ÄLYPUHELIMET
Henri Laakso, 15.6.2012, 15:55Nokia kehittää vieläkin halvempia Lumia-puhelimia
Nokia aikoo kilpailla yhä aggressiivisemmin halpojen älypuhelimien markkinoilla Androidia vastaan, sanoi toimitusjohtaja Stephen Elop torstaina sijoittajille pidetyssä neuvottelupuhelussa. Asiasta kirjoittaa uutissivu The Verge.
Puhelun yhteydessä Elop puhui muun muassa yhtiön jatkuvasta luottamuksesta Windows Phone -alustaan ja syytti jälleenmyyjiä yhtiön heikkoa myyntiä.
Elopin mukaan Nokia aikoo kilpailla Androidin kanssa Windows Phone- ja Lumia-tuotevalikoimallaan.
”Low-end-hintaluokan sota on tärkeä osa strategiaamme”, Elop sanoi.
Elop: ”olemme jo suunnitelleet Lumia 610 halvempia malleja”
Kysyttäessä aikooko Nokia tuoda markkinoilla vielä Suomessa 200 euroa maksavaa Lumia 610 -mallia halvempia Lumia-puhelimia, Elop vastasi, että yhtiö aikoo ”ehdottomasti”.
”Olemme jo suunnitelleet menevämme halvemmaksi kuin 610”, toimitusjohtaja vakuutti ja kertoi, että yhtiö on löytänyt Microsoftin suunnittelutiimin kanssa uusia tapoja ”edetä vielä pidemmälle kuin odotimme.”
Elopin mielestä Nokian pitää keskittyä Windows Phoneen ja laajentaa Lumia-mallien hintahaarukkaa sekä vauhdittaa laitteiden myyntiä kehittyvillä markkinoilla kuten Kiinassa.
Toimitusjohtaja ei paljastanut enempää yksityiskohtia käyttöjärjestelmästä. Microsoft pitää ensi viikolla Windows Phonea koskevan huippukokouksen, jossa odotetaan Windows Phone 8:n esittelyä ja tietoa siitä, että Nokia Maps -kartat korvaavat Bing Mapsin alustassa.
laita MS mies ei-MS käyttis firman johtajaksi ja mitä tapahtuu ?
MS miesten ainut maailma, eli MS on pakko saada, maksoi mitä maksoi ja ei sillä väliä toimiko tai olisiko joku muu vaihtoehto ollut sittenkin parempi.
Aika shaissea taas kerran eFlop laskettelee tuossakin puheessaan, toki, jos Ms ostaa nokian, niin sitten puhe pitää edes 50%:sti kutinsa.
Halvempia pitää sitten pystyä myymään 10-100 kertaa enemmän kuin kalliimpia ja se juna meni jo! Silloin kun Nokia oli vielä iso ja tunnettu tuotemerkki sillä olisi ollut mahdollisuus laajentua alaspäin, mutta nyt tuo vaikuttaa pakkoraolta ja ajautumiselta samaan kategoriaan halpojen ja tuntemattomien halpamaiden tuotemerkkien kanssa.
Muut valmistajat tekee ensin hyviä puhelimia joiden hinta tiputetaan aina alemmaksi kun uudella mallilla. nokia tekee kalliin puhelimen ja alkaa sen jälkeen työntää alitehoista mallia alempaan hintaluokkaan joka tökkii ja pilaa myös kalliimpien maineen.
KOKEILTUA
11.6.2013 9:55Savon koulutuskuntayhtymä ensimmäisten joukossa maailmassa hyödyntämässä Windows Azure -virtuaalipalvelimia


Ilmoituksesi käsitellään seuraavan työpäivän kuluessa.