Tietoviikko
Etusivu Keskustelu CIO Kehittäjälle Blogit Tapahtumat TiviDuunit Videot 250   Microsoft Areena Tivi Viisaat
Lähetä
Tulosta

LÄHETÄ KAVERILLE

*Tähdellä merkityt kentät ovat pakollisia

TAULUTIETOKONEET

Susanna Lyytikäinen, 1.7.2012, 8:55

Bill Gates ei perusta taulutietokoneista oppimisvälineinä

Microsoftin perustaja ja hallituksen puheenjohtaja Bill Gates ei usko, että taulutietokoneista on kunnollisiksi oppimisvälineiksi.

Gates sanoi Chronicle of Higher Education -lehden haastattelussa, että tabletteja parempi vaihtoehto ovat edulliset pc-koneet, koska niiden avulla opiskelijat voivat toimia vuorovaikutteisemmin.

Gatesin mukaan tablettien ongelma on, että opiskelijoiden ei ole tarkoitus pelkästään lukea vaan myös kirjoittaa ja kommunikoida. Tätä varten laitteessa pitäisi olla näppäimistö.

Microsoft esitteli vastikään oman Surface-tablettinsa. Erityistä laitteessa on kolme millimetriä paksu suojakuori, joka toimii näppäimistönä.

Tabletit ovat viime aikoina kiinnostaneet oppimis- ja opetusvälineinä. Esimerkiksi Tukholman kaupunki päätti pari viikkoa sitten hankkia peruskoululaisille miljoonalla eurolla iPadeja.

IDG News Service

Aiemmin verkkopalvelussa

LG heitti rukkaset kehään tablettikisassa  20.6.2012   »
Surface on Microsoftin taulutietokone, jossa on näppäimet  19.6.2012   »
Tukholma ostaa koululaisille miljoonalla eurolla iPadeja  17.6.2012   »

Lähetä
Tulosta

LÄHETÄ KAVERILLE

*Tähdellä merkityt kentät ovat pakollisia
Kommentoi artikkelia
Lähettämällä viestin hyväksyn keskustelun ehdot.
Palaute toimitukselle
Katso kaikki kommentit (17 kappaletta)
Re: Bill Gates ei perusta taulutietokoneista oppimisvälineinä 1.7.2012 12:28

Gates on kyllä tässä varsin oieassa.

drc Vastaa Ilmoita asiattomasta viestistä
Ilmoitus epäasiallisesta viestistä Sulje
Osoita, että olet ihminen kirjoittamalla kuvassa näkyvä teksti tekstikenttään.
Uusi kuva
Ilmoituksesi käsitellään seuraavan työpäivän kuluessa.
Saat sähköpostiisi vahvistuksen jättämästäsi ilmoituksesta
Teit ilmoituksen epäasiallisesta viestistä.
Ilmoituksesi käsitellään seuraavan työpäivän kuluessa.
Default=Ole hyvä ja tarkista, että vastauksesi on kuvan teksti. Voit vaihtaa kuvaa kuvan napsauttamalla "Uusi kuva"
Re: Bill Gates ei perusta taulutietokoneista oppimisvälineinä 1.7.2012 12:28

Kun Bill joskus 2002 julkisti Tablet PC:n, oli vähän eri ääni kellossa kuin nyt, kun jo valmiiksi tietää omien (mahdolisesti joskus markkinoille tulevien) tablettien olevan täysin kilpailukyvyttömiä.

Epätoivoinen luuseri yrittää edelleen FUD:lla hallita maailmaa, vaikka internet tuhosi MS:n mahdollisuuden määrittää "virallinen totuus".

http://www.hmheducation.com/fuse/pilot-1.php
http://www.businesswire.com/news/home/20110503006812/en/iPad-Study-Released-Oklahoma-State-University
http://www.blogher.com/ipad-nearmiracle-my-son-autism

pertti Vastaa Ilmoita asiattomasta viestistä
Re: Bill Gates ei perusta taulutietokoneista oppimisvälineinä 1.7.2012 12:28

Onkos tuo Gatesin mielipide ihme, koska hänen edustamansa firma on vaikeuksissa eikä omaa markkinaosuuksia tällä saralla ainakaan toistaiseksi.

Paremminhan tabletit sopivat opetuskäyttöön kuin aikaan, paikkaan ja tilaan lukitut PC-pöytätietokoneet tai niiden kömpelöt laptop-versiot. Tabletit kulkevat aina mukana, ne vaativat vähemmän ylläpitoa ja käyttö on intuitiivisempaa.

