KUMPPANIKULMA
Juho Pentikäinen, 19.11.2009, 10:10Zokemilla on astetta ovelampi liikeidea
Zokem voisi olla kuten mikä tahansa mobiilisovellus, mutta se ei ole.
Varsinainen temppu piilee liikeideassa.
Sovelluksen ajatus muistuttaa kreikkalaista dualismia. Tässä tapauksessa käsin kosketeltava ruumis on käyttäjälle näkyvä sovellus. Itse liikeidea eli henki jää käyttäjältä piiloon.
Sosiaalisissa verkostoissa viihtyvälle sovellus on nerokas työkalu, sillä alkaahan useimmat puhelut edelleen fraasilla “moi, missä olet?”. Zokem tekee tämän tyyppisten asioiden jakamisesta automaattista.
Sovellus tietää puhelimesi perusteella paljon asioita käyttäjästä, kuten sijainnin, kalenterimerkinnät, puhelut tai vaikka mitä musiikkia käyttäjä kuuntelee. Tätä tietoa voi Zokemin avulla jakaa automaattisesti eteenpäin joko Zokem-kavereille tai omaan profiiliin Facebookissa, Twitterissä, FriendFeedissä tai jossain muussa sosiaalisessa verkkopalvelussa.

Ludovic Gaudé
Toisaalta idea on myös pelottava. Vielä beta-versiossa käyttäjä saa automaattisesti kaverikseen Zokem-buddyn, jolle sovellus jakaa esimerkiksi sijaintitietoa. Zokemista kerrotaan vielä jälkeenpäin, että "Z-B" vaihtuu tulevaisuudessa vielä hieman abstraktimpaan henkilöön, jolle ei automaattisesti jaeta mitään.
Omien tietojen näkyvyyden voi kuitenkin säätää yksityiskohtaisesti, vaikka jokaiselle kaverille erikseen.
Harmaata nuoren yrityksen johdossa
Tapaan Zokemin toimitusjohtaja Ludovic Gaudén suomalaisessa yrityspuistossa, ja ranskalainen erottuu suomalaisten pukumiesten joukosta kuin tryffeli tattikorista.
Kohtaliaana miehenä Gaudé tarjoaa läheisessä ruokalassa minulle kahvia tai muuta juotavaa, ja ottaa sitten itse kuumaa kaakaota. Suomalaistumiseen ei riittänyt edes 14 vuotta Nokialla ja suomalainen vaimo.
Nokialle Gaudé päätyi nuorena tele-alan insinöörinä, koska yritys oli silloin dynaaminen ja houkutteli paljon nuoria ihmisiä. Vuonna 2007 Nokia oli jo muuttunut.
“Tajusin, että telekommunikaatio ja media ovat yhdistymässä. Mutta minä en ymmärtänyt mediasta. Eivätkä myöskään asiakkaani, pomoni tai työkaverinikaan.”
Tuolloin Gaudé vaihtoi Googlelle, joka oli “hieno kokemus”. Piakkoin ranskalainen vaihtoi kuitenkin pienen suomalais-startupin johtoon.
“Heillä oli teknologia, jota en ollut nähnyt Nokialla, Googlella, enkä missään muuallakaan. Tajusin, että tässä on jotain ainutlaatuista.”
Alun perin Gaudé aloitti Zokemilla neuvonantajana, mutta perustajat pyysivät vetämään koko yritystä.
“Keskusteluissa suurempien yritysten kanssa auttaa, jos toisella puolen pöytää on harmaantuneempi herra kuin parikymppisiä nuoria pää täynnä ideoita."
Nokia-vuodet menivät pääasiassa ulkomailla. Nyt ranskalainen viettää aiempaa enemmän aikaa Suomessa.
“En ole aiemmin viettänyt Suomessa putkeen viikkoa pidempää aikaa. Mutta nyt olemme vaimon kanssa valmistautuneet talveen henkisesti. Täällä on hyvä kasvattaa pieniä lapsia.”
“Ihmisillä on eri verkostoja eri tarkoituksiin. Facebook on keltaisten sivujen tapainen iso hakemisto, mutta tulee pienempiä yhteisöjä, joille haluan jakaa enemmän”, visioi Zokemin toimitusjohtaja Ludovic Gaudé.
Automaattipäivitysten lisäksi Zokemin kautta voi mikroblogata. Taustalla on ajatus tulevaisuuden maailmasta, jossa suuri osa viestinnästä tapahtuu sosiaalisissa verkostoissa. Henkilökohtaisten, tietylle käyttäjälle osoitettujen viestien sijaan omia kuulumisia jaetaan statuspäivityksinä, joista voi syntyä myös keskusteluita.
Raha louhitaan tiedosta
Sovellus on käyttäjille ilmainen, eikä siinä jaeta käyttäjälle esimerkiksi mainoksia. Varsinainen ”henki” on käyttäjiltä kerätyssä tiedossa, josta on tarkoitus vuolla kultaa.
“Liiketoiminnan idea on, että mittaamme mitä käyttäjät tekevät. Teemme siis tutkimusta kuluttajien käyttäytymisestä”, selvittää Gaudé.
Toisinsanottuna Zokem kerää tietoa käyttäjien toimista yleisellä tasolla ja tekee siitä tilastollista analyysiä. Mielenkiintoisia asioita ovat esimerkiksi trendit erilaisten palveluiden, medioiden ja kommunikaatiokanavien käytöstä.
“Avainasia on, että informaatio on täysin nimetöntä. Tiedon täytyy olla tilastollisesti riittävän laajaa, mutta emme voi antaa eteenpäin mitään tietoa, mistä yksittäisen ihmisen voi jäljittää”, tarkentaa Gaudé.
Asiakkaita Zokemilla ei vielä ole, mutta Gaudén mukaan neuvotteluita on käyty useiden suurien yhtiöiden kanssa. Tarkemmin Gaudé ei suostu mahdollisista asiakkaista kertomaan, mutta niistä yksikään ei ole Suomesta.
Jamppa joka alustalle
Zokemin perusajatukseen kuuluu siis laajan käyttäjäkunnan haaliminen. Käytännössä se tarkoittaa sitä, että sovelluksen täytyy toimia jokaisessa puhelimessa.
“Meillä on jokaiselle alustalle omat kehittäjänsä. Tässä ei ole mitään oikoteitä.”
Hankalaksi kehityksen tekee se, etteivät ohjelmat varsinaisesti käänny kännykästä toiseen.

Zokem-Buddy on pelottava ja valitut kaverini näkevät kenelle olen laittanut tekstiviestejä.
“Ajatus on, että suunnitelma ja sovelluksen logiikka mietitään ensin paperille. Sen sijaan toteutus pitää tehdä jokaiselle alustalle erikseen.”
Käytettyjä sovellusalustoja ovat esimerkiksi Android, Symbian, iPhone OS, BlackBerry ja Windows Mobile. Jokaiselle alustalle on saatavissa tukea. Microsoftin kanssa Zokem päätyi aloittelevien yritysten BizSpark-ohjelmaan.
“Liityimme alun perin teknologiasyistä, mutta mukaan tuli lopulta paljon muitakin elementtejä. He auttavat meitä kertomaan itsestämme, ovat järjestäneet yhteyksiä Microsoftin johtajiin ja olemme päässeet mukaan lehdistötilaisuuksiin.”
Ja BizSpark-ohjelman kautta he pääsivät mukaan myös tähän artikkeliin.
KUMPPANIKULMA
2.2.2012 10:32Symantecin kevään haaste: mobiililaitteet ja käyttäjän vahva tunnistaminen
KUMPPANIKULMA
Juho Pentikäinen, 20.5.2010 9:31Karttakeskuksessa ostoksilla käyvät Google ja Microsoft
KUMPPANIKULMA
Juho Pentikäinen, 28.1.2010 9:43Konsultti maistaa omaa lääkettään
Bilot tekee Efimalle integrointia. Mutta mitä Efima tekee Bilotille? »


