TAULUTIETOKONEET
Suvi Korhonen, 5.4.2011, 17:01Applen perustaja: Taulutietokoneesta tulee taviksen PC

Taulutietokoneet ovat pitkän kehityksen kulminaatiopiste ja edustavat sitä, mitä Steve Jobs on alusta asti halunnut luoda, Applen toinen perustaja Steve Wozniak sanoi maanantaina.
Nykyisin tallennusyritys Fusion-ionissa tutkimusjohtajana työskentelevä Wozniak puhui taulutietokoneista Californiassa järjestetyssä tapahtumassa. Hän vertasi niitä televisioihin ja sanoi, että taulutietokoneita suunniteltaessa ei mietitty tapahtuman yleisön kaltaisia alan ammattilaisia, vaan tavallisia ihmisiä.
”Minusta Steve Jobsilla oli tämä ajatus alusta lähtien, mutta sitä oli vaikeaa toteuttaa”, Wozniak sanoi. Tietokoneiden monivaiheinen kehitys keveäksi kosketusnäyttölaitteeksi kesti lopulta yli kolmekymmentä vuotta.
Wozniak kertoi jättäneensä Applen aikoinaan ilman riitaa ja olevansa insinööriluonne, siinä missä Jobs halusi johtaa yritystä. Hän ei ole työskennellyt Aplella sitten 1980-luvun, mutta hän pitää edelleen perustamansa yrityksen puolta.
”Luin tänään, että Android-taulutietokoneiden odotetaan ohittavan iPadit. Toivon, että niin ei koskaan käy”, Wozniak sanoi.
Hyvä vierailija!
Arkistomme on vain rekisteröityneiden käytettävissä.
Jos sinulla on jo käyttäjätunnus Tietoviikkoon, kirjaudu sisään.
Uskon. Toisin kuin Bonnierin johtajiston edustaja ounasteli viime viikolla, minä uskon tablettien voittikulkuun. Tablet-tietokone yhdistettynä näppäimistöön, tekee kaiken sen mitä perus läppärikin, mutta ei päinvastoin. Puhelin ja Tablet taas kilpailevat mielestäni varsin erilaisesta käyttötarpeesta. Vielä kun apple lanseeraisi sen flashin niin sitte.....
All hail Wizard of Woz!
Koska: taulutietokoneella on vaikeampi kirjoittaa, mutta jos tauluun yhdistää näppiksen niin sitten ihan ok = miniläppäri esim.
NÄYTTÖONGELMAT
Henri Laakso, MikroPC, 14.3.2011 12:43Applelle harmaita hiuksia: iPad 2 kärsii valovuodosta
UUTUUSHUUMA
Suvi Korhonen, 14.3.2011 8:46Applen iPad 2 löi edeltäjänsä viikkomyynnin parissa päivässä
Applen taulutietokoneen uusittua versio tuli Yhdysvalloissa myyntiin viime perjantaina. »
JULKISTUKSET
Suvi Korhonen, MikroPC, 14.2.2011 18:40Galaxy Tab II höyhentää iPadiä samassa kokoluokassa
ANDROID-TABLETIT
Niclas Storås, MikroPC, 23.12.2010 12:30Taulutietokonetta ostamassa? Maltti on valttia
TAULUTIETOKONEMARKKINAT
Katja Rapeli, Arvopaperi, 31.1.2011 12:52Android-taulutietokoneiden toimitukset hurjassa kasvussa
ALUSTAT
Niclas Storås, 6.1.2011 12:24Android 3.0 on tässä - katso video
Nettijätti Google on esitellyt virallisesti taulutietokoneille tarkoitetun version Androidista. »
TAULUTIETOKONEET
Suvi Korhonen, 31.12.2010 11:54Totta vai omenafanien satuja? Arvio iPad 2 -huhuista
Huhut käyvät kuumina ensi vuoden alussa julkaistavaksi huhutun iPad 2:n ympärillä. »
PIKATESTI
Janne Tervola, MikroPC, 23.12.2010 13:30Apple iPad 3G ja iOS 4.2 - vihdoinkin ääkköset!
Aiemmin verkkopalvelussa
TRENDI
Ossi Jääskeläinen, 16.9.2010 12:00Taulutietokoneiden ensimmäinen aalto on rantautumassa
Android-taulutietokoneet olivat IFA 2010 -kuluttajaelektroniikkamessujen kuuminta hottia. »


Ilmoituksesi käsitellään seuraavan työpäivän kuluessa.