Tuleekohan tästä yhtä kuuluisa kommentti kuin hänen aikaisemmat muistin tarpeeseen viittaavat näkemykset?

kauppaopettaja Vastaa Ilmoita asiattomasta viestistä
Tähän kommenttiin 2 vastausta
Re: Bill Gates ei perusta taulutietokoneista oppimisvälineinä 1.7.2012 19:53

Uskooko joku edelleen oikeasti tuohon internetin urbaanilegendaan?

Ja kulkeehan kännykätkin mukana samalla tavalla kuin tabletit, mutta ei niistäkään opetuskäyttöön ole. "Kömpelöt laptop-versiot" ei hyvää päivää..

Derp Vastaa Ilmoita asiattomasta viestistä
Katso kaikki kommentit (17 kappaletta)

TAPAHTUMARAPORTTI

14:39

Työoikeusjuristin vinkit etätyöhön

Etätyö, läsnätyö, joustotyö, rytmityö. Kevään kuumalla puheenaiheella on monta nimeä. Keskustelua on kirvoittanut tuleva Kansallinen etätyöpäivä, jota vietetään jälleen 20.9.2013.  »

VIIKON SOVELLUS

8:39

Varaa lääkäriaika silloin kun sinulle sopii

Lääkäreiden ja terveyden asiantuntijoiden ajanvaraukset – helposti vuorokauden ympäri.  »

VIIKON VINKKI

8:31

SkyDrive oma pilvipalvelusi

SkyDrivella saat käyttöösi 7 gigatavua pilvitallennustilaa, johon voit tallentaa tiedostoja sekä valokuvia ja käsitellä Office-tiedostoja yhdessä muiden kanssa.  »

Keskuskauppakamari edistää yhteydenpitoa Office 365:llä  20.5.2013 10:00 »
Excel 2013 - uudet ominaisuudet  15.5.2013 16:41 »
Kesän maukkaimmat sovellukset  15.5.2013 16:11 »
Sivu: 1 / 1
Luetuimmat
Päivä Viikko Kuukausi
SharePoint siilojen kaatajana  »
SkyDrive oma pilvipalvelusi  »
Keskuskauppakamari edistää yhteydenpitoa Office 365:llä  »
Visuaalisella prosessikuvauksella helppoutta ja tehokkuutta  »
Excel 2013 - uudet ominaisuudet  »
SharePoint siilojen kaatajana  »
Excel 2013 - uudet ominaisuudet  »
SkyDrive oma pilvipalvelusi  »
Perehdytys standardien maailmaan: Standardit Microsoftin tuotteissa  »
Mikä on Microsoft-tili ja mihin sitä käytän?  »
Turhien lupausten tietojärjestelmät  »
Mikä on Microsoft-tili ja mihin sitä käytän?  »
Excel 2013 - uudet ominaisuudet  »
SharePoint siilojen kaatajana  »
Visuaalisella prosessikuvauksella helppoutta ja tehokkuutta  »
Kerro meille

Surface Pro rantautuu Suomeen 30.5. Mikä on tärkeintä tabletissa?

  1. Akun kesto
  2. Pieni koko
  3. Hyvä ja tarkka näyttö
  4. Office, toimistosovellusten toimivuus
  5. Lisälaitteiden liitettävyys - esimerkiksi näppäimistö, hiiri, tulostin, näyttö
  6. Kynä, piirtäminen ja käsinkirjoitus
  7. Mahdollisuus tehdä kaikki, mitä tietokoneellakin
  • Akun kesto:
    85%
  • Pieni koko:
    2%
  • Hyvä ja tarkka näyttö:
    1%
  • Office, toimistosovellusten toimivuus:
    1%
  • Lisälaitteiden liitettävyys - esimerkiksi näppäimistö, hiiri, tulostin, näyttö:
    2%
  • Kynä, piirtäminen ja käsinkirjoitus:
    0%
  • Mahdollisuus tehdä kaikki, mitä tietokoneellakin:
    10%
Microsoft Pinpoint

Oikea IT-asiantuntija on vain yhden napsautuksen päässä. Etsi paikallinen IT-asiantuntija.

Etsi Microsoft Pinpointilla paikallisia kumppaneita tai jälleenmyyjiä, joilla on liiketoimintatarpeitasi vastaavia IT-ratkaisuja.

Kerro meille tarvitsemasi tuote tai palvelu ja paikkakuntasi tai postinumerosi.

