Tietoviikko
Etusivu Keskustelu CIO Kehittäjälle Blogit Tapahtumat TiviDuunit Videot 250   Microsoft Areena Tivi Viisaat
Lähetä
Tulosta
Jaa

LÄHETÄ KAVERILLE

*Tähdellä merkityt kentät ovat pakollisia

TIEDEJULKAISEMINEN

Suvi Korhonen, 20.7.2012, 15:15

Iso-Britannia siirtymässä vauhdilla avoimeen tiedejulkaisemiseen

Ison-Britannian julkisilla varoilla tuotetun tutkimuksen tulokset ovat tulevaisuudessa ilmaiseksi kaikkien luettavissa ja käytettävissä. Avoimempaan tiedejulkaisemiseen on määrä siirtyä vuoteen 2014 mennessä, kertoo Guardian.

Maan opetusministeri David Willetts on hyväksynyt työryhmän ehdotuksen asiasta.

Julkisesti rahoitettujen tutkimusten tulokset tulee julkaista ilmaiseksi tiedot tarjoavissa tiedejulkaisussa. Samalla tutkimusjulkaisussa tulee kertoa, kuinka tutkimuksessa käytetyt mallit, näytteet tai datan voi hankkia.

Uudistuksen edellyttämille muutoksille tosin ei ole osoitettu erillistä rahoitusta, minkä ennustetaan hidastavan suunnitelmien täytäntöönpanoa. Yliopistojen ja niiden kirjastojen tulee miettiä uudelleen tiedejulkaisemiseen liittyvät taloudelliset sopimukset.

Euroopan komissio puolestaan ilmoitti Naturen mukaan tiistaina rahoittavansa avoimesti julkaistavaa tutkimusta Horizon 2020 -hankkeella, jonka budjetti on 80 miljardia euroa vuosina 2014-2020. Komissio on kannustanut jäsenvaltioitaan sitoutumaan avoimempaan tiedejulkaisemiseen.

Lähetä
Tulosta
Jaa

LÄHETÄ KAVERILLE

*Tähdellä merkityt kentät ovat pakollisia
Kommentoi artikkelia
Lähettämällä viestin hyväksyn keskustelun ehdot.
Palaute toimitukselle

KOKEILTUA

20.5.2013 10:00

Keskuskauppakamari edistää yhteydenpitoa Office 365:llä

"Postilaatikon tilavuuden roima kasvu ja hyvin toimiva selainkäyttö ovat saaneet henkilöstöltä kiitosta." – Mika Heikkilä, johtaja, Keskuskauppakamari  »

VIIKON VINKKI

15.5.2013 16:41

Excel 2013 - uudet ominaisuudet

Numeroiden pyörittäminen ja Excelin aputoimintojen käyttäminen muuttui ohjelman tuoreimman version myötä entistä helpommaksi. Homma toimii, sanoo Michael Monroe.  »

VIIKON SOVELLUS

15.5.2013 16:11

Kesän maukkaimmat sovellukset

Mitä tänään laitettaisiin ruoaksi? Jos etsit uusia ideoita ruuanlaittoon tai suunnittelet grillijuhlia, niin löydät Windows 8 ja Windows Phone -sovelluksista kesän herkullisimmat reseptit arkeen ja juhlaan.  »

Sivu: 1 / 1
Luetuimmat
Päivä Viikko Kuukausi
Perehdytys standardien maailmaan: Standardit Microsoftin tuotteissa  »
Keskuskauppakamari edistää yhteydenpitoa Office 365:llä  »
Mikä on Microsoft-tili ja mihin sitä käytän?  »
Excel 2013 - uudet ominaisuudet  »
Outlook.com tuli – miten käy Hotmailin?  »
Excel 2013 - uudet ominaisuudet  »
Perehdytys standardien maailmaan: Standardit Microsoftin tuotteissa  »
Visuaalisella prosessikuvauksella helppoutta ja tehokkuutta  »
Mikä on Microsoft-tili ja mihin sitä käytän?  »
Kesän maukkaimmat sovellukset  »
Turhien lupausten tietojärjestelmät  »
Mikä on Microsoft-tili ja mihin sitä käytän?  »
Excel 2013 - uudet ominaisuudet  »
Visuaalisella prosessikuvauksella helppoutta ja tehokkuutta  »
Perehdytys standardien maailmaan: Standardit Microsoftin tuotteissa  »
Kerro meille

Surface Pro rantautuu Suomeen 30.5. Mikä on tärkeintä tabletissa?

  1. Akun kesto
  2. Pieni koko
  3. Hyvä ja tarkka näyttö
  4. Office, toimistosovellusten toimivuus
  5. Lisälaitteiden liitettävyys - esimerkiksi näppäimistö, hiiri, tulostin, näyttö
  6. Kynä, piirtäminen ja käsinkirjoitus
  7. Mahdollisuus tehdä kaikki, mitä tietokoneellakin
  • Akun kesto:
    87%
  • Pieni koko:
    1%
  • Hyvä ja tarkka näyttö:
    1%
  • Office, toimistosovellusten toimivuus:
    1%
  • Lisälaitteiden liitettävyys - esimerkiksi näppäimistö, hiiri, tulostin, näyttö:
    2%
  • Kynä, piirtäminen ja käsinkirjoitus:
    0%
  • Mahdollisuus tehdä kaikki, mitä tietokoneellakin:
    7%
Microsoft Pinpoint

Oikea IT-asiantuntija on vain yhden napsautuksen päässä. Etsi paikallinen IT-asiantuntija.

Etsi Microsoft Pinpointilla paikallisia kumppaneita tai jälleenmyyjiä, joilla on liiketoimintatarpeitasi vastaavia IT-ratkaisuja.

Kerro meille tarvitsemasi tuote tai palvelu ja paikkakuntasi tai postinumerosi.

Etsi IT-asiantuntija >
Microsoft muualla verkossa

– Microsoft yrityksille »
– Microsoft Pinpoint - löydä oikea kumppani »
– Microsoftin tekniset tallenteet »
– Seuraa Microsoftia
      • Facebook: Microsoft Suomi »
      • Twitter: Microsoft Oy »
      • Uutishuone  »

MICROSOFTIN BLOGI
Perehdytys standardien maailmaan: Standardit Microsoftin tuotteissa

Blogisarjan viimeisessä kirjoituksessa katson standardeja Microsoftin omien tuotteiden kautta.  »

Kuukauden poiminnat
Keskuskauppakamari edistää yhteydenpitoa Office 365:llä  »
Excel 2013 - uudet ominaisuudet  »
Kesän maukkaimmat sovellukset  »
Perehdytys standardien maailmaan: Standardit Microsoftin tuotteissa  »
Selaa Ilta-Sanomia tabletilla  »
Microsoft Twitterissä
MicrosoftOy: Uuden sukupolven #Xbox paljastetaan tänään klo 20. Katso suora lähetys tilaisuudesta http://t.co/OhvldG710X #XboxReveal  »
MicrosoftOy: Sulava valittiin Microsoftin vuoden kumppaniksi. Onnittelut! @SulavaOy #pilvi #Office365 http://t.co/o6QCkhsGhm  »
MicrosoftOy: Keskuskauppakamari edistää yhteydenpitoa Office 365:llä http://t.co/1Ut7DV8Sge #tivi #office365  »
MicrosoftOy: Hello #Turku ! Kauppakeskuskiertueemme + Meri-Tuuli L vierailevat vkonloppuna Skanssissa. Arvomme Acerin tabletin ja kuulokkeet! Tervetuloa!  »
TAPAHTUMARAPORTTI

Video: Nuori Yrittäjyys ry ja Microsoft käynnistivät yhteistyön Urban Challenge@Turku -tapahtumalla

Nuori Yrittäjyys -järjestön ja Microsoftin yhteisresepti nuorten työllisyystilanteen parantamiseksi on vahvistaa nuorten yrittäjämäistä asennetta ja toimintaa. Videolla Nuori Yrittäjyys ry:n puheenjohtaja Virpi Utriainen kertoo yhteistyön odotuksista ja keinoista.

BLOGI
Jarmo Pulkkinen
Serverifarmi, sua kaipaamaan en jää

Suomalaisissa elää vahva usko omistamiseen. Haluamme omistusasunnon, oman auton, oman kesämökin. Tämä omistamisen hinku näkyy myös yritystoiminnassa. Omistamisen sijaan kannattaisi ostaa palvelua.  »

BLOGI
Pekka Savolainen, Affecto
Turhien lupausten tietojärjestelmät

Uudet tietotekniset ratkaisut antavat erilaisia lupauksia yrityksen toiminnan tehostamisesta ja parantamisesta. Odotukset uudelle tietojärjestelmälle ovat kovat, mutta liian usein käyttöönottoa seuraa pettymys. Mikä meni pieleen?   »

BLOGI
Juha Karppinen
Minkä pilven reunalle palveluni laittaisin?

Julkisen pilven infrastruktuuripalvelut mahdollistavat ratkaisun siirtämisen pilveen usein ilman mitään rajoituksia. Periaatteessa mikä tahansa asiakkaan sovelluspalvelu on vietävissä pilveen, mikäli palvelu toimii tällä hetkellä virtuaalikoneena.  »

VIIKON SOVELLUS

Selaa Ilta-Sanomia tabletilla

Lue Ilta-Sanomien tuoreimmat uutiset, pyyhkäise sivulta toiselle ja selaa kuvia suurempina.

VIIKON VINKKI

Oletko uusi Windows 8 -käyttäjä?

Windowsin uusien ominaisuuksien, kuten aloitusnäytön, oikopolkujen ja Microsoft-tilin, avulla voit säästää hakemiseen käytettävää aikaa ja käyttää sen tekemiseen.

KOKEILTUA

Keskuskauppakamari edistää yhteydenpitoa Office 365:llä

"Postilaatikon tilavuuden roima kasvu ja hyvin toimiva selainkäyttö ovat saaneet henkilöstöltä kiitosta." – Mika Heikkilä, johtaja, Keskuskauppakamari







© 1998-2010 Talentum Oyj Talentum vaihde: 0204 42 40 Talentum tilaajapalvelu puh: 0204 42 4100
Lehdet: tilaajapalvelu@talentum.fi Kirjat: kirjat@talentum.fi
Verkkopalvelut: asiakaspalvelu@talentum.com
Talentum.com myynti: onlinemyynti@talentum.com
Talentum verkkopalvelut: Vastaavat toimittajat
Käyttäjäsopimus/rekisteriseloste
*) Puhelun hinta (sis. alv 24 %): Lankapuhelimesta: 8,35 snt/puhelu + 7,06 snt/min.
Matkapuhelimesta: 8,35 snt/puhelu + 17,14 snt/min. Ulkomailta ao. maan ulkomaanpuhelumaksu.