Helene@startup-maailma
Helene Auramo, 8.2.2010, 14:25Haussa bisneskummi!

Minulla on idea siitä, miten suomalaisia nuoria yrittäjiä voisi auttaa ja nopeuttaa siten heidän yritystensä kehitystä. Tämä idea on tullut mieleeni useamman kerran viime aikoina ja haluan jakaa sen lukijoideni kanssa.
En ole testannut ideaa vielä käytännössä, joten kertokaa siis ihmeessä mielipiteenne asiasta. :)
Jokaisella yrittäjällä olisi hyvä olla niin sanottu henkilökohtainen bisneskummi. Tarkoitan tällä sellaista ihmistä, jota voisi tavata kerran kuussa ja kertoa omista haasteista, kuulumisista ja toisaalta keskustella itseä askarruttavista kysymyksistä.

Bisneskummi haussa 27-vuotiaalle startup-yrittäjälle. Samalla ilmottaudun myös itse bisneskummiksi nuorelle, joka on juuri aloittamassa omaa yritystoimintaansa.
Joudun joka päivä uusien haasteiden eteen, joissa kokemuksella olisi valtavasti hyötyä. Omia haasteitani ovat olleet muun muassa ajanhallintaan, luottamukseen, asioiden suhteuttamisen ja julkisuuteen liittyvät asiat. Minulla on viimeisen vuoden aikana kulunut todella paljon aikaa erilaisten asioiden pohtimiseen ja selvittämiseen. Kokeneemmat olisivat osanneet ratkaista nämä asiat huomattavasti nopeammin.
Uskon, että bisneskummin tapaaminen olisi näissä kyseisissä asioissa helpottanut elämääni ja säästänyt aikaani.
Viime blogikirjoituksessani annoin ohjeita uusille yrittäjille. Kyseiset vinkit olisivat olleet minulle kullan arvoisia muutama vuosi sitten. 20 vuotta alalla ollut ihminen voisi antaa minulle äärettömän arvokkaita ideoita. Olisin tällaiselle henkilölle ikuisesti palveluksen velkaa ja pyrkisin myös auttamaan häntä mahdollisuuksien mukaan.
Mitä bisneskummi hyötyy tästä?
Nuorena tein itse vapaaehtoistyötä ja kävin pitämässä seuraa yksinäisille vanhuksille. Koin sen erittäin palkitsevaksi. Suomi tarvitsee uusia yrittäjiä ja menestystarinoita ja uskon, että tämä vapaaehtoinen bisneskummius voisi tuoda hyvän mielen kummille.
Olen varma, että tällaisen luottamuksen synnyttyä, voisi syntyä myös uutta yhteistä bisnestä ja molemmat voisivat oppia paljon toinen toisiltaan.
Millainen bisneskummi on hyvä?
Tämä riippuu täysin siitä yrittäjä tavoittelee. Hyvä bisneskummi on luottamuksen arvoinen. Hänellä on kokemusta asioista, joiden kanssa sinä painit nyt ja tulevaisuudessa. Minulle hyvä bisneskummi olisi näiden edellä mainittujen piirteiden lisäksi sellainen ihminen, jota arvostan ja ihailen.
Nyt kun olen julkaissut tämä idean täällä Tivissä, otan yhteyttä erääseen ihmiseen, jonka toivoisin olevan minun bisneskummini. Joku päivä haluaisin olla kuin hän. Kerron kommenttiosiossa sainko minä itselleni kummin vai en, ja toisaalta löysikö joku minut itselleen kummiksi.
Pidetään peukkuja!
Sosiaalisen median asiantuntija Zipipopin toimitusjohtaja ja osakas Helene Auramo kirjoittaa aloittelevista yrityksistä, verkosta, teknologiasta ja ihmisistä. Helene on myös digityttö, Twitter-aktiivi ja yksi Indiedaysin perustajista.
Helene@startup-maailma
Helene Auramo, Tietoviikko, 3.3.2010 12:10Sosiaalisen median mallilapset

