TERVEYS-IT
Johanna Puustinen, 13.2.2010, 13:10Terveydenhuollon tietojärjestelmät ovat kroonisia potilaita
"Minua ei yllätä enää mikään”, johtava tuloksellisuustarkastaja Tomi Voutilainen (kuvassa) puuskahtaa valtiontalouden tarkastusviraston neuvotteluhuoneessa.
Hän kuitenkin myöntää, että yksi asia pääsi yllättämään: ”Työmäärä. Eräästäkin Pohjois-Suomessa toteutetusta hankkeesta kertyi 27 sivua tarkastushavaintoja.”
Virasto aloitti sosiaali- ja terveydenhuollon alueellisten tietojärjestelmähankkeiden tarkastuksen vuosi sitten. Työ on nyt puolivälissä. Noin 40 kohteesta on tarkastettu parisenkymmentä.
Hyvä vierailija!
Arkistomme on vain rekisteröityneiden käytettävissä.
Jos sinulla on jo käyttäjätunnus Tietoviikkoon, kirjaudu sisään.
Tuntuiisi loogiselta että yhteisillä rahoilla kehitetyt softat lisenssoitaisiin automaattisesti sopivan open source lisenssin alle. Näin ne olisivat esimerkiksi muiden virastojen käytettävissä.
Luulen että läpinäkyvyyden lisäämisellä olisi myös positiivinen vaikutus laatuun. Kyllähän se vähän laittaisi tekijänkin miettimään, jos omat tuotokset olisivat oman ja firman nimen kera kaiken kansan tarkasteltavina.
Samalla integraatioiden kehittäminen helpottuisi. Nyt softan kehittänyt taho voi pitää asiakasorganisaatiota panttivankina ja vaatia tähtitieteellisiä korvauksia integraatioprojekteista.
No en minä ainakaan koodarina halua omaa nimeani mihinkään julkisuuteen jos, tai paremminkin kun, ko. koodi on tuotettava hirviden aikataulupaineiden alaisuudessa helvetin huonojen projektisuunnitelmien pohjalta projektissa, jonka johdossa on porukkaa, joita kiinnostaa vaan saada mahdollisimman halvalla ja kaikkia mahodllisia mutkia oikomalla mahdollisimman paljon tulosta firmalle. Siihen päälle vielä kaikki tumpelot asiakkaan puolelta niin kiva olis koodarin olla siellä paskakasan alimmaisena oman nimensä kanssa.
Jos on kyse näin kansallisesti merkittävistä järjestelmistä niin miksei valtio palkkaa tekijöitä omiin nimiinssä ja pidä kokonaisuutta omissa käsissään? Ai niin, silloin ei tietenkään olisi syyttää toteuttajia, joiden niskaan kaataa kaikki ongelmat.
Valviran terhikkirekisteri ja siihen liitetty varmennekorttiympäristö on jo valmis, syystä tai toisesta sitä ei ole lähdetty jalkauttamaan, yksi syy lieneen valtiointalouden tarkastusviraston selvitykset. Vaikka it-projektit eivät ole kaikkialla saaneet tuloksia aikaiseksi, miksi pantataan niitä tuloksia, joista olisi selkeästi hyötyä kentällä, kuten Valviran toimikorttiympäristöä??
Paljonkohan Valviran nettisivut nykyään maksavat ja miten paljon rahaa on laitettu näihin Valviran "valmiisiin" varmenteisiin, joita ei vain meillä terveydenhuollossa näy? Hyvä, että joku katsoo Valviran perään. Lehtijuttujen perusteella Valvira maksaa sokeana kaikki IT-laskunsa konsultille kuin konsultillekin.
Kun kerran julkishallinnossa sinisilmäisesti uskotaan siihen että rahalla vastuun ja työn voi kokonaan siirtää jonnekin muualle, niin minimissään pitäisi olla käytössä julkishallinnon yhteinen mustalista:
Jos julkishallinnon asiakas on tyytymätön, ilmoittaa asiakas toimittajan listalle. Kun riittävän monta kertaa saa sama toimittaja itsensä listalle (tiettynä aikavälissä, 6kk), joutuu toimittaja mustalle listalle (vaikkapa 4-7 vuodeksi) jona aikana kyseinen yritys ei voi saada mitään kauppaa julkishallinnon kanssa. Lisäksi kaikki jatkuvat sopimuksen laukeavat automaattisesti ajallaan ilman että mitään optiovuosia saa käyttää.
IHMISET
Annika Korpimies, 20.11.2011 16:23Trusteq hakee sopivaa kasvuvauhtia
Trusteqin johtotroikan uusin jäsen on toimitusjohtaja Erik Sucksdorff . »
IHMISET
Kauko Ollila, 19.11.2011 15:10Smartsec löysi toimitusjohtajan maailmalta
Jari Jäntti aloitti Internet Smartsecin johdossa elokuun alussa. »
IHMISET
Annika Korpimies, 12.11.2011 12:12Työpaikka Valmetin atk-osastolla oli onnenpotku
Paul Skogbergin edelleen jatkuva ura alkoi Valmetin atk-osastolla vuonna 1970. »
PELAAMINEN
Pekka Karvonen, 3.7.2011 15:43Kirjeshakin maailmanmestari pelaa usein toisin kuin ohjelma ehdottaa
IHMISET
Annika Korpimies, 16.7.2011 12:12Pussinen vaihtoi Oraclelta SAP:lle
Ari Pussinen vetää SAP:n kumppani- ja kanavaliiketoimintaa. »
IHMISET
Annika Korpimies, 27.8.2011 15:10Destia sai uuden tietohallintojohtajan
Jaana Saarelan ensimmäiset kuukaudet Destian CIO:na ovat kuluneet ict-strategiaa työstäessä. »
Kotiinpaluu
Annika Korpimies, 2.7.2011 15:12Hyppy it-palvelutalon ohjista pankkimaailmaan on ollut antoisa kokemus
IHMISET
Annika Korpimies, 17.7.2011 15:02Nina Annila palasi Enfoon
Nina Annila on noussut Enfon johtoryhmään ja Toimialaratkaisut-yksikön vetäjäksi. »
HANKINNAT
Niclas Storås, 3.7.2011 12:12A-lehdet uudisti vanhentuneet järjestelmänsä Microsoft-tuotteilla
CIO
Tiina Siltala, 25.6.2011 12:13Tausta ja työkokemus ovat Nokian tuoreen tietohallintojohtajan vahvuuksia
TIETOTURVA
Annika Korpimies, 2.7.2011 12:23Tietoturvan saarnamiehet - Ranskalainen Exclusive Networks laajeni Suomeen


Ilmoituksesi käsitellään seuraavan työpäivän kuluessa.