliseen yritykseen. »
ELAN IT
27.8.2010 17:55
Tunnetko Microsoftin tuotteet? Hae tekniseksi asiantuntijaksi
Pääset osallistumaan ongelmanratkaisuun ja varmistamaan tietojärjestelmien toimivuuden. »
ELAN IT
27.8.2010 17:49
Tieto hakee hankintojen asiantuntijaa
Pääset auttamaan organisaatioita tietotekniikan hankintaprosesseissa ja sopimusneuvotteluissa. »
ELAN IT
27.8.2010 17:38
Tarjolla osa-aikaista työtä lähituessa
Työ tapahtuu useassa paikassa, joten henkilöllä tulee olla oma auto. »
ELAN IT
27.8.2010 17:42
It-ammattilainen, Tampere kutsuu! Tule keskustelemaan vaihtoehdoista
Käytä hyväksesi Elan IT:n kontakteja ja hae uusiin töihin Tampereelle. »
LAKIESITYS
Kaisa Simola, 26.8.2010 13:42Saksa kieltää Facebookin käytön rekrytoinnissa – Suomessa lait kohdallaan
ELAN IT
27.8.2010 17:35
Tampereella vakipaikka myynnin ammattilaiselle
Haussa on Account Manager, jonka tehtäviin kuuluvat uusasiakashankinta ja myynnin kehittäminen. »
TYÖELÄMÄ
Sami Rainisto, Talouselämä, 18.8.2010 20:01Tuo koira avokonttoriin
Työilmapiiri paranee, jos avokonttorissa häärii koira. Tutkittu juttu. »
TYÖELÄMÄ
Aleksi Kolehmainen, 9.8.2010 23:27Seitsemän väärää uskomusta it-duuneista
Joskus it-alan kirjoittamattomien sääntöjen rikkominen saattaa jopa kannattaa. »
UUSI TYÖPAIKKA
Seija Holtari, Talouselämä, 16.8.2010 19:22Kohta sinäkin vaihdat työpaikkaa
Headhunterit pyyhkivät hikeä otsalta uusien johtajien jahdissaan. Joko puhelimesi pirisee? »
TIETOKONEET
Juha-Matti Mäntylä, Talouselämä, 29.6.2010 19:15Hyvästi, rakas läppäri
Ympyrä on sulkeutunut, tyhmä pääte palaa työpöydälle. Samalla läppärit katoavat toimistosta »
Y-SUKUPOLVI
Aleksi Kolehmainen, 15.6.2010 19:15Talous-Siperia opetti
Y-sukupolvi arvostaa australialaisen selvityksen mukaan vakaata työpaikkaa aiempaa enemmän. »
TIETOTEKNIIKKA APUVÄLINEENÄ
Vesa Linja-aho, MikroPC, 14.6.2010 12:43Tietotekniikka parantaa näkövammaisten työviihtyvyyttä