Minulta kysytään viikottain siitä, mitkä ovat mielestäni hyviä sosiaalisen median esimerkkejä. Listasin tänne kolme:
Coca-Colan fanisivut Facebookissa
Coca Colan fanisivut ovat värikkäät, hauskat ja ne ovat erittäin aktiiviset. Faneja on kertynyt yli 5 miljoonaa, fanikuviakin on sivustolle ladattu yli 5000 kappaletta. Lähes joka tunti joku fani kirjoittaa siitä, kuinka hän nauttii Coca Colasta. Toisinaan taas joku käy kommentoimassa, että Pepsi on parempaa. Sivustolla on kaiken kaikkiaan hyvä fiilis.
Fanisivuston paras juttu on kuitenkin se, että sen on alunperin perustanut Coca Colan kaksi fania Dusty ja Michael. Sen sijaan, että Coca Cola olisi vaatinut fanisivuston oikeuksia itselleen, se lähestyikin faneja ja pyysi heitä toimimaan yrityksen kanssa yhteistyössä.
Nyt sivustoa päivittävät kyseiset fanit ja Coca-Colalta yksi henkilö nimeltään Mike. Fanitus jatkuu myös Dustyn ja Michaelin omilla fanisivuilla.
Dell ja Twitter
Twitterin parhaimpana bisnesesimerkkinä pidetään yleisesti Delliä. Dell Outlet -Twitter-tilillä on yli 1.5 miljoonaa seuraajaa ja päivitykset ovat aktiivisia. Dell raportoi joulukuussa 2009, että he ovat tehneet 6.5 miljoonan dollarin myynnit Twitterin kautta.
Mikä on tämä salainen resepti? He ovat yksinkertaisesti jakaneet erilaisia alennuksia Twitterissä, joiden avulla Twitter-seuraajat ovat saaneet tuotteita halvemmalla. Dell on toiminut myös Twitter-asiakaspalvelussa erittäin aktiivisesti.
3) Nopola News Suomesta
Halusin antaa myös hieman kunniaa suomalaiselle Kyyjärveläiselle yhteisölliselle sivustolle nimeltä Nopola News. Kyseessä on paikallinen uutispalvelu, joka on perustettu vuonna 2005.
Kyyjärven kunnassa on noin 1500 asukasta ja heistä noin 8% osallistuu kyseisen sivuston sisällöntuotantoon. Kuukausittain juttuja luetaan noin 200 000 kertaa ja yksittäisiä kävijöitä on noin 8000 henkeä.
Kyyjärvellä onkin aihetta olla ylpeä, sillä heidän paikkakuntansa tietoisuus on tämän sivuston kautta kasvanut. Kyyjärvi voitti kyseisellä palvelullaan muunmuassa European e-Inclusion Awardsin vuonna 2008. Kaiken lisäksi myös paikkakunnan vanhuksia on saatu niin lukijoiksi kuin jopa sisällöntuottajiksikin. Sivustolla on ollut myös netti-tv jo vuodesta 2007. Tämä on erinomaista edelläkävijyyttä suomalaiselta pieneltä kunnalta.
Sosiaalisen median asiantuntija Zipipopin toimitusjohtaja ja osakas Helene Auramo kirjoittaa aloittelevista yrityksistä, verkosta, teknologiasta ja ihmisistä. Helene on myös digityttö, Twitter-aktiivi ja yksi Indiedaysin perustajista.
Helene@startup-maailma
Helene Auramo, Tietoviikko, 8.2.2010 14:25Haussa bisneskummi!

Minulla on idea siitä, miten suomalaisia nuoria yrittäjiä voisi auttaa ja nopeuttaa siten heidän yritystensä kehitystä. Tämä idea on tullut mieleeni useamman kerran viime aikoina ja haluan jakaa sen lukijoideni kanssa.
En ole testannut ideaa vielä käytännössä, joten kertokaa siis ihmeessä mielipiteenne asiasta. :)
Jokaisella yrittäjällä olisi hyvä olla niin sanottu henkilökohtainen bisneskummi. Tarkoitan tällä sellaista ihmistä, jota voisi tavata kerran kuussa ja kertoa omista haasteista, kuulumisista ja toisaalta keskustella itseä askarruttavista kysymyksistä.

Bisneskummi haussa 27-vuotiaalle startup-yrittäjälle. Samalla ilmottaudun myös itse bisneskummiksi nuorelle, joka on juuri aloittamassa omaa yritystoimintaansa.
Joudun joka päivä uusien haasteiden eteen, joissa kokemuksella olisi valtavasti hyötyä. Omia haasteitani ovat olleet muun muassa ajanhallintaan, luottamukseen, asioiden suhteuttamisen ja julkisuuteen liittyvät asiat. Minulla on viimeisen vuoden aikana kulunut todella paljon aikaa erilaisten asioiden pohtimiseen ja selvittämiseen. Kokeneemmat olisivat osanneet ratkaista nämä asiat huomattavasti nopeammin.
Uskon, että bisneskummin tapaaminen olisi näissä kyseisissä asioissa helpottanut elämääni ja säästänyt aