KÄYTTÖMÄÄRÄT
Suvi Korhonen, 9.5.2011, 9:24Taulutietokoneen ostaneet tarttuvat harvemmin läppäriinsä
Pöytäkoneet ja läppärit jäävät taulutietokoneen hankkineilta yhä useammin kaappiin pölyttymään. Näin paljastaa tutkimusyhtiö Nielsen Company, joka kysyi Yhdysvalloissa taulutietokoneiden omistajilta kuinka tulokas on vaikuttanut muiden laitteiden käyttöön.
Yli kolmasosa vastaajista (35 prosenttia) kertoi käyttävänsä pöytäkonettaan vähemmän tai jättäneensä sen kokonaan rauhaan. 32 prosenttia kertoi samaa kannettavista tietokoneistaan. 77 prosenttia sanoi käyttävänsä taulutietokonettaan niihin tehtäviin, joita aiemmin hoiti läppärillään tai pöytäkoneellaan.
Myös käsikonsolit ja lukulaitteet jäävät helpommin kaappiin pölyttymään taulutietokoneen tultua taloon. 27 prosenttia kertoi käyttävänsä harvemmin lukulaitettaan ja neljännes sanoi sen vähentäneen käsikonsolilaitteen käyttöä.
Vähiten taulutietokoneen omistaminen oli vaikuttanut television ja älypuhelimen käyttöasteeseen.
Taulutietokoneiden suosimisen suurin syy oli niiden liikuteltavuus. 31 prosenttia vastaajista arvosti laitteessaan sen mukaan ottamisen helppoutta. Seuraavaksi yleisimmin mainitut syyt olivat käyttöliittymän helppous ja nopea käynnistymisaika.
Hyvä vierailija!
Arkistomme on vain rekisteröityneiden käytettävissä.
Jos sinulla on jo käyttäjätunnus Tietoviikkoon, kirjaudu sisään.
Pitää paikkansa. Olohuoneen sohvalla on helpompi lökötellä ja hiplata levyä, kuin isompaa rohjaketta virtajohtoineen ja hiirineen. Läppärihän ei kauaa toimi ilman virtajohtoa.
Ihan mutu-tuntumalla voin sanoa, että myös asiallisen älypuhelimen ostanut tarttuu harvemmin läppäriinsä, eikä näe mitään tarvetta turvonneelle älypuhelimelle.
Mulla on mielestäni asiallinen älypuhelinkin, HTC Desire Z, mutta silti kotona kyllä tartun sohvalla maatessani iPadiin kaikista mieluiten.
Itselläni on selkeästi pääkoneenani toimivan kannettavan käyttö jäänyt vähemmälle lokakuussa tapahtuneen "pädittymisen" myötä, mutta lähinnä vain rennossa selailukäytössä. Mitään Facebook-statuspäivitystä kummempaa kun sillä ei jaksa kirjoitella. Siihen on sitten olemassa se kannettava.
NÄYTTÖONGELMAT
Henri Laakso, MikroPC, 14.3.2011 12:43Applelle harmaita hiuksia: iPad 2 kärsii valovuodosta
UUTUUSHUUMA
Suvi Korhonen, 14.3.2011 8:46Applen iPad 2 löi edeltäjänsä viikkomyynnin parissa päivässä
Applen taulutietokoneen uusittua versio tuli Yhdysvalloissa myyntiin viime perjantaina. »
JULKISTUKSET
Suvi Korhonen, MikroPC, 14.2.2011 18:40Galaxy Tab II höyhentää iPadiä samassa kokoluokassa
ANDROID-TABLETIT
Niclas Storås, MikroPC, 23.12.2010 12:30Taulutietokonetta ostamassa? Maltti on valttia
TAULUTIETOKONEMARKKINAT
Katja Rapeli, Arvopaperi, 31.1.2011 12:52Android-taulutietokoneiden toimitukset hurjassa kasvussa
ALUSTAT
Niclas Storås, 6.1.2011 12:24Android 3.0 on tässä - katso video
Nettijätti Google on esitellyt virallisesti taulutietokoneille tarkoitetun version Androidista. »
TAULUTIETOKONEET
Suvi Korhonen, 31.12.2010 11:54Totta vai omenafanien satuja? Arvio iPad 2 -huhuista
Huhut käyvät kuumina ensi vuoden alussa julkaistavaksi huhutun iPad 2:n ympärillä. »
PIKATESTI
Janne Tervola, MikroPC, 23.12.2010 13:30Apple iPad 3G ja iOS 4.2 - vihdoinkin ääkköset!
Aiemmin verkkopalvelussa
TRENDI
Ossi Jääskeläinen, 16.9.2010 12:00Taulutietokoneiden ensimmäinen aalto on rantautumassa
Android-taulutietokoneet olivat IFA 2010 -kuluttajaelektroniikkamessujen kuuminta hottia. »


Ilmoituksesi käsitellään seuraavan työpäivän kuluessa.