Tietoviikko
Etusivu Keskustelu CIO Kehittäjälle Blogit Tapahtumat TiviDuunit Videot 250   Microsoft Areena Tivi Viisaat
Lähetä
Tulosta

LÄHETÄ KAVERILLE

*Tähdellä merkityt kentät ovat pakollisia

TAVOITE

Henri Laakso, 18.4.2012, 13:28

Microsoft ja Intel lyöttäytyvät yhteen murskatakseen iPadin

Intelin ja Microsoftin väitetään asettaneen tavoitteekseen laskea Applen taulutietokoneiden markkinaosuus alle 50 prosenttiin ensi vuoden puoliväliin mennessä, paljastavat uutispalvelu Digitimesin lähteet.

Microsoftin ja Intelin tiedetään aktiivisesti kannustavan laitevalmistajia valmistamaan Windows 8 -taulutietokoneita. Yhtiöt ovat myös ilmoittaneet, että uusimmalla Windowsilla toimivia tabletteja ilmestyy markkinoille ennen tämän vuoden loppua.

Intelin pitää erityisesti mainostaa sirujaan, sillä Microsoft julkistaa Windows 8:sta myös ARM-siruilla toimivan version. Tällä hetkellä ARM-siruja on lähes kaikissa markkinoilla olevissa taulutietokoneissa.

Windowsin ja Intelin tavoite tiputtaa Applen markkinaosuutta tulee olemaan hyvin haastavaa. Muun muassa tutkimusyhtiö Gartner ja IHS iSuppli arvioivat, että Applen osuus taulutietokoneiden markkinoilla ei laske alle 50 prosenttiin ennen vuotta 2015 tai 2016.

Windows-taulutietokoneiden oletetaan myös häviävän Android-tableteille myynneissä. Gartner ennustaa, että Microsoftin käyttöjärjestelmä jää sekä Android- että iOS-tablettien taakse ainakin vuoteen 2016 asti. Tutkimusyhtiö ennustaa, että Windows 8 -taulutietokoneita myydään noin 43,7 miljoonaa kappaletta vuoteen 2016 mennessä, kun taas vastaavat ennusteluvut Androidille ja iPadille ovat 137,7 ja 167,7 miljoonaa kappaletta.

Aiemmin verkkopalvelussa

Android laahaa iPadin perässä vielä vuosia  11.4.2012   »
Microsoft aikoo lanseerata Windows 8:n lokakuussa  20.3.2012   »
IDC: Android-tabletit ohittavat iPadin vuoteen 2015 mennessä  14.3.2012   »
Applen uusi iPad kolminkertaisti ennätyksen  20.3.2012   »

Lähetä
Tulosta

LÄHETÄ KAVERILLE

*Tähdellä merkityt kentät ovat pakollisia
Kommentoi artikkelia
Lähettämällä viestin hyväksyn keskustelun ehdot.
Palaute toimitukselle
Katso kaikki kommentit (4 kappaletta)
Re: Microsoft ja Intel lyöttäytyvät yhteen murskatakseen iPadin 18.4.2012 14:45

Syntyyhän tässä vielä kilpailua, joka takaa iPadin edelleen kehittymisen mahdollisuuksia. iPad tulee vain toki kasvamaan entisestään, ainoa kypsä tabletti tällä hetkellä, muut ovat prototasoisia virityksiä.

????? Vastaa Ilmoita asiattomasta viestistä
Ilmoitus epäasiallisesta viestistä Sulje
Osoita, että olet ihminen kirjoittamalla kuvassa näkyvä teksti tekstikenttään.
Uusi kuva
Ilmoituksesi käsitellään seuraavan työpäivän kuluessa.
Saat sähköpostiisi vahvistuksen jättämästäsi ilmoituksesta
Teit ilmoituksen epäasiallisesta viestistä.
Ilmoituksesi käsitellään seuraavan työpäivän kuluessa.
Default=Ole hyvä ja tarkista, että vastauksesi on kuvan teksti. Voit vaihtaa kuvaa kuvan napsauttamalla "Uusi kuva"
Re: Microsoft ja Intel lyöttäytyvät yhteen murskatakseen iPadin 18.4.2012 14:45

