KÄYTTÖJÄRJESTELMÄT
Niclas Storås, MikroPC, 10.7.2012, 18:05Windows 8:n aikataulu tarkentui - kumppanit saavat elokuussa
Microsoft on ilmoittanut, koska sen uusien tuotteiden toimitukset alkavat, uutispalvelu Idgns kertoo.
Windows 8 -käyttöjärjestelmän toimitukset yhtiön kumppaneille eli pääasiassa laitevalmistajille alkavat elokuussa. Kauppoihin Windows 8 puolestaan saapuu lokakuussa, jolloin myös käyttöjärjestelmänsä voivat päivittää vanhempien Windowsien käyttäjät.
Aikaisemmin Microsoft on paljastanut vain sen, että käyttöjärjestelmän myynti alkaa loppuvuonna. Tarkkoja päivämääriä tai kuukausia yhtiö ei ole kertonut.
Microsoft alkaa veloittaa Windows Storessa myytävistä sovelluksista, kun käyttöjärjestelmän toimitukset alkavat valmistajille. Kokeiluajanjaksona sovellukset ovat olleet ilmaisia.
Yhtiön pääjohtaja Steve Ballmer julisti Torontossa järjestetyssä kumppanikonferenssissa, että Windows 8 on Microsoftin ”suurin diili vähintään 17 vuoteen”. Hän kuvaili kuluvaa vuotta eeppiseksi.
IDG News Service
Lähde: MikroPC
Windows 8, Windows 8 RT (Surface), Windows Phone 8... Onhan se melkoinen julkistus ja valtava panostus.
Unohtamatta palvelinversioita, kehitystyökaluja ja toimisto-ohjelmia, sovelluskauppaa jne...
Ei juuri mitään uutta - eikä varsinkaan hyvää. Metrokin on vain epämääräinen ja surkea päälleliimattu käytettävyyden ja yhteistoiminnan tuhoava oksennus verrattuna OSX Lionissa jo aikaa sitten niin paljon paremmin toteutettuihin esikuviinsa, ettei sitä edes tunnista säälittäväksi kopioksi. Yleensä ovat sentään osanneet kopioida (huonosti), mutta nyt mallin ottaminen on mennyt niin pahasti metsään, että MS:n jo valmiiksi puistattavat tuotteet ovat vain huonontuneet entisestään.
OS X:ään tulee vuosittain enemmän parempia ja hyödyllisempiä edistysaskelia.


Ilmoituksesi käsitellään seuraavan työpäivän kuluessa.