Etsi IT-asiantuntija >
Microsoft muualla verkossa

– Microsoft yrityksille »
– Microsoft Pinpoint - löydä oikea kumppani »
– Microsoftin tekniset tallenteet »
– Seuraa Microsoftia
      • Facebook: Microsoft Suomi »
      • Twitter: Microsoft Oy »
      • Uutishuone  »

BLOGI
Jani Lilja, Affecto
SharePoint siilojen kaatajana

Miten SharePoint 2013 tukee yhdessä ja yhteisöllisesti tekemistä?  »

Kuukauden poiminnat
Työoikeusjuristin vinkit etätyöhön  »
Varaa lääkäriaika silloin kun sinulle sopii  »
SkyDrive oma pilvipalvelusi  »
SharePoint siilojen kaatajana  »
Keskuskauppakamari edistää yhteydenpitoa Office 365:llä  »
Microsoft Twitterissä
MicrosoftOy: Esittelyssä #XboxOne, uusi all-in-one viihdejärjestelmä. http://t.co/YtZUHGp0L0  »
MicrosoftOy: Tule kuulemaan, miten UPM Raflatac hyödyntää Windows Azurea. Aamiaistilaisuus Keilarannassa 11.6. klo 8.45-11.30 http://t.co/xyMjMqrrkZ  »
MicrosoftOy: Uuden sukupolven #Xbox paljastetaan tänään klo 20. Katso suora lähetys tilaisuudesta http://t.co/OhvldG710X #XboxReveal  »
MicrosoftOy: Sulava valittiin Microsoftin vuoden kumppaniksi. Onnittelut! @SulavaOy #pilvi #Office365 http://t.co/o6QCkhsGhm  »
MICROSOFTIN BLOGI
Perehdytys standardien maailmaan: Standardit Microsoftin tuotteissa

Blogisarjan viimeisessä kirjoituksessa katson standardeja Microsoftin omien tuotteiden kautta.  »

VIIKON VINKKI

SkyDrive oma pilvipalvelusi

SkyDrivella saat käyttöösi 7 gigatavua pilvitallennustilaa, johon voit tallentaa tiedostoja sekä valokuvia ja käsitellä Office-tiedostoja yhdessä muiden kanssa.

TAPAHTUMARAPORTTI

Video: Nuori Yrittäjyys ry ja Microsoft käynnistivät yhteistyön Urban Challenge@Turku -tapahtumalla

Nuori Yrittäjyys -järjestön ja Microsoftin yhteisresepti nuorten työllisyystilanteen parantamiseksi on vahvistaa nuorten yrittäjämäistä asennetta ja toimintaa. Videolla Nuori Yrittäjyys ry:n puheenjohtaja Virpi Utriainen kertoo yhteistyön odotuksista ja keinoista.

BLOGI
Pekka Savolainen, Affecto
Turhien lupausten tietojärjestelmät

Uudet tietotekniset ratkaisut antavat erilaisia lupauksia yrityksen toiminnan tehostamisesta ja parantamisesta. Odotukset uudelle tietojärjestelmälle ovat kovat, mutta liian usein käyttöönottoa seuraa pettymys. Mikä meni pieleen?   »

VIIKON SOVELLUS

Varaa lääkäriaika silloin kun sinulle sopii

Lääkäreiden ja terveyden asiantuntijoiden ajanvaraukset – helposti vuorokauden ympäri.

KOKEILTUA

Keskuskauppakamari edistää yhteydenpitoa Office 365:llä

"Postilaatikon tilavuuden roima kasvu ja hyvin toimiva selainkäyttö ovat saaneet henkilöstöltä kiitosta." – Mika Heikkilä, johtaja, Keskuskauppakamari







© 1998-2010 Talentum Oyj Talentum vaihde: 0204 42 40 Talentum tilaajapalvelu puh: 0204 42 4100
Lehdet: tilaajapalvelu@talentum.fi Kirjat: kirjat@talentum.fi
Verkkopalvelut: asiakaspalvelu@talentum.com
Talentum.com myynti: onlinemyynti@talentum.com
Talentum verkkopalvelut: Vastaavat toimittajat
Käyttäjäsopimus/rekisteriseloste
*) Puhelun hinta (sis. alv 24 %): Lankapuhelimesta: 8,35 snt/puhelu + 7,06 snt/min.
Matkapuhelimesta: 8,35 snt/puhelu + 17,14 snt/min. Ulkomailta ao. maan ulkomaanpuhelumaksu.