TYÖELÄMÄ
Markku Pervilä, 17.12.2009, 12:39It-yritykset halutuimpia työnantajia? Ei enää
Maailman talouslama on lyönyt raskaalla kämmenellä it-yhtiöiden mainetta hyvinä työnantajina. Tänä vuonna parhaiden työnantajien listalle selviytyi vain kymmenenneksi sijoittunut mobiilipalveluita tarjoava Juniper Networks. Yhdysvaltain viiden parhaan työyhteisön joukossa ei ole yhtään teknologiayritystä.
Tiedot keränneen, urasuunnittelua tarjoavan Glassdoor.comin mukaan työntekijöiden mielestä USA:n parhaita työnantajia ovat lentoyhtiö Southwest Airlines, elintarvikejätti General Mills sekä konsulttiyhtiöt Slalom Consulting, Bain & Co ja McKinsey & Co.
Näistä vain kaksi eli General Mills ja Bain olivat viiden kärkiyhtiön joukossa myös viime vuonna.
It-alalla Juniper Networks sai työntekijöiltään 3,9 pisteen keskiarvon asteikolla 0–5. Hakujätti Googlen sijoitus oli 14:s, kun viime vuonna yhtiö ylsi sijalle seitsemän. Heti Googlen perään sijoittui pilvipalveluja ja tallennusta tarjoava NetApp, jonka sijoitus heikentyi viisi pykälää vuoden takaiselta kymmenenneltä sijalta.
Uutispalvelu Cnet listaa monta suurta amerikkalaista teknoyhtiöitä, joiden arviot työnantajina heikentyivät reippaasti vuoden aikana. Tällaisia ovat 22. sijalle pudonnut Apple ja eritoten rankasti notkahtanut Adobe Systems. Grafiikkaohjelmia tarjoava Adobe räpiköi nyt sijalla 29, kun viime vuonna työntekijät pitivät yhtiötä Yhdysvaltain neljänneksi parhaana paikkana työskennellä.
Uusina teknoyhtiöinä top 50 -listalle nousivat prosessorivalmistaja Intel (sija 41.) ja elektroniikkakauppa Best Buy (45.).
Jobsin hohto pitää
Glassdoor kyseli työntekijöiltä arvioita myös yritysjohtajista. Tässä tutkimuksessa it-pomot selviytyivät puhtaammin paperein kuin heidän johtamansa yritykset.
Applen pitkään sairastellutkin Steve Jobs hankki peräti 91 prosentin kannatuksen tietokoneyhtiön työntekijöiltä. Googlen toimitusjohtajan Eric Schmidtin menetelmät hyväksyi 87 prosenttia alaisista.
Listan toisessa päässä olivat Best Buyn Brad Anderson, jonka kannatusaste oli 64 prosenttia, ja Adoben Shantanu Narayen 60 prosentin kannatuksella.
KONECRANES
Henna Savolainen,
12.3.2010 10:16
Professionals for implementing SAP as a global ERP solution
If you are interested in these positions, contact Konecranes before the end of March. »
TIETO
14.3.2010 19:47
Tieto is looking for professional Qt/S60 Specialists
Take part in projects developing applications with rich user experience for mobile devices. »
FORTUM
Henna Savolainen, 12.3.2010 10:17Fortum etsii Loviisan voimalaitokselle järjestelmäpäällikköä
ELAN IT
12.3.2010 10:17
Performance test specialist with J2EE knowledge
Global information technology company is looking for a person with excellent english skills. »
SSP GROUP
12.3.2010 10:17
Do you want to build the Nordic area IT strategy for SSP?
SSP Group is looking for an IT Manager to be situated in Vantaa. »
TYÖNHAUN UUDET MAHDOLLISUUDET
Henna Savolainen, 4.2.2010 7:00Twitter – työttömän uusi paras kaveri?
Joulukuussa Twitteristä löytyi 340 000 työpaikkailmoitusta. »
KESÄDUUNIT
Pekka Lähteenmäki, Talouselämä, 11.1.2010 19:00Kesätyö-kesästä tulossa edellistä lämpimämpi
AVOIN KOODI
Henna Savolainen, 26.1.2010 16:31Suurin osa linux-kehittäjistä on nykyään yritysten palkkalistoilla
Harrastuspohjalta työtä tekevä yhteisö vastaa enää 18 prosentista kehitystyöstä. »
Johtaminen
Sami Rainisto, Talouselämä, 28.12.2009 19:00Näin teet itsestäsi johtamisgurun - viisi askelta
Viisi yksinkertaista keinoa, joilla voit tehdä itsestäsi Jim Collinsin veroisen johtamisgurun. »
TYÖELÄMÄ
Johanna Puustinen, 7.1.2010 14:20It-alan työntekijät äänestävät jaloillaan, kun oikea hetki koittaa
YHTEISÖPALVELUT
Johanna Puustinen, 18.1.2010 13:17Työnhakija, muistithan tarkistaa Facebookin yksityisasetukset?
KOLLEGAT
Henna Savolainen, 15.1.2010 7:00Oletko huono työkaveri? - Viisi vihjettä
US News keräsi yhteen viisi tapaa, joilla saatat ajaa työkaverisi hulluiksi huomaamattasi. »