Miksi tuollaiset suuret puheet? Eikö toiminta olisi tehokkaampaa ja uskottavampaa?

realisti Vastaa Ilmoita asiattomasta viestistä
Re: Microsoft ja Intel lyöttäytyvät yhteen murskatakseen iPadin 18.4.2012 14:45

ensin kai pitäisi pykätä käyttöjärjestelmä, joka toimii, muuten käy vähän kun windows phonelle – kauppa ei vaan käy.

lasse Vastaa Ilmoita asiattomasta viestistä
Katso kaikki kommentit (4 kappaletta)

TAPAHTUMARAPORTTI

23.5.2013 14:39

Työoikeusjuristin vinkit etätyöhön

Etätyö, läsnätyö, joustotyö, rytmityö. Kevään kuumalla puheenaiheella on monta nimeä. Keskustelua on kirvoittanut tuleva Kansallinen etätyöpäivä, jota vietetään jälleen 20.9.2013.  »

VIIKON SOVELLUS

23.5.2013 8:39

Varaa lääkäriaika silloin kun sinulle sopii

Lääkäreiden ja terveyden asiantuntijoiden ajanvaraukset – helposti vuorokauden ympäri.  »

VIIKON VINKKI

23.5.2013 8:31

SkyDrive oma pilvipalvelusi

SkyDrivella saat käyttöösi 7 gigatavua pilvitallennustilaa, johon voit tallentaa tiedostoja sekä valokuvia ja käsitellä Office-tiedostoja yhdessä muiden kanssa.  »

Keskuskauppakamari edistää yhteydenpitoa Office 365:llä  20.5.2013 10:00 »
Sivu: 1 / 1
Luetuimmat
Päivä Viikko Kuukausi
SharePoint siilojen kaatajana  »
Työoikeusjuristin vinkit etätyöhön  »
Perehdytys standardien maailmaan: Standardit Microsoftin tuotteissa  »
SkyDrive oma pilvipalvelusi  »
Mikä on Microsoft-tili ja mihin sitä käytän?  »
SharePoint siilojen kaatajana  »
SkyDrive oma pilvipalvelusi  »
Työoikeusjuristin vinkit etätyöhön  »
Perehdytys standardien maailmaan: Standardit Microsoftin tuotteissa  »
Excel 2013 - uudet ominaisuudet  »
Turhien lupausten tietojärjestelmät  »
Mikä on Microsoft-tili ja mihin sitä käytän?  »
SharePoint siilojen kaatajana  »
Excel 2013 - uudet ominaisuudet  »
Perehdytys standardien maailmaan: Standardit Microsoftin tuotteissa  »
Kerro meille

Surface Pro rantautuu Suomeen 30.5. Mikä on tärkeintä tabletissa?

  1. Akun kesto
  2. Pieni koko
  3. Hyvä ja tarkka näyttö
  4. Office, toimistosovellusten toimivuus
  5. Lisälaitteiden liitettävyys - esimerkiksi näppäimistö, hiiri, tulostin, näyttö
  6. Kynä, piirtäminen ja käsinkirjoitus
  7. Mahdollisuus tehdä kaikki, mitä tietokoneellakin
  • Akun kesto:
    77%
  • Pieni koko:
    2%
  • Hyvä ja tarkka näyttö:
    1%
  • Office, toimistosovellusten toimivuus:
    1%
  • Lisälaitteiden liitettävyys - esimerkiksi näppäimistö, hiiri, tulostin, näyttö:
    3%
  • Kynä, piirtäminen ja käsinkirjoitus:
    1%
  • Mahdollisuus tehdä kaikki, mitä tietokoneellakin:
    16%
Microsoft Pinpoint

Oikea IT-asiantuntija on vain yhden napsautuksen päässä. Etsi paikallinen IT-asiantuntija.

Etsi Microsoft Pinpointilla paikallisia kumppaneita tai jälleenmyyjiä, joilla on liiketoimintatarpeitasi vastaavia IT-ratkaisuja.

Kerro meille tarvitsemasi tuote tai palvelu ja paikkakuntasi tai postinumerosi.

Etsi IT-asiantuntija >
Microsoft muualla verkossa

– Microsoft yrityksille »
– Microsoft Pinpoint - löydä oikea kumppani »
– Microsoftin tekniset tallenteet »
– Seuraa Microsoftia
      • Facebook: Microsoft Suomi »
      • Twitter: Microsoft Oy »
      • Uutishuone  »

BLOGI
Jani Lilja, Affecto
SharePoint siilojen kaatajana

Miten SharePoint 2013 tukee yhdessä ja yhteisöllisesti tekemistä?  »

Kuukauden poiminnat
Työoikeusjuristin vinkit etätyöhön  »
Varaa lääkäriaika silloin kun sinulle sopii  »
SkyDrive oma pilvipalvelusi  »
SharePoint siilojen kaatajana  »
Keskuskauppakamari edistää yhteydenpitoa Office 365:llä  »
Microsoft Twitterissä
MicrosoftOy: Xbox saatavilla nyt myös Microsoft Storesta http://t.co/RYJuT7y8Sv #Xbox360 #MSStore  »
MicrosoftOy: Vierasblogaajana Jani Lilja, #Affecto "Intranetit rakennetaan tukemaan yrityksessä olemista, eivät työn tekemistä." http://t.co/Zd4ujUXTiH  »
MicrosoftOy: Surface etsii kaveria. Facebook-kisassa voit voittaa Surface RT tai Surface Pro -tabletin kesäkaveriksi. http://t.co/0aFViSNqmF #Surface  »
MicrosoftOy: Esittelyssä #XboxOne, uusi all-in-one viihdejärjestelmä. http://t.co/YtZUHGp0L0  »
MICROSOFTIN BLOGI
Perehdytys standardien maailmaan: Standardit Microsoftin tuotteissa

Blogisarjan viimeisessä kirjoituksessa katson standardeja Microsoftin omien tuotteiden kautta.  »

VIIKON VINKKI

SkyDrive oma pilvipalvelusi

SkyDrivella saat käyttöösi 7 gigatavua pilvitallennustilaa, johon voit tallentaa tiedostoja sekä valokuvia ja käsitellä Office-tiedostoja yhdessä muiden kanssa.

TAPAHTUMARAPORTTI

Video: Nuori Yrittäjyys ry ja Microsoft käynnistivät yhteistyön Urban Challenge@Turku -tapahtumalla

Nuori Yrittäjyys -järjestön ja Microsoftin yhteisresepti nuorten työllisyystilanteen parantamiseksi on vahvistaa nuorten yrittäjämäistä asennetta ja toimintaa. Videolla Nuori Yrittäjyys ry:n puheenjohtaja Virpi Utriainen kertoo yhteistyön odotuksista ja keinoista.

BLOGI
Pekka Savolainen, Affecto
Turhien lupausten tietojärjestelmät

Uudet tietotekniset ratkaisut antavat erilaisia lupauksia yrityksen toiminnan tehostamisesta ja parantamisesta. Odotukset uudelle tietojärjestelmälle ovat kovat, mutta liian usein käyttöönottoa seuraa pettymys. Mikä meni pieleen?   »

VIIKON SOVELLUS

Varaa lääkäriaika silloin kun sinulle sopii

Lääkäreiden ja terveyden asiantuntijoiden ajanvaraukset – helposti vuorokauden ympäri.

KOKEILTUA

Keskuskauppakamari edistää yhteydenpitoa Office 365:llä

"Postilaatikon tilavuuden roima kasvu ja hyvin toimiva selainkäyttö ovat saaneet henkilöstöltä kiitosta." – Mika Heikkilä, johtaja, Keskuskauppakamari







© 1998-2010 Talentum Oyj Talentum vaihde: 0204 42 40 Talentum tilaajapalvelu puh: 0204 42 4100
Lehdet: tilaajapalvelu@talentum.fi Kirjat: kirjat@talentum.fi
Verkkopalvelut: asiakaspalvelu@talentum.com
Talentum.com myynti: onlinemyynti@talentum.com
Talentum verkkopalvelut: Vastaavat toimittajat
Käyttäjäsopimus/rekisteriseloste
*) Puhelun hinta (sis. alv 24 %): Lankapuhelimesta: 8,35 snt/puhelu + 7,06 snt/min.
Matkapuhelimesta: 8,35 snt/puhelu + 17,14 snt/min. Ulkomailta ao. maan ulkomaanpuhelumaksu.