IHMISET
Annika Korpimies, 1.10.2011, 15:1530 vuotta sitten gradua tehtiin reikäkorttikoneella

Vesa Sandvik, 59, on seurannut aitiopaikalta tietokoneiden ja ohjelmistojen saapumista maatiloille.
”30 vuotta sitten tein gradua reikäkorttikoneella, mikrotietokoneista ei siihen aikaan kukaan tiennyt mitään”, hän muistelee.
Valmistumisen jälkeen hän aloitti työt suunnitteluagronomina. Hän käytti työssään kannettavaa päätettä, jossa ei ollut näyttöä, vaan ainoastaan lämpökirjoitin.
Hyvä vierailija!
Arkistomme on vain rekisteröityneiden käytettävissä.
Jos sinulla on jo käyttäjätunnus Tietoviikkoon, kirjaudu sisään.
Kyllä mikrot olivat olemassa jo 30 vuotta sitten. Minulla oli "IBM-yhteensopiva" ja DOS 2.0.
30 vuotta sitten DOS 2.0 oli tulevaisuutta, se julkaistiin vasta vuonna 1983.
niinpä Isäni teki gradunsa reikäkoretilla jo 40+vuotta sitten. Kortit oli meillä lapsilla askartelu tarvikkeina ja IBM 1030 terminaallin oli olohuoneessa ja siihen ei saatu koskea.
Ja nykyisin graduja tehdään ketterästi googlella ja plagioinnilla.
Se o nääs sitä off shoringia. Laatu voi olla vähän sinne päin, mutta jos läpi menee niin mitäpä tuosta. Tärkeää osaamista tulevaa uraakin ajatellen.
Mitä isot edellä, sitä pienet perässä.
IHMISET
Annika Korpimies, 20.11.2011 16:23Trusteq hakee sopivaa kasvuvauhtia
Trusteqin johtotroikan uusin jäsen on toimitusjohtaja Erik Sucksdorff . »
IHMISET
Kauko Ollila, 19.11.2011 15:10Smartsec löysi toimitusjohtajan maailmalta
Jari Jäntti aloitti Internet Smartsecin johdossa elokuun alussa. »
IHMISET
Annika Korpimies, 12.11.2011 12:12Työpaikka Valmetin atk-osastolla oli onnenpotku
Paul Skogbergin edelleen jatkuva ura alkoi Valmetin atk-osastolla vuonna 1970. »
PELAAMINEN
Pekka Karvonen, 3.7.2011 15:43Kirjeshakin maailmanmestari pelaa usein toisin kuin ohjelma ehdottaa
IHMISET
Annika Korpimies, 16.7.2011 12:12Pussinen vaihtoi Oraclelta SAP:lle
Ari Pussinen vetää SAP:n kumppani- ja kanavaliiketoimintaa. »
IHMISET
Annika Korpimies, 27.8.2011 15:10Destia sai uuden tietohallintojohtajan
Jaana Saarelan ensimmäiset kuukaudet Destian CIO:na ovat kuluneet ict-strategiaa työstäessä. »
Kotiinpaluu
Annika Korpimies, 2.7.2011 15:12Hyppy it-palvelutalon ohjista pankkimaailmaan on ollut antoisa kokemus
IHMISET
Annika Korpimies, 17.7.2011 15:02Nina Annila palasi Enfoon
Nina Annila on noussut Enfon johtoryhmään ja Toimialaratkaisut-yksikön vetäjäksi. »
HANKINNAT
Niclas Storås, 3.7.2011 12:12A-lehdet uudisti vanhentuneet järjestelmänsä Microsoft-tuotteilla
CIO
Tiina Siltala, 25.6.2011 12:13Tausta ja työkokemus ovat Nokian tuoreen tietohallintojohtajan vahvuuksia
TIETOTURVA
Annika Korpimies, 2.7.2011 12:23Tietoturvan saarnamiehet - Ranskalainen Exclusive Networks laajeni Suomeen


Ilmoituksesi käsitellään seuraavan työpäivän kuluessa.