Keilarannan laineita
Tero Leskinen, 3.10.2011, 16:58It-asiantuntijan mahdollisuuksien syksy

Kuluva vuosi on monessa suhteessa haasteellinen pk-yritysten tietotekniikasta vastaavalle asiantuntijalle.
Monessa yrityksessä nurkissa pöhisee vieläkin se sama Small Business Server 2003, joka sinne loppukesästä 2005 kannettiin. Uusiahan se pitäisi, mutta mitä tilalle?
Rauta pitäisi vaihtaa uuteen, mutta toimari ei kerta kaikkiaan halua uutta samanlaista korvan juureen metelöimään ja pölyä keräämään. Monta vuotta se onkin siitä valittanut, mutta tähän asti perustelut serverin vaatimasta erikoisemmasta ja järeämmästä laitteistosta ovat kelvanneet.
Ja entäpä varmistukset sitten? Toimistoassari vieläkin vaihtaa nauhaa vanhasta muistista päivittäin, vaikkei nauhuri ole toiminut enää pariin vuoteen. Hätäavuksi laitettu ulkoinen kiintolevy kyllä säilöö kopiot datasta, mutta pienikin tulipalo tai vesivahinko hävittää melko varmasti kaiken.
Palvelinkäyttis pitäisi samalla päivittää, mutta koska alustat ovat muuttuneet 64-bittisiksi, pitäisi kaikki palvelinsoftat päivittää yhteensopiviksi - käytännössä lennossa, ilman aikaa testaukselle tai hienosäädölle. Ja palvelimen nimen muuttuessa moni asia huolella rakennetussa ympäristössä menee rikki, ja kaikki työasemat pitäisi juosta läpi.
Nopeasti arvioiden vähintään viikon parin duuni, eikä toimari oikein lämpene ajatukselle pitkistä katkoista ja kymmenien tuntien it-projektista keskellä vuoden kiireisintä aikaa. Varovasti asiaa kysyttäessä tokaisi vaan, että eihän sitä palvelinta tarvitse uusia, laitetaan datat pilveen vaan ja jatketaan samaan malliin. Miten sillekin nyt selittäisi, että ei se ihan niin helposti käy.
Oma osaaminenkin pitäisi jossain välissä päivittää, jotta uuden alustan ongelmat saadaan nopeasti ratkottua ja tuki hoidettua.
Kuulostaako tutulta? Esimerkkiasiantuntijamme ongelmat ovat tietysti kärjistettyjä, mutta tämänkaltaisia asiakkaita on paljon. Onneksi nämä haasteet on helposti muutettavissa mahdollisuuksiksi niin yritykselle kuin kumppanillekin.
Kuinka se sitten tapahtuu?
SMB MVP Tour saapuu Espooseen perjantaina 7.10. kertomaan parhaat ratkaisut, ja vinkkejä ja suosituksia erilaisiin tapauksiin sekä haasteisiin.
Mukana on muiden kansainvälisten asiantuntijoiden lisäksi myös Swing Migration -metodin kehittäjä ja arvostettu sbs-asiantuntija Jeff Middleton itse kertomassa, kuinka serveripäivitys hoituu hallitusti ja pienillä katkoilla, sekä tietysti vastaamassa kysymyksiin.
Pienimuotoinen ja asiantuntijavetoinen tilaisuus tarjoaa loistavat puitteet myös jakaa kokemuksia kollegoiden kesken.
Tilaisuus on ilmainen ja jokaiselle pk-sektorin asiantuntijalle ja konsultille ehdottomasti osallistumisen arvoinen.
Ilmoittaudu mukaan osoitteessa www.smbmvptour.com/register nyt, ja muuta syksyn haasteet mahdollisuuksiksi!
Kirjoittaja on Done IT Oy:n perustaja ja toimitusjohtaja, jolla on lähes 15 vuoden kokemus pk-yrittäjän arjesta ja juhlasta sekä niihin liittyvistä it-ratkaisuista.
WINDOWS 8
Olli Vänskä, 9:06Microsoft pelkää: Windows 8 käynnistyy liian nopeasti
Vikasietotilaan ei jatkossa pääse funktionäppäimillä ilman Usain Boltin reaktioaikaa. »
SOSIAALINEN MEDIA
Ida Martela, 8:27Onko vielä yhdelle verkkoyhteisölle tilaa? Microsoft lanseerasi uuden palvelun


