Keilarannan laineita
Pekka Mattila, 8.2.2012, 20:01Työtä meren rannalla - poissaolo toimistolta ei estä työntekoa

Vuonna 1929 valmistunut ”Huvila meren rannalla” oli ruotsalaisen kosmopoliitin Axel Munthen päätyö.
Kirjan nimi johdattaa ajattelua pidemmälle: Munthe oli tavallaan uuden työn esi-isä onnistuessaan toimimaan ja vaikuttamaan ruotsalaisessa yhteiskunnassa vaihtuvista sijainneistaan riippumatta.
Itse asiassa fyysinen sijainti on harvoin ollut rajoite suurille kyvyille toisinkaan päin.
Filosofi Immanuel Kant osasi keskustella elävästi pariisilaisesta elämänmenosta poistumatta koskaan kotikaupungistaan Königsbergistä.
Fyysisestä sijainnista on tullut nykyään yhtä lailla heikko selitys kuin oikeutuskin.
Poissaolo toimistolta ei todellisuudessa estä työntekoa, ja kokoukseen voi halutessaan osallistua myös virtuaalisesti aamuruuhkasta riippumatta. Tekosyyt käyvät vähiin, jolloin jäljelle jäävät oikeat syyt: sisällön ja seuran innostavuus.
Samaan tapaan pääkonttorin väellä on enää harvoin aitoa etusijaa tärkeitä suunnitelmia ja päätöksiä tehtäessä.
Jos halua riittää, osallistuminen on mahdollista miltei mistä tahansa sijainnista käsin. Tämä avaa suuryrityksille hienon näkymän omaan globaaliin resurssipooliinsa ja pienille yrityksille toisaalta mahdollisuuden olla asiakkailleen läsnä sielläkin, missä fyysistä toimipistettä ei ole.
Lisäksi on vapaus. Mahdollisuus tehdä töitä joustavasti muuttuvista sijainneista riippumatta on entistä useammille avainperuste työpaikkaa ja -tehtävää harkitessa.
Työn ja vapaa-ajan tasapaino on paljon monimutkaisempi yhtälö kuin työpäivän absoluuttinen pituus sinänsä.
Kumpi on työnantajalle lopulta edullisempaa: kilpailla palkoilla ja bonuksilla äärimmilleen säännellyssä ympäristössä vai rakentaa ympäristö, joka tukee mielekästä työntekoa ajasta ja paikasta riippumatta?
Muutosvastarinnasta syytetään yleensä työntekijöitä. Uuden työn puitteiden osalta pullonkaulaksi ovat kuitenkin muodostuneet esimiehet
Vanhentuneet johtamisjärjestelmät ja -periaatteet korostavat turhaan kontrollin ja koordinaation, varsinkin fyysisesti läheisten sellaisten, merkitystä.
Uuden johtamisen pitäisi löytää kokonaan uusia keinovaroja mahdollistamisesta, innostamisesta ja onnistumisen esteiden poistamisesta. Monen tekijän etätyön pahimpana esteenä kun on pomon keskeneräinen ajatustyö.
Tämäkin kolumni kirjoitettiin kaukana toimistolta, lounastauolla Kandyssa keskellä Sri Lankan kukkuloita.
Kirjoittaja on Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulun vieraileva professori ja Aalto University Executive Education Oy:n toimitusjohtaja.
Työnantaja säästää etätyössä, koska työntekijä ei ole toimistossa kuormittamassa sähkö- ja vesiverkkoa. Lisäksi turha tietoliikennekin saattaa vähentyä. Kannatta myös muistaa, että toimistossa puurtavat työntekijätkin saattavat nauttia, kun etätyöntekijät eivät kuormita hälyllään ja kun vessan käytössä ei tarvita vuoronumeroautomaattia.
WINDOWS 8
Olli Vänskä, 9:06Microsoft pelkää: Windows 8 käynnistyy liian nopeasti
Vikasietotilaan ei jatkossa pääse funktionäppäimillä ilman Usain Boltin reaktioaikaa. »
SOSIAALINEN MEDIA
Ida Martela, 8:27Onko vielä yhdelle verkkoyhteisölle tilaa? Microsoft lanseerasi uuden palvelun



Ilmoituksesi käsitellään seuraavan työpäivän kuluessa.