PAHA KYSYMYS
16.8.2011, 11:53Miten teinin tietokoneella käyttämää aikaa saa rajattua?

Lukija on huolestunut lastensa tietokoneella käyttämästä ajasta. Voiko jatkuvan käskemisen sijaan määritellä Windowsin avulla, kuinka kauan pc:tä voi päivittäin käyttää?
Vastaajana on Microsoftin tietoturvajohtaja Kimmo Bergius.
Kysymys:
Teini viihtyy kannettavan pc:nsä ääressä vaikka koko päivän. Pystyisinkö mitenkään määrittelemään esimerkiksi Windowsin avulla, että hän saisi käyttää läppäriään vain kaksi tuntia päivässä? En haluaisi laittaa kannettavaa lukkojen taakse.
Aiemmat Pahat kysymykset löytyvät täältä.
Kimmo Bergius:
”Osittain kyllä. Windows Vista- ja Windows 7 -käyttöjärjestelmillä varustetuissa koneissa on Käytönvalvonta-toiminto. Käytönvalvonnan avulla ei voida määrittää suoraan aikaa, jonka verran konetta saa käyttää päivittäin. Sen sijaan käytönvalvonnan avulla voidaan määrittää, että konetta voidaan käyttää esimerkiksi kello kahdeksan ja kymmenen välillä iltaisin. Lisäksi käytönvalvonnan avulla voidaan rajoittaa pelejä, joita koneella voidaan pelata (pelien ikärajoitusten perusteella) sekä ohjelmia, joita käyttäjä voi käyttää. Lataamalla Windows Live Perheturva -lisäpaketin voidaan lisäksi määrittää, minkälaisilla web-sivustoilla käyttäjä voi käydä.
On huomattava, että käytönvalvonnan ja Perheturvan tehokas käyttö edellyttää sitä, että jokaisella perheenjäsenellä on oma henkilökohtainen käyttäjätunnus, jolle määritetään mukautetut valvonta-asetukset. Lisäksi kunkin valvottavan käyttäjän, eli siis jälkikasvun, käyttäjätunnuksen on oltava tavallinen käyttäjä. Järjestelmänvalvojan oikeudet on jätettävä vain vanhempien tunnuksille tai niitä varten on luotava erillinen käyttäjätunnus, jonka salasana on vain vanhempien tiedossa.
Lisätietoja Windows 7:n käytönvalvonnasta löytyy täältä ja Windows Liven Perheturvasta täältä. Video aiheesta löytyy tämän linkin takaa.
Toki myös monissa, esimerkiksi F-Securen, tietoturvaohjelmistoissa on myös vastaavanlaisia toiminnallisuuksia erilaisten ”lapsilukkojen” muodossa.
Ja ihan viimeiseksi, vanhempien kannattaa toki muistaa, että tällaiset tekniset rajoitus- ja valvontavälineet ovat vain apuvälineitä. Kaikkein tärkeintä on keskustella lasten ja nuorten kanssa tietokoneen ja netin käytöstä, sopia pelisäännöistä sekä aktiivisesti seurata tietokoneen käyttöä. Parhaimmillaan tämä tarkoittaa tietokoneen käyttöä yhdessä jälkikasvun kanssa. Kannattaa kokeilla, siitä saattaa jopa oppia jotain. Hyviä lisäohjeita aiheeseen löytyy mm. osoitteesta http://www.tietoturvakoulu.fi.”

Olisiko sinulla ohjelmistojätille hankala kysymys? Lähetä kysymyksesi meille.
Tietoviikko valitsee kysymysten joukosta tiukimmat ja penää niihin vastauksen Microsoftilta. Asiattomat ja alatyyliset lohkaisut jätetään luonnollisesti huomiotta. Suosikkejamme ovat erityisesti yrityskäyttäjää koskettavat aiheet.
Norton Online Family ohjelma on juuri tätä varten vallan mainio. Saa määriteltyä ajan jonka lapsi voi tietokoneella viettää, voi määritellä eri ajat viikolle ja viikonlopulle, esim. viikolla 1h ja viikonloppuisin 2h.
Kaikenlisäksi ohjelma on ilmainen!
Kannattaisi kertoa myös muista vaihtoehdoista asian hoitamiseen. Esimerkiksi Computer time on varsin kätevä työkalu jolla voi rajoittaa käyttöä kellonaikojen, istunnon pituuden, pakollisen tauon pituuden sekä tuntien perusteella per pv/vko/kk. Lisäksi Time Tokeneilla voi antaa lisäaikaa tai ottaa käyttöön vaihtoehtoiset rajoitukset esim. loman ajaksi.
PAHA KYSYMYS
19.5.2011 9:39Miten on ARM-tuen laita?
Tämänkertainen Paha kysymys iskee Windowsin ARM-versioon ja sovellusten tulevaisuuteen. Onko sitä? »
PAHA KYSYMYS
21.2.2011 13:02Miksi käyttäisimme Officea kun Googlen Appsitkin ovat olemassa?
Niin, tosiaan. Tom Toivonen kertoo, miksi Office on hänen mielestään edelleen hintansa väärti. »
PAHA KYSYMYS
16.11.2010 13:20Onko Office 2010 -tuotetunnuskortti heitettävä roskiin, jos läppäriini onkin esiasennettu 2007-versio?
PAHA KYSYMYS
31.5.2010 9:11Miksei Microsoft ole tehnyt verkkokaupparatkaisua?
Kysymykseen vastaa tuote- ja ratkaisupäällikkö Arto Rämö Microsoftilta. »



Ilmoituksesi käsitellään seuraavan työpäivän kuluessa.