TAULUTIETOKONEET
Suvi Korhonen, 31.12.2010, 11:54Totta vai omenafanien satuja? Arvio iPad 2 -huhuista
Applen taulutietokone iPad oli yksi päättyvän vuoden kohutuimpia laiteuutuuksia. Nyt huhut käyvät kuumina ensi vuoden alussa julkaistavaksi huhutun iPad 2:n ympärillä.
Apple ei ole kommentoinut huhuja mitenkään. Valmistajaa tarkasti seuraava media uskoo silti valmistajan päivittävän taulutietokoneensa uuteen malliin vuoden välein niin kuin iPhonensakin.
Uutissivusto Mashablen listaamista huhuista uskottavimmasta päästä on ennustus, että uudistetussa iPad 2:ssa on kamera kummallakin puolella. Applen uskotaan tuovan kaksikameraiselle laitteelle FaceTime-videopuheluohjelmansa. Applen tietokoneilla ja iPhonella toimiva ohjelma kilpailee suosiosta muun muassa Skypen kanssa.
Ohjelman suosiota rajoittaa se, että se toimii vain Applen laitteilla. Siksi huhujen mukaan valmistaja onkin innokas saamaan sille mahdollisimman paljon käyttäjiä lisäämällä sovelluksen myös uusiin iPadeihin.
Jobs niittasi huhut kokovaihtoehdoista
Yleisesti laitteen uskotaan olevan aiempaa keveämpi, litteämpi ja resoluutioltaan parempi. Tällä hetkellä iPhone 4:ssä ja uusimmissa iPodeissa käytössä oleva Retina Display -tekniikalla yksittäisistä pikseleistä on kutistettu 78 nanometrin levyisiä. Tuloksena yksittäistä pikseliä ei voi enää erottaa ruudulta paljain silmin.
Hyvä vierailija!
Arkistomme on vain rekisteröityneiden käytettävissä.
Jos sinulla on jo käyttäjätunnus Tietoviikkoon, kirjaudu sisään.
NÄYTTÖONGELMAT
Henri Laakso, MikroPC, 14.3.2011 12:43Applelle harmaita hiuksia: iPad 2 kärsii valovuodosta
UUTUUSHUUMA
Suvi Korhonen, 14.3.2011 8:46Applen iPad 2 löi edeltäjänsä viikkomyynnin parissa päivässä
Applen taulutietokoneen uusittua versio tuli Yhdysvalloissa myyntiin viime perjantaina. »
JULKISTUKSET
Suvi Korhonen, MikroPC, 14.2.2011 18:40Galaxy Tab II höyhentää iPadiä samassa kokoluokassa
ANDROID-TABLETIT
Niclas Storås, MikroPC, 23.12.2010 12:30Taulutietokonetta ostamassa? Maltti on valttia
TAULUTIETOKONEMARKKINAT
Katja Rapeli, Arvopaperi, 31.1.2011 12:52Android-taulutietokoneiden toimitukset hurjassa kasvussa
ALUSTAT
Niclas Storås, 6.1.2011 12:24Android 3.0 on tässä - katso video
Nettijätti Google on esitellyt virallisesti taulutietokoneille tarkoitetun version Androidista. »
TAULUTIETOKONEET
Suvi Korhonen, 31.12.2010 11:54Totta vai omenafanien satuja? Arvio iPad 2 -huhuista
Huhut käyvät kuumina ensi vuoden alussa julkaistavaksi huhutun iPad 2:n ympärillä. »
PIKATESTI
Janne Tervola, MikroPC, 23.12.2010 13:30Apple iPad 3G ja iOS 4.2 - vihdoinkin ääkköset!
Aiemmin verkkopalvelussa
TRENDI
Ossi Jääskeläinen, 16.9.2010 12:00Taulutietokoneiden ensimmäinen aalto on rantautumassa
Android-taulutietokoneet olivat IFA 2010 -kuluttajaelektroniikkamessujen kuuminta hottia. »

