Keilarannan laineita
Petri Räsänen, 10.2.2012, 11:10Mistä syntyvät startupien voittajatiimit?

Tiimi, tiimi, ja tiimi. Siinä kasvuyrityksen kolme tärkeintä menestystekijää.
Aalto yliopiston Startup Sauna on näyteikkuna Itämeren alueen startup-tiimeihin. Valmennusohjelma on kerännyt kahtena vuotena lupaavimpia startupeja intensiiviseen leiritykseen.
Ohjelman päättyessä on valittu parhaiten edistyneet ja lupaavimmat tiimit Piilaaksoon ohjaavaan jatkovalmennukseen.
Suomalaisista tiimeistä voittajien joukkoon ovat yltäneet kitaraopiskelua tehostava Ovelin ja html5-teknologiaa helpoksi tekevä Zonear.
Silmiin pistävää - ja kenties yllättävää - on, että molempien vuosien suomalaiset voittajatiimit tulevat Tampereelta, Uuden Tehtaan Protomosta.
Miksi juuri sieltä?
Nurkkapatriootti voisi väittää, että Tampereella vaan on Suomen fiksuimmat ja yritteliäimmät lahjakkuudet ja ollaan ahkerimpia.
Vaikka nurkkakuntaiset vastaukset ovat nykyisin suosittuja, kysymystä on syytä pohtia hieman syvällisemmin ja perehtyä tarkemmin voittajien anatomiaan.
Molemmille tiimeille on yhteistä, että ne eivät ole tulleet tyhjästä.
Molemmilla oli Saunaan tullessaan kehitystausta dynaamisessa ja yhteisöllisessä ympäristössä. Tiimit olivat hankkineet yrittäjyyden korvaamatonta kenttäkokemusta toisilta osaajilta, asiakkailta ja rahoittajilta. Ideoita oli jalostettu tuotteiden ja palveluiden demoiksi ja prototyypeiksi.
Joissakin asioissa oli onnistuttu ja joissakin oli lyöty päätä seinään. Oli opittu kokeilemaan, ottamaan opiksi ja muuttamaan arvolupausta palautteen mukaan.
Voittajilla on ollut myös kyky ratkoa luovasti vastaan tulleita ongelmia, sillä tiimeissä on monipuolista osaamista.
Ovelinin kansainvälinen ydintiimi sai teknologista näkemystä yhteisön kautta löytyneestä kumppaniyrityksestä. Yhteistyön kautta kymmenvuotinen yliopistotutkimus kaupallistui.
Zonearissa yhdistyy tuore ja rohkea teknogia- ja konseptiosaaminen vahvaan Nokia-pohjaiseen tuoteosaamiseen.
Monipuolisuutensa takia tiimit ovat pystyneet hakemaan ratkaisuja liiketoimintansa muutostarpeisiin useista suunnista, henkilökohtaisista verkostoista ja ympäröivästä yhteisöstä.
Uudessa Tehtaassa innovaatiohankkeiden kohtalona on niukkuus, joka on tuttua myös näille voittajille.
Tilaa ja työkaluja on ollut vähän, asiantuntijabudjettia niukasti, bileet pieniä ja julkisuus kiven takana. Toisaalta ympärillä pörisee monipuolinen osaaminen ja tekeminen.
Niukkuuden, osaamisen ja tekemisen yhdistelmä synnyttää nälän. Kun tiimi saapuu nälkäisenä hyvin katettuun Sauna-pöytään, kehitys voi olla nopeampaa kuin valmiiksi kylläisillä kilpakumppaneilla.
Väitänkin, että tamperelaisten tiimien voitokkuus Startup Saunassa ei ole sattumaa eikä tiimeille niiden kotipaikan mukaan annettu ominaisuus.
Suotuisissa olosuhteissa lahjakkuuksista voi jalostua tiimejä, jotka kykenevät voittamaan myös oikeiden asiakkaiden ja rahoittajien luottamuksen.
Ovelinin ja Zonearin kaltaisia lupauksia voittajuudesta Suomi tarvitsee jatkossa paljon. Siksi voittajatiimien kasvuympäristöjä, yhteisöllisiä, monialaisia ja tekemiseen keskittyviä innovaatioalustoja, pitää kehittää kaikkialla maassa.
Kirjoittaja on Pirkanmaan liiton innovaatiojohtaja ja Protomo-toiminnan perustaja sekä koordinaattori.
WINDOWS 8
Olli Vänskä, 9:06Microsoft pelkää: Windows 8 käynnistyy liian nopeasti
Vikasietotilaan ei jatkossa pääse funktionäppäimillä ilman Usain Boltin reaktioaikaa. »
SOSIAALINEN MEDIA
Ida Martela, 8:27Onko vielä yhdelle verkkoyhteisölle tilaa? Microsoft lanseerasi uuden palvelun


