KUMPPANIKULMA
Aino Frilander, 9.3.2011, 19:55Lue tämä, ennen kuin perustat it-yrityksen

”Ei yrityksen perustaminen ole vaikeaa”, toteaa alan konkari ja startup-yritys Cieltumin toimitusjohtaja Jari Jukantupa.
”Nimen keksiminen taitaa perinteisesti olla koko hommassa vaikeinta. Tosin ei firman kannattava pyörittäminenkään aivan helppoa ole. Yllätyksiin on hyvä varautua.”
Jotta nuoresta startup-yrityksestä tulee jossain vaiheessa ihan oikea ja vakavarainen firma, pitää sen pystyä vastaamaan näihin neljään kysymykseen:

Tuotteen on tietysti hyvä olla tarpeelliseksi ja toimivaksi todettu. Muuten startupin alkutaival voi olla vaikea.
On myös hyvä miettiä, miten tuote syntyy. Cieltum päätti tuottaa yhteisöllistä tuotteen elinkaaren hallintaa. Cieltumin verkkopalvelussa esimerkiksi kaivuukoneen valmistaja, myyjä, ostaja ja korjaaja kohtaavat niin, että konetta pystytään huoltamaan parhaalla mahdollisella tavalla.
Mutta miten tätä lähdettiin toteuttamaan?
”Ajattelimme ensin, että lähdemme tekemään tätä avoimella lähdekoodilla”, kertoo Jari Jukantupa. ”Sitten tajusimme, että siinä on tälle firmalle liikaa vastuuta. Otimme kumppaniksi Microsoftin, jotta ongelmatilanteissa olisi aina joku, jolle soittaa.”
Haasteellista oli myös se, että Cieltum valitsi käyttöönsä uusia ratkaisuja, kuten Microsoftin Azure -pilven. Omaa osaamista on pitänyt kehittää nopeaan tahtiin.
Apua sai kuitenkin verkostoitumalla. Suomesta löytyi muutama yritys, jotka olivat jo tehneet samoja asioita aikaisemmin. Cieltumin sparrauskumppaneista Jukantupa mainitsee nimeltä Sopiman ja Softabilityn. Yhtiö sai apua esimerkiksi käyttäjän henkilöllisyyden todentamiseen pilvipalveluissa.
Cieltum
- Perustettu vuonna 2010
- Osakkaina Jari Jukantupa, Jaakko Aalto ja Jarmo Viitanen
- Kuusi työntekijää
- Tuottaa pitkäikäisten kulutushyödykkeiden elinkaarenhallintapalvelua pilviympäristöön. Palvelu tuo yhteen esimerkiksi koneen, laitteen tai vaikkapa kiinteistön valmistajan, myyjän, huoltajan ja omistajan.
- Lisätietoa yrityksestä on osoitteessa www.cieltum.com.
Jukantupa kertoo keskustelujen olleen teknisessä mielessä erittäin avoimia, mutta bisnesmielessä ehdottoman luottamuksellisia. Vaitiolosopimukset on hyvä olla kunnossa.
2 Kuka tekee?
Entä sitten oman firman sisällä, kuka tekee ja mitä? Usein startup-yritystä pusketaan pystyyn hartiavoimin, muutaman perustajan kesken.
Vastuita lienee hyvä jakaa?
”Jokaisella työntekijällä on oltava oma, selkeä roolinsa. Kaikki eivät voi hätäillä kaikkea”, Jukantupa vahvistaa.
Cieltumissa on jaettu ydinporukan kesken vastuut hallinnosta, tuotannosta, suunnittelusta ja teknisestä arkkitehtuurista. Markkinointi hoidetaan yhdessä.
Onko jotain jäänyt kattamatta?
”Emme ole vielä ehtineet miettimään, miten kansainvälistymme. Se on suunnittelun alla”, Jukantupa tunnustaa.
3 Kenen rahalla?
Jukantupa haluaa painottaa yhtä asiaa: aloita rahoituksen hakeminen mahdollisimman ajoissa. Ole aktiivinen, tutki kaikki mahdolliset rahareiät, laita hakemukset vetämään ja toimi sitten.
Niin julkisen kuin yksityisenkin rahoituksen kohdalla on tärkeää, että laskelmat ovat kunnossa. Sijoittaja haluaa varmistua, että saa rahoilleen tuottoa. Pelkillä luvuilla sijoittajia ei kuitenkaan vakuuteta. Myös tiimin cv:t ovat tärkeä tieto.
Tietoa julkisista rahoitusmahdollisuuksista saa muun muassa yrityshautomoilta. Esimerkiksi Tekesin ja Keksintösäätiön tarjoamat mahdollisuudet kannattaa tutkia tarkoin.
”Cieltumissa teimme vuoden töitä lähinnä omasta pussista. Vasta sitten saimme Tekesin rahoitusta”, Jukantupa kertoo. ”Julkisessa rahoituksessa käytettäessä yrittäjä maksaa ensin itse kaiken, ja saa sitten rahat useamman kuukauden kuluttua takaisin. Kassanhallinnan kannalta se on todella haasteellista.”
4. Kenelle?
Ennen kaikkea on kuitenkin hyvä muistaa, ettei ainakaan kannattavan yrityksen tuotetta tehdä itselle, vaan asiakkaille. Siksi niiltä saatavan palautteen arvoa ei kannata aliarvioida.
Jukantupa kiersi potentiaalisia asiakkaita viime keväänä ja testasi ideaansa. Hän halusi selvittää, mitä asiakkaat aidosti tarvitsevat. Matkalta tarttui mukaan monta hyvää ideaa ja usko siihen, että Cieltumin kurssi on oikea.
Ei kuitenkaan ole yhdentekevää, kenen kanssa keskustellaan – tai miten.
”En halunnut keskustella it-ihmisten kanssa, vaan toimitusjohtajien”, Jukantupa lataa. ”Emme yrittäneetkään myydä tietotekniikkaa, vaan ratkaisuja liiketoiminnan ongelmiin. Vain yksi asiakas sanoi, ettei ole kiinnostunut ajatuksistamme.”
”Erään yrityksen toimitusjohtaja ilmoitti, että hän inhoaa PowerPoint-esityksiä ja että meillä on 40 minuuttia aikaa esittää asiamme. Menimme palaveriin ruutuvihon ja lyijykynän kanssa. Nyt kyseinen yritys on asiakkaamme”, Jukantupa kertoo.
Tiedätkö sinä, mitä asiakkaasi haluaa?
KUMPPANIKULMA
2.2.2012 10:32Symantecin kevään haaste: mobiililaitteet ja käyttäjän vahva tunnistaminen
KUMPPANIKULMA
Juho Pentikäinen, 20.5.2010 9:31Karttakeskuksessa ostoksilla käyvät Google ja Microsoft
KUMPPANIKULMA
Juho Pentikäinen, 28.1.2010 9:43Konsultti maistaa omaa lääkettään
Bilot tekee Efimalle integrointia. Mutta mitä Efima tekee Bilotille? »


