TAULUTIETOKONEET
Aino Frilander, 4.3.2011, 8:39IPad 2 tuskastuttaa bisneskäyttäjiä
Applen uusi iPad 2 -taulutietokone vahvistaa yhtiön otetta yrityskäyttäjistä. Samalla it-osastojen tuska lisääntyy, kun yrityskäytössä olevia iPadeja pitäisi hallita ja suojata.
IPad-taulutietokoneiden käyttöönoton nopeus yrityksissä on yllättänyt analyytikot. Tutkimusyhtiö Aberdeen Groupin tuoreiden lukujen mukaan 88 prosenttia heidän tutkimistaan yrityksistä tukee iPadin käyttöä tai sallii sen, ja suurin osa jäljelle jäävistä yrityksistä suunnittelee tukevansa laitteen käyttöä.
Hiljan julkistetussa iPad 2 -laitteessa ei ole juurikaan enempää juuri yrityskäyttäjille suunnattuja ominaisuuksia kuin edeltäjässään. Lisätehosta lienee kuitenkin hyötyä esimerkiksi Oraclen ja SAPin yrityssovelluksille, joita alkaa olla saatavilla myös iPadille.
Pettymys monille oli, ettei uudessakaan iPadissa ole usb-liitäntää tai tukea Flash-videoille tai Microsoftin Office -tiedostoille ja formaateille.
IPad 2 ei mullista laitteen yrityskäyttöä
”En näe uudessa iPadissa sellaisia ominaisuuksia, jotka saisivat kahden vaiheilla olevat asiakkaat ostamaan sen, vaikka siinä onkin kiinnostavia sovelluksia”, toteaa teknologiakonsulttiyritys J. Gold Associatesin toimitusjohtaja Jack Gold. ”IPad 2 ei ole juurikaan sen edistyksellisempi kuin kilpailijoidenkaan tuotteet ja erityisesti Motorolan Xoom-taulutietokone.”
Hyvä vierailija!
Arkistomme on vain rekisteröityneiden käytettävissä.
Jos sinulla on jo käyttäjätunnus Tietoviikkoon, kirjaudu sisään.
Voisin ostaa iPadin, jos siinä olisi usb- ja flashtuki sekä standardi D-liitin videotykkiä tai muuta näyttöä varten.
Applen pitäisi kuunnella asiakkaitaan enemmän; arroganssi voi olla hyvä strategia vain hetken aikaa.
Minulle sarjaportin ja PS/2-liittimen tarve on niin kova, etten mitenkään voi iPadia hankkia. Samoin olisi vänkää tukea nauha-asemia ja ulkoisia scsi-levyjä, joita kuljetan aina mukanani.
Unohtui vielä, eli zip- ja korppuasemia pitäisi myös tukea. Eipähän näe Apple minun eurojani.
minä halu. laitta nuija. minu iPad.
"Pettymys monille oli, ettei uudessakaan iPadissa ... tai Microsoftin Office -tiedostoille ja formaateille"
Edellisessä ainakin on ihan hyvä tuki doc, docx, xls, xlsx, ppt ja pptx tiedostoille... Tuskin Pages ja muut Applen toimistosovellukset mihinkään ovat kadonneet.
NÄYTTÖONGELMAT
Henri Laakso, MikroPC, 14.3.2011 12:43Applelle harmaita hiuksia: iPad 2 kärsii valovuodosta
UUTUUSHUUMA
Suvi Korhonen, 14.3.2011 8:46Applen iPad 2 löi edeltäjänsä viikkomyynnin parissa päivässä
Applen taulutietokoneen uusittua versio tuli Yhdysvalloissa myyntiin viime perjantaina. »
JULKISTUKSET
Suvi Korhonen, MikroPC, 14.2.2011 18:40Galaxy Tab II höyhentää iPadiä samassa kokoluokassa
ANDROID-TABLETIT
Niclas Storås, MikroPC, 23.12.2010 12:30Taulutietokonetta ostamassa? Maltti on valttia
TAULUTIETOKONEMARKKINAT
Katja Rapeli, Arvopaperi, 31.1.2011 12:52Android-taulutietokoneiden toimitukset hurjassa kasvussa
ALUSTAT
Niclas Storås, 6.1.2011 12:24Android 3.0 on tässä - katso video
Nettijätti Google on esitellyt virallisesti taulutietokoneille tarkoitetun version Androidista. »
TAULUTIETOKONEET
Suvi Korhonen, 31.12.2010 11:54Totta vai omenafanien satuja? Arvio iPad 2 -huhuista
Huhut käyvät kuumina ensi vuoden alussa julkaistavaksi huhutun iPad 2:n ympärillä. »
PIKATESTI
Janne Tervola, MikroPC, 23.12.2010 13:30Apple iPad 3G ja iOS 4.2 - vihdoinkin ääkköset!
Aiemmin verkkopalvelussa
TRENDI
Ossi Jääskeläinen, 16.9.2010 12:00Taulutietokoneiden ensimmäinen aalto on rantautumassa
Android-taulutietokoneet olivat IFA 2010 -kuluttajaelektroniikkamessujen kuuminta hottia. »


Ilmoituksesi käsitellään seuraavan työpäivän kuluessa.