Rouskun työpöydältä
Kimmo Rousku, Tietoviikko, 10.3.2010 14:31Anoppi ja poliisit kartalle

Millaisista nettipalveluista sinä pidät? Omat mieltymykseni liittyvät maantieteellisiin mashup- eli koostepalveluihin.
Moni tietää kotimaisen tilannehuone.fi:n. Vastaavanlainen kooste muualta päin maapalloa löytyy osoitteesta http://hisz.rsoe.hu. Hämmästyttävää huomata, kuinka tiuhaan voimakkaita maanjäristyksiä tapahtuukaan. Sivusto kertoo myös uutisia muualta universumista, eli lähestyvistä meteoriiteista ja muista avaruudesta lähestyvistä uhkista, otsikolla ”Earth approaching objects”.
Palataan maan päälle – lounasaika koittaa, ja pitäisi päästä takuuvarmasti riittävän korkeatasoiseen lounasruokalaan. Valitaan aluksi sopiva kuppila osoitteesta osoitteesta www.eat.fi ja sitten mennään sinne www.liikenteeseen.fi:stä löytyvien reaaliaikatietojen avulla. Ratikkapysäkillä kyytiä odotellessasi voit lyödä lounaasta vetoa, että ”nyt se ratikka tulee 10 sekunnin kuluttua tuolta kulman takaa” – ai etteikö muka ole TINSTAFL eli ilmaista lounasta?
Tietoja pitäisi saada yhdistettyä nykyistä helpommin. Kuka kehittäisi palvelun, joka osaa ilmoittaa kun esimerkiksi Lahden moottoritie tukkiutuu aamulla kolarin takia – enkä nyt tarkoita navigaattoreiden liikennetietoja vaan aitoa crowdsourcingia eli yleisöosallisuutta?
Tai kun seuraavan kerran viemäriputki räjähtää kulkureittini varrella, ja saan siitä tiedon niin nopeasti kuin mahdollista paikkatietojen ansiosta, osaan välttää paikassa pian syntyvän liikenneruuhkan kiertämällä toista kautta. Ja paikkatiedoista puheen ollen, miten anoppihälyttimen kehittäminen edistyy, tai kukas uskaltaisi tägittää liikkuvan poliisin kamera-autot? Ja Trapsterista löytyy sisältöä kotikulmiltakin...
Itse asiassa tälle kaikelle pitäisi keksiä uudenlainen sähköinen alusta, joka mahdollistaisi helposti melkein millä tahansa päätelaitteella minkä tahansa tapahtuman tai tiedon jakamisen ad hoc olipa kyseessä sitten liikenneruuhka, kolari, onnettomuus, ex-puoliso, alennusmyynti tai muu ohittamaton tarjous. Päätelaite olisi määritetty siten, että se etsii avainsanoilla jatkuvasti toivomiani tietoja ja tuottaa niistä automaattisesti hälytyksiä.
Elämäämme eniten mullistaviin teknologioihin kuuluvat varmastikin gps-paikannus ja rfid eli langaton radiotunniste. Kun nämä kaksi vielä tulevaisuudessa yhdistetään, on toivoa, etten enää koskaan kadota avaimiani, lompakkoani tai Iisakki-koiraani. Tosin Iisakki löytää halutessaan minut ja minä Iisakin melko nopeasti viheltämällä, ainakin toistaiseksi. Muuten, onko jo kukaan pystynyt tarjoamaan edullista, alle sata euroa maksavaa eläinten paikannusratkaisua?
Näenkö valveunta vai pitäisikö herätä? Itse asiassa taidan etsiä ubiikkiyhteiskunnan keskeisiä rakenteita, mutta valitettavasti noin 5-10 vuotta etuajassa.
Kimmo Rousku on toiminut sivutoimisena tietokirjailijana ja luennoitsijana vuodesta 1985 alkaen. Päätoimenaan hän kehittää tietoturvallisuutta edistäviä palveluita valtionhallintoon.
Rouskun työpöydältä
Kimmo Rousku, Tietoviikko, 17.2.2010 10:35Se hämmästyttää, kummastuttaa Windows-käyttäjää

Itselläni tuli 15.2. täyteen 25 vuotta siitä kun pidin elämäni ensimmäisen julkisen tietotekniikkakoulutuksen. Koulutin Opetushallituksen Tietotekniikan kiertokoulu -projektissa Keski-Suomessa kiertäen Commodore 64-mikroluokan (yes, vanha kuusnepanen) avustuksella kertomassa tietotekniikan ilosanomasta.
Se oli monelle ensimmäinen mahdollisuus nähdä ja käyttää pelottavaa tietokonetta. Oi niitä aikoja. Sys 64738 herättää varmaan joillakin kuolleen aivosolun?
Olen käyttänyt Windowsin eri versioita karkeasti arvioiden yli 10 000 tuntia. Muutama kysymys, joihin en ole löytänyt tai jaksanut hakea vastausta, on jäänyt mietityttämään. Osaatko sinä vastata niihin?
Minne esikatselu häipyy Aerossa? Oletko huomannut, että niin Windows Vistassa kuin Seiskassa käyttöliittymä ei aika ajoin osaa näyttää ohjelman reaaliaikaista kuvaketta tehtäväpalkissa Alt+tab- tai Win+tab -näkymässä, vaan tilalla näkyy geneerinen kuvake?

Vika vai ominaisuus?
Miksi Wordpad ja Paint-piirto-ohjelmat ovat jämähtäneet kehityksessä? Seiskassa sentään ohjelmat saivat uuden Officen kaltaisen valintanauha-käyttöliittymän, mutta uusia ominaisuuksia on lisätty vain kuriositeetin vuoksi.
Sen sijaan Seiskaan on nähty vaivaa lisätä esimerkiksi Yksityinen merkkieditori (Private character editor), jolla voi suunnitella ikioman MERKIN! Olen kysynyt yli 150 henkilöltä viimeisen vuoden aikana, kuinka monella heistä on tarvetta suunnitella omia merkkejä. Eräs käyttäjä totesi lakonisesti tarvinneensa tällaista ominaisuutta viimeksi 90-luvun alussa. Itselleni tulee mieleen myös >128 muuta hyödyllisempää ohjelmaa kuin tämä.

Merkkieditori.
Miksi laiteohjaimien päivitystä ei voida automatisoida nykyistä pitemmälle? Tiedetään, että ne ovat keskeisessä roolissa useissa ongelmatilanteissa. Windowsin päivitys toki löytää ja hakee ihan kiltisti uusia ohjaimia, jos vain valmistajat näkevät vaivan hyväksyttää ja toimittaa ohjaimet sinne.
Toki tällaisia ohjelmia löytyy erillisinä tuotteina, mutta eikö tällaisen palvelun pitäisi olla tiiviimmin integroitu käyttöjärjestelmän osa?
Oletko verrannut Word 2007:n ja PowerPoint 2007:n WordArt-toimintoja? Toinen on uusi, toinen ikivanha ysäri-versio? Ilmeisesti koodarit eivät ole koskaan käyttäneet toistensa tuotteita puhumattakaan siitä että olisivat tavanneet. Onneksi 2010:ssä on tapahtunut merkittävää lähentymistä, onneksi vanha lensi pois.
Ict-tuen elämää voisi helpottaa sallimalla samanaikaiset etätyöpöytäyhteydet Windows-työasemaan samalla tavalla kuin 200x-palvelimelle. Esimerkiksi niin, että paikallisen kirjautuneen käyttäjän ohella tukihenkilö voisi admin-tunnuksella kirjautua taustalla ja tehdä samanaikaisesti etätyöpöydällä huoltokeikan.
Google-haulla löydät neuvot, miten tällainen voidaan hakkeroida XP:hen, Vistaan tai Seiskaan, mutta viemällä opit käytäntöön syyllistyt tekijänoikeusrikokseen, joten en voi sitä suositella. Sen sijaan kysyn, miksi tätä ei saisi laillistetuksi toiminnoksi?
Käyttäjät kuulemma valittavat, että tietokoneen käyttäminen on hankalaa. Miksei meillä ole taustalla tekoälyavustajaa, joka antaisi vinkkejä siitä, miten homman saisi tehtyä hieman tehokkaammin? Se voisi jopa osata puhua. Tai miksei koneessa ole oppivaa tekstinsyöttöä? Jos kirjoitan 673 kertaa oman nimeni niin kai joku koodari tällä planeetalla osaisi sellaisen tehdä niin, että ohjelma jo 674. kerralla tajuaisi ja ehdottaisi sanaa Kimmo.
Onneksi numerot eivät lopu kesken eli odotan innolla Windows-versioita 8, 9, 10 … saadakseni uusia ihmetyksen aiheuttajia.
Kimmo Rousku on toiminut sivutoimisena tietokirjailijana ja luennoitsijana vuodesta 1985 alkaen. Päätoimenaan hän kehittää tietoturvallisuutta edistäviä palveluita valtionhallintoon.
Rouskun työpöydältä
Kimmo Rousku, Tietoviikko, 27.1.2010 11:10Nuupahtaneesta nääpiöstä hyvinvoivaksi nörtiksi

En ole voinut kuin ihmetellä, kuinka vähän tietoteknologiaa on toistaiseksi yhdistetty tavallisen kuluttajan terveyden ja hyvinvoinnin edistämiseen. Suomalaiset ovat tottuneet pitämään itseään erityisesti mobiiliteknologian edelläkävijöinä. Itse asiassa vain universumi tai multiversumit ovat rajana arjen teknologian hyödyntämisessä, jos maagiset avainsanat ovat terveys ja hyvinvointi.
Nyt suomalaisen itsekehun vaarana on 2000-luvulle jämähtäminen. Arjen teknologiassa olisi paljon mahdollisuuksia.
Parin vuoden aikana uudet kuntoiluun liittyvät apuvälineet, kuten sykkeenhallinnan ja paikkatiedon yhdistäminen sporttiseen pulssimittariin ovat tehostaneet kuntoiluun hurahtaneiden mahdollisuuksia kontrolloida omaa suoritustaan. Myös Wii-pelikonsoli on aukonut uusia uria ja polttanut miljoonia kiloja läskiä maailmanlaajuisesti.
Markkinoilta puuttuu tavisten terveyttä ja hyvinvointia seuraavat palvelut ja tuotteet. Kotoa kyllä löytyy digitaalinen kuumemittari, jalkakylpylaite, hieromalaitos, käen kukuntaan keskellä talviaamua herättelevä kirkasvalolamppu ja viimeksi pukin kontista tullut fakiireilta varastettu piikkimatto.
Missä on monitoimilaite, joka samanaikaisesti mittaa kuumeen, verenpaineen ja pulssin, sekä tarvittaessa intuboi ja elvyttää omistajansa? Tai wc-pönttö, joka huuhtelun lisäksi analysoi istunnon tuotoksen ja robottiäänellä toteaa ”Kimmo, et syö riittävästi kuitua” tai ”On tullut vierailtua Egyptissä?”.
Ensimmäinen henkilökohtainen löydökseni tietotekniikan ja terveyden yhdistämisessä oli perimän selvittäminen nettipalvelun avulla. Kirjoitin siitä viime kesänä kolumnissani. Helpotukseni oli suuri, kun tulosten mukaan en perimäni perusteella ole todennäköisesti sairastumassa alzheimeriin, parkinsoniin tai kakkostyypin diabetekseen, ellei se sitten ole seurausta ympäristöstä tai elintavoista. Tulokset vahvistivat myös epäilykseni siitä, että korvavahani on tyyppiä ”wet” eikä ”dry”!
Toisen terveellisen asian, eli kuntoilun, löytäminen kesti kauemmin - yli 40 vuotta. Hankittuani tietokoneeseen kytkettävän ergometrin innostuin kuntopyöräilystä. Harjoittelun myötä lisääntyvä endorfiini sekä ylöspäin kipuavat graafit ja tunnusluvut tsemppaavat kunnonkohotusta.
Lisäporkkanana on Call of Duty Modern Warfare 2, jota pelaan samanaikaisesti polkiessani. Yli sata tuntia, kymmeniä litroja hikeä, ensimmäinen Prestige level-taso 10 ja runsaat 1400 kilometriä takana. Ei hullumpaa - vai mitä?
Unen laadusta, määrästä ja tärkeydestä on puhuttu viime aikoina paljon. Hektinen 24/7/365-ict-maailma voi stressata, uuvuttaa ja polttaa loppuun niin nuoren kuin vanhemmankin nörtin, joten hyvä yöuni on keskeinen terveyden ja hyvinvoinnin tekijä. Mutta mistä tiedät kuinka hyvin nukut?
Itse olen valvonut uneni laatua Sleep Cycle-ohjelmalla. Vastaavia on saatavilla lähes kaikille mobiilialustoille ja Windowsille. Ohjelma tutkii unen vaiheita. Esimerkiksi kello 06.30:ksi ajastettu herätys voi aikaistua 21 minuutilla, mikäli aikaisemmin herääminen on ohjelman tulkitsemien eri univaiheiden perusteella optimaalista. Onneksi, tai valitettavasti, ohjelma ei omatoimisesti lykkää herättämistä 07.23:een, vaikka se unianalyysin mukaan olisikin terveellisempää.
Mihin meidän pitäisi suunnata katseemme mobiiliuden ikuisen hypetyksen sijaan? Miten olisi arjen hyvinvointitekniikan kehittäminen? Meillä on korkeatasoista terveydenhoidon TUTKIMUSTA, tietoteknologiaosaamista ja tuotekehitystä, mutta kuka osaisi yhdistää ne uusiksi globaaleiksi menestystuotteiksi ja hittipalveluiksi?
Kimmo Rousku on toiminut sivutoimisena tietokirjailijana ja luennoitsijana vuodesta 1985 alkaen. Päätoimenaan hän kehittää tietoturvallisuutta edistäviä palveluita valtionhallintoon.
Rouskun työpöydältä
Kimmo Rousku, Tietoviikko, 13.1.2010 10:15"HAL-vuoden" 2010 ennustukset ja ilmiöt

Uusi vuosikymmen, uudet haaveet. Mitkä voisivat olla tämän ”HAL-vuoden” 2010 ennustukset ja ilmiöt?
Jos Millenniumin jälkeinen dekadi pitäisi tiivistää muutamaan sanaan, termit langattomammin, tarkemmin ja avoimemmin saattaisivat kuvata parhaiten kulunutta vuosikymmentä.
Langattomuuden osalta vuosituhannen vaihteen hypetykset ovat alkaneet lunastaa odotuksia. Vasta siirryttyäni Apple iPhonen käyttäjäksi viime vuonna olen saanut käyttööni mobiilisti sellaiset palvelut, jotka kuvittelin hoituvan sormia napsauttamalla ajat sitten. Nykyinen 3g riittää useimpiin langattomiin tarkoituksiin, mutta jotta Voddler ja muut videoajan palvelut saadaan hd-tasoisina, 4g ei suinkaan jää viimeiseksi numeroksi.
Tarkkuuden parantumista voi kuvata usealla osa-alueella. Kuka olisi pari vuotta sitten uskonut, että edullisimpien 47” full-hd-televisioiden hinta tippuu reilusti alle 900 euron ja saman tarkkuuden videotykkien hinta lähestyy 1000 euroa? Tai että yli 10 megapikselin kameroita saa alle 100 eurolla, ja niillä otettuja kuvia voidaan tulostaa laadukkaasti alle 200 euron monitoimiväritulostimilla.
Kustannustehokkuuden kannalta on kuitenkin syytä pohtia mitä niillä kannattaa itse tehdä ja mitä palveluita ostaa muualta.
Avoimemmin-termiä voisi lähestyä vaikkapa sosiaalisen median palveluiden kautta. Nyt suorastaan kilpaillaan sillä, kuka voisi kertoa itsestään tai yrityksestään mahdollisimman paljon tietoa ulospäin.
2010-lukua tullaan tulevaisuudessa vertaamaan kaapista ulostulemisen ja yksityisyyden suojan murtumisen vuosikymmeneksi, ehkäpä samaan henkeen kuten kuvittelemme, tai jopa tiedämme, tapahtuneen vapaan rakkauden ja huumeiden osalta 60-luvulla.
Edellä kuvattu kehitys ei kuitenkaan ole ratkaissut kaikkia teknisiä ongelmia tai parantanut elämänlaatua rajattomasti.
Kiteytän oppimani seuraavasti: Unohtakaa teknologia, palvokaa helppokäyttöisiä palveluita.
Vaikka käytössäni on tv-satelliitit mukaan laskien toistatuhatta tv-kanavaa, määrä ei ole todellakaan korvannut telkkariohjelmien laatua. On kuitenkin lohduttavaa tietää, että voin TVkaistan tai operaattoreiden vastaavien viihdepalveluiden kautta katsella missaamani jakson Flashforwardista myöhemminkin, mutta mistä tähän kaikkeen löytyy AIKAA?
Sen sijaan, että hiplaamme ja viritämme sitä viimeistä 10 prosenttia jostain asiasta kuntoon käyttäen siihen kuuluisan 90 prosenttia ajasta, kannattaa tyytyä vähempään tai itse asiassa ”riittävään”. Less is more! Kohta kuitenkin uusi teknologia syrjäyttää vanhan hilavitkuttimen, jonka virittämiseen kulunut aika on uponnut kustannus.
Entä tuleva vuosikymmen? Toivoisin pääseväni käyttämään termejä sulautettu, 3d ja paikallistettu. Hiljattain päättyneillä CES-messuilla Las Vegasissa julkistettiin esimerkiksi Sonyn 7 tuuman kosketusnäytöllä varustettu Sony Dash Personal Internet Viewer eli ”wc-pc”. Voi sen toki yöpöydälle tai keittiöönkin sijoittaa.
Jos 200 taalalla saadaan tuollainen laite aikaiseksi, miksei vastaavaa tekniikkaa sulautettaisi samalla kaikkeen muuhunkin järkevään niin, että erillisiä tietokoneita ei enää tarvittaisi?
Tämä vuosikymmen yleistää 3d:n kuten 2000-luku hävitti cd-levyt musiikkikaupasta. Onko kukaan muuten tutkinut jo 3d:n terveysvaikutuksia?
Jos sulautetusta tekniikasta saadaan kunnon hype aikaiseksi, niin toivottavasti se laajenee koskemaan myös asioiden paikallistamista. Olisi kiva löytää muun muassa omille teille eksynyt Canonin Ixus-kamera, lainaamani Blade Runner-leffa, sekä pikkujouluissa kadonnut (usb)-muisti.
Kimmo Rousku on toiminut sivutoimisena tietokirjailijana ja luennoitsijana vuodesta 1985 alkaen. Päätoimenaan hän kehittää tietoturvallisuutta edistäviä palveluita valtionhallintoon.
Rouskun työpöydältä
Kimmo Rousku, Tietoviikko, 15.12.2009 15:12Parhaat Windows 7 -vinkit
Miten saat uudesta tietsikasta tai vanhasta myllystä ja Windows
7-päivityspaketista irti parhaan hyödyn? Lataa tästä pukinkonttiin
tehoniksit.
Opiskele ohjelmien käynnistäminen napsauttamalla Windows-näppäintä ja kirjoittamalla ohjelman tai toiminnon nimen alkuosasta 2-3 kirjainta. Esimerkiksi Word löytyy komennolla wor, Outlook kirjaimilla out ja pasianssi kirjaimilla pas tai englanninkielisessä seiskassa sol.
Samalla tavalla voit hakea niin ohjauspaneelin yksittäiset toiminnot ja asetukset kuin datatiedostosi ja sähköpostisikin!
Lisää eniten käyttämäsi ohjelmat tehtäväpalkkiin. Tämän saat tehtyä hiiren kakkospainikkeella ohjelman kohdalla valinnalla Kiinnitä tehtäväpalkkiin (Pin to Taskbar). Seiskassa tehtäväpalkki sisältää sekä avoimena olevat ohjelmat, että ohjelmien pikakuvakkeet.
Avoimena olevat ohjelmat erotat kuvakkeiden ympärillä olevasta kehyksestä, tai jos ohjelmassa on avoimena useampia tiedostoja, niin kehyksiäkin on useampia.
Pikavalikko (Jump list) on Seiskan uutuus, jota voit kokeilla hiiren kakkospainikkeella tehtäväpalkissa olevissa kuvakkeissa, esimerkiksi resurssienhallinnassa tai Office-ohjelmien kuvakkeissa.
Voit myös kiinnittää tiedoston pysyvästi pikavalikkoon hiiren kakkospainikkeen valinnalla Kiinnitä tähän luetteloon (Pin to this list) – valitse omenanraadon (piikki) näköinen kuvake tiedoston perästä.
Tiedostojen haku on mielestäni Seiskan suurin parannus. Avaa resurssienhallinta (Win + e) ja sieltä kohta Kirjastot (Libraries). Syötä ikkunan oikeassa yläkulmassa olevaan Haku-ikkunaan hakusana(t), joita haluat etsiä. Haku etsii hakusanoja Kirjastot-näkymässä olevista tiedostoista myös tiedostojen sisällöstä, muualta haetaan vain kansioiden ja tiedostojen nimistä.
Raahaa eniten käyttämäsi kansiot resurssienhallinnan Suosikit-kansioon – näin säästät merkittävästi aikaa. Vinkki tukihenkilöille: voit indeksoida verkkokansioita tekemällä verkkokansiosta ensin offline-kansion ja sitten lisäämällä sen Kirjastoon.
Löydät Seiskan kaksi uutta apuohjelmaa komennoilla Win + talle (Tallenna toiminnot, jotka aiheuttivat ongelman, Problem Step Recorder) sekä Win + res (Resurssienvalvonta, Resource monitor). Ensin mainitulla voit nauhoittaa toistuvan ongelmatilanteen ict-tuelle ratkaistavaksi. Vastaavasti ict-tuki saa siitä itselleen helppokäyttöisen dokumentaatiovälineen. Jälkimmäinen kertoo havainnollisesti tietokoneen suorituskyvystä.
Näyttöergonomiaa voit parantaa apuohjelmilla cttune (ClearType-tekstiviritin) ja dccw (värien kalibrointi).
Seiska sisältää paljon uusia käyttöliittymää tehostavia pikanäppäimiä. Kokeile esimerkiksi Win + tab, Win + t, Win + home, Win + g, Win + välilyönti, Win + Pause, Ctrl + Win + 1. Miten nämä ikinä oppii muistamaan?
Käytä tekemääni lunttilappua – voit ladata ja tulostaa sen osoitteesta http://ict-tuki.fi/lunttilappu/ . Lunttilappu sisältää Windowsin ohella keskeiset Officen pikanäppäimet.
Miten hyvin seiskasi toimii? Löydät näytön oikean alakulman ilmaisinalueelta Toimintokeskuksen (Action Center) pikakuvakkeen. Toimintokeskuksen kohdasta Ylläpito (Maintenance) löydät kohdan Näytä luotettavuushistoria (View reliability history). Seuraa sieltä tietokoneesi luotettavuutta ja hyvinvointia.
Arvosana-asteikko on tuttu koulusta: mitä lähempänä kymppiä, sitä tyytyväisempi voit olla ja nelosen lähestyessä voit alkaa karjua – organisaatiosi ict-tuelle.
Toimintokeskus saattaa myös huomauttaa kotikoneessa puuttuvasta virustorjunnasta.
Virustutkaksi voit ladata esimerkiksi Microsoftin uuden ilmaisen Security Essentials-ohjelman osoitteesta http://ict-tuki.fi/se. SE ehkäisee myös erilaisten haittaohjelmien pesiytymistä koneelle.
Tietoturvaa voit parantaa helposti myös repimällä salasana-tahmalaput monitorisi ympäriltä ja tekemällä lunttilapuista uudet korvat!
Ho ho ho - Hyvää joulua ja MMX!
Kimmo Rousku on toiminut sivutoimisena tietokirjailijana ja luennoitsijana vuodesta 1985 alkaen. Päätoimenaan hän kehittää tietoturvallisuutta edistäviä palveluita valtionhallintoon.
Rouskun työpöydältä
Kimmo Rousku, Tietoviikko, 24.11.2009 12:21Työn neljän suurimman vihollisen paluu

Kirjoitin MikroPC-lehteen 8/2005 kolumnin , joka pohjautui toukokuun 2005 Microsoft Circle –lehden artikkeliin tuottavuuden neljästä esteestä. Nyt, noin neljä vuotta myöhemmin palaan aiheeseen katsastamalla mikä vielä mättää.
1. ”Tietotulva – varsinkin sähköpostin hallinnoiminen.”
Vuoden 2005 tutkimuksen mukaan suomalaiset saivat keskimäärin 32 sähköpostiviestiä päivässä.
V 2009: Sähköpostin määrä ei ole mielestäni kääntynyt laskuun, sillä rinnalle on tullut muita resurssisyöppöjä pikaviestintä- ja yhteisöpalveluita, joiden seuraaminen on myös osa vapaa-aikaa.
Ratkaisu: yksi kaiken viestinnän konsolidoiva systeemi, onpa sitten kyse työ- tai vapaa-ajan viestinnästä tai sosiaalisen verkoston ylläpidosta. Mistä tällainen löytyisi?
2. ”Vaikeus löytää oikea tieto nopeasti.”
V 2009: Tämä ongelma on omalta osaltani ratkaistu.
Ratkaisu: Kiitos Vistan ja Seiskan sekä Outlook 2007:n kehittyneille hakutoiminnoille. XP-käyttäjät, vaatikaa ilmainen työpöytä-haku tietokoneellenne, ellei sitä ole jo työasemiinne vakioitu.
3. ”Tiimityön haasteet. Varsinkin kokoukset vievät liikaa aikaa.”
Tutkimuksen mukaan kokoukset vievät lähes kuusi tuntia viikossa, ja seitsemän kymmenestä palaveroijasta pitää kokouksia tehottomina.
V 2009: Riippuu työtehtävästä, mutta kokous-eläimellä edellä mainittu keskiarvo palaa jo päivässä.
Ratkaisu: Tässä voisi todeta, että less is more. Kokousten määrän sijaan pitäisi pyrkiä parantamaan laatua. Laatua saavutetaan paremmalla valmistelulla, jolloin kokousten kesto lyhenee ja siitä saavutettava aikasäästö voidaan käyttää parempaan valmisteluun. Ja ehditään tehdä myös PÄÄTÖKSET!
4. ”Yhteydenpito-ongelmat.”
Vain 38 prosenttia edellä mainitusta tutkimuksen vastaajista saattoi olla yhteydessä tarvitsemaansa tietoon ja ihmisiin muualtakin kuin työpöytänsä ääreltä.
V 2009: Tämä on toinen tuottavuuseste, johon on tullut korjausta 3g & wlan-yhteyksien yleistymisen ja halpenemisen myötä. Etätyö alkaa aidosti lunastaa sille asetettuja vaatimuksia.
Neljästä tuottavuuden esteestä yksi on historiaa (2), toinen parantunut merkittävästi (4), ja yhteen on odotettavissa ratkaisuja (1), mutta jäljelle jää yksi moniongelmainen (3). Tiimityön haasteellisuus ja heikkolaatuinen kokouskulttuuri on näistä esteistä ainoa, jota teknologialla ei voi ratkaista. Se edellyttää merkittävää toimintatapojen muutosta.
Ja sehän on yhtä helppoa kuin … suomalaiselle positiivisen palautteen antaminen?
Jos ratkenneiden tilalle pitäisi nostaa pari uutta ongelmaa, niin omat ”suosikkini” koskevat organisaatioiden välillä tapahtuvaa ajankäytön hallintaa ja ryhmätyömahdollisuuksia. Nyt kun kalenterit toimivat organisaatioiden sisällä ja mobiilisti kattavasti, migreenin saa aikaan yrittäessä metsästää muutaman ulkopuolisen kanssa sopivaa kokousaikaa.
Tai jos näiden kanssa pitäisi fyysisen tapaamisen sijaan yrittää tehdä ryhmätyötä, niin fyysisiä kuin psyykkisiä ”palomuureja” alkaa kertyä liikaa yhteistyön tielle. Ehkäpä vuonna 2015 myös nämä ovat ratkenneet, mutta todennäköisesti tilalle ovat tulleet kokonaan uudet kyberpäänsäryn aiheuttajat.
Kimmo Rousku on toiminut sivutoimisena tietokirjailijana ja luennoitsijana vuodesta 1985 alkaen. Päätoimenaan hän kehittää tietoturvallisuutta edistäviä palveluita valtionhallintoon.
Rouskun työpöydältä
Kimmo Rousku, Tietoviikko, 13.10.2009 10:16Windowsin hauskimmat käännöskukkaset

Nostan hattua kaikille niille kääntäjille ja lokalisoijille, jotka kääntävät vierailla kielillä tehtyjä ohjelmistotuotteita. Pienestä kielialueestamme huolimatta onneksi valtaosa keskeisistä tuotteista on saatavilla myös suomeksi.
Tosin ict-ammattilaisten katu-uskottavuus edellyttää vain englanninkielisten versioiden käyttämistä. Windows 2008-palvelimeenkin tuli suomen kielen kielipaketti, mutta onko kukaan aito nörtti tai ict-pro koskaan sitä asentanut? Ohjelmistotuotteiden kääntäminen on vaativaa työtä, ja ehkä siksi käännöksiin sujahtaa mukaan myös tahattomia käännöskukkasia ja suoranaisia mokia.
Parhaat naurut olen saanut Windows XP:n varmistusohjelmistosta, jossa kääntäjällä oli huono päivä volume-sanan kanssa. Kieltämättä varmuuskopioinnissa tai sen puuttuessa toivoisi pääsevän säätämään huutajan äänenvoimakkuutta, mutta yleensä tässä yhteydessä puhutaan levyosiosta tai taltiosta.
Windows Vistassa suosikkini on ollut Järjestelmätiedot-ohjelmassa (System Information) oleva palveluiden (Services) tilaa kuvaava termi osavaltio. Anteeksi mikä? Niin, englanninkielisessä versiossa käytetään termiä state, jonka jopa nokkela peruskoululainenkin olisi kääntänyt tilaksi.
Entäpä uuden uutukainen Windows 7? Kääntäjät ovat onnistuneet Seiskassa hyvin. Jopa iänikuinen Tehtävienhallinnan (Task Manager) prosessi-välilehdellä oleva vedos-sarake on saatu korjattua kuvaavammaksi Prosessiksi. Vaikka englanninkielisessä versiossa välilehdellä kerrotaan käynnissä olevista imageista (ladattava ohjelmakooditiedosto), prosessi-termi kuvaa esitettäviä tietoja paremmin.
Jotain pientä viilattavaa sentään seiskastakin löytyy.
Lisättäessä työpöydälle uusia pienoisohjelmia verkosta (gadgets, vapaasti suomennettuna vimpaimia), törmätään pian ongelmaan. Esiin aukeava www-sivusto kun tuo esille vaihtoehdon ”Lisää pienoisohjelmia pöytäkoneelle...” Miten toimit kun käytössäsi on kannettava tietokone, eikä sille löydy omaa vaihtoehtoa? Termin desktop voi itse lokalisoida miksi tahansa työpöydän omaavaksi tietokoneeksi, niin kannettavaksi kuin pöytäkoneeksi.
Kaikkea ei kannata kääntää väkisin. Miltä kuulostaisi käyttää Officessa älykästä taidetta (SmartArt) tai sanataidetta (WordArt).
Joitain termejä voisi kuitenkin suomentaa. IE 8:ssa puhutaan Web Slice-termistä, jonka olisi voinut korvata vaikkapa kurkistusnäkymällä tai muulla kuvaavammalla termillä. Tai jos Calc on Laskin, niin miksei Paint voi olla Piirto?
Edellisten ohella ei pidä unohtaa lukuisten vapaaehtoisten kääntäjien tekemää ilmaistyötä. He ovat silkan innostuksen tai harrastuneisuuden takia osallistuneet suomenkielisten käyttöliittymien tuottamiseen. Kiitos myös heille!

Kimmo Rousku on toiminut sivutoimisena tietokirjailijana ja luennoitsijana vuodesta 1985 alkaen. Päätoimenaan hän kehittää tietoturvallisuutta edistäviä palveluita valtionhallintoon.
Rouskun työpöydältä
Kimmo Rousku, Tietoviikko, 29.9.2009 12:49Live-palveluiden hyvät ja huonot uutiset
Tutustuin perusteellisesti Microsoftin julkaisemaan
Live-palvelukokonaisuuteen. Kokemusteni pohjalta voin kertoa niistä sekä
hyviä, että huonoja uutisia.
Lyhykäisesti Live on Windows-käyttöjärjestelmän rinnalle tullut uusi verkkokokonaisuus. Palveluun kuuluu yhteensä 10 palvelua, muun muassa Live-sähköposti, kalenteri, Office-työtila, pikaviestin ja Skydrive-verkkolevy.
Ensimmäinen huono uutinen on se, että Live vastaa nyt sisällön ja käytettävyyden osalta 90-luvun puolivälin tilannetta ennen loikkausta Windows Ysivitoseen.
Tekniikka tosin kehittyy nyt nopeammin kuin ennen. Aiemmin palvelun kehitykseen kului kolme vuotta, ja nyt sama kehitystyö kestää vuoden. Uusia Live-palveluita ja toiminnallisuuksia saadaan useammin kuin kolmen vuoden välein, periaatteessa jopa muutamien kuukausien välein. Sen sijaan, että joutuisimme odottamaan käyttökokemuksen parantumista 10 vuotta, sama ilmiö tapahtuu palveluiden osalta 2-3 vuodessa.
Hyvä uutinen on se, että jo nykytasolla palveluista on iloa.
Esimerkiksi 25 gigatavun Skydrive-verkkolevy (Taivas-asema?) on itselläni hyötykäytössä. Asentamalla tarvittavat Office -lisäosat ja Outlook Connectorin, pääsen tallentamaan suoraan tiedostoja Office Live Workspace-työtilaan. Saan myös synkronoitua Office Mail- ja kalenterin omiksi tileiksi tuttuun Outlook-postiohjelmaan. Nämä on tarkoitettu osittain yksityishenkilöille vapaa-ajan harrastuksia ajatellen, osittain pk-yrityksille.
Seuraava huono uutinen on se, että palvelut on tarkoitettu ensisijaisesti kotiin. Yrityksille palvelut ovat vasta kypsymässä. Tosin mikseivät pienet yritykset, kuten Vahtikoira ja Susi, voisi palveluita käyttää.
Pahin uutinen on se, että käyttäjä on välillä pihalla kuin lintulauta, koska ei tiedä missä kohtaa Live-palveluita on. Tätä ongelmaa eivät aiheuta palvelut, vaan käyttöliittymä eli www-selain. Selain ei toimi yhtä hyvänä client-ohjelmana kuin erilliset sovellukset. Saadaksemme seuraavan sukupolven nettipalveluista käytettäviä, edellyttää se pienten vauvan askelien sijaan kunnon harppauksia selainteknologioiden puolella.
On mielenkiintoista verrata Googlen ja Microsoftin valitsemia linjauksia. Google aloitti palveluista ja tulee nyt clientien kautta työasemaan. Microsoft siirtää työasema-versioita nettiin. Molemmat käyttötavat tarvitaan, koska yrityskäytössä kukaan ei uskalla nojautua vielä piiiiiitkäääään aikaan puhtaaseen nettikäyttöön.
Uskon, että palvelut muuttavat tapaamme työskennellä enemmän kuin nyt osaamme kuvitella. Esimerkiksi 6-8 vuoden päästä työtapamme ovat tyystin toisenlaiset kuin tänään. Kiitos siitä kuuluu esimerkiksi suoraan pilvestä buuttaaville päätelaitteille ja nykyistä paremmin toimivalle tietojen integroinnille.
Kun tieto, eli musiikki, leffat, posti, kalenteri, yhteystiedot, Office-tiedostot, pelit, karttapaikat ja läsnäolotiedot, ovat jo pilvessä, niin ne ovat mukana 24/7/365 kaikkialla. Tai ainakin teoriassa.
Kimmo Rousku on toiminut sivutoimisena tietokirjailijana ja luennoitsijana vuodesta 1985 alkaen. Päätoimenaan hän kehittää tietoturvallisuutta edistäviä palveluita valtionhallintoon.
Rouskun työpöydältä
Kimmo Rousku, Tietoviikko, 18.9.2009 10:33Mihin tuottavuus jäi?
Reilut 20 vuotta sitten kirjoitin ensimmäisen laajemman oppimateriaalin sen
aikaisella state of the art -tekniikalla, 16 Megahertsin kellotaajuudella ja
2 megatavun ram-muistilla varustetulla tehokoneella käyttäen
moniajo-Windowsia (Windows 2/386) ja kotimaista Teko-tekstinkäsittelyä.
Nyt viimeistelen seuraavaa kirjaani itse kokoamallani tehomyllyllä. Intelin Core i7 suorittimella ja 12 gigatavun keskusmuistilla varustetussa koneessa on suorituskykyä noin 1 000 - 50 000 -kertainen määrä 20 vuoden takaiseen ympäristöön verrattuna. Onko työtehoni parantunut samassa suhteessa? Tai edes 25-kertaiseksi?
Ei ole.
Tuohon esimerkkiin kiteytyy hyvin tämän hetkinen ongelmamme. Intel on luvannut Mooren lain jatkumon 2030-luvulle, mutta kuka lupaisi tuottavuuden edes tuplaantuvan muutaman vuoden välein? Vaikka saisin käyttöni 128-ytimellä ja rajattomalla levykapasiteetilla varustetun tietokoneen, se ei auttaisi, koska käyttöliittymä tähän teknologiaan on luolamieskaudelta.
Onhan 20 vuodessa kehitystä toki tapahtunut, mutta valtaosa kehityksestä voidaan laittaa palveluiden piikkiin. Filmikameroiden tilalla ovat digikamerat, epätoivoisen tietosanakirjojen pläräyksen ja kirjastoissa juoksemisen, karttasuunnistuksen ja lankapuhelut korvaavat googlaus, gps:t ja kännykät.
Voin tehdä samanaikaisesti huikeasti enemmän asioita kuin aikaisemmin, mutta edelleen tietokoneen ääreen mennessä minua tervehtivät näyttö, näppis ja hiiri. Tai kunpa tervehtisivätkin sanomalla: ”Kimmo, mitä haluat minun tekevän?”
Tuottavuuden parantamisella en hae 10 500 näppäintä sisältävää näppistä tai 2 000 painikkeella varustettua hiirtä. Itse asiassa niistä pitäisi päästä eroon kehittämällä vaihtoehtoisia, tehokkaampia toimintatapoja ohjata tietokonetta.
Näitä ovat esimerkiksi puheentunnistus ja erilaiset hiplausliittymät. Puheentunnistuksella voisin kohottaa tietyissä asioissa tuottavuuttani melkoisesti, jos se toimisi aukottomasti suomeksi, mutta se ei ole kaikkialla käytettävä ratkaisu. Kosketusnäytöt toimivat myös joissain toiminnoissa kätevästi, mutta jatkuvassa käytössä voin jo kuvitella uuden karpaalitunnelisyndrooma-tyyppisen oireyhtymän kehittyvän kädessäni.
Nyt työteho on pirstaloitunut eri sovelluksiin ja laitteisiin. Olisihan se hienoa, jos kerrankin voisi todeta työtehon hajaantumisen sijaan parantuneen, kiitos uudenlaisen käyttöliittymän. Milloin se aika mahtaa koittaa?
Kimmo Rousku on toiminut sivutoimisena tietokirjailijana ja luennoitsijana vuodesta 1985 alkaen. Päätoimenaan hän kehittää tietoturvallisuutta edistäviä palveluita valtionhallintoon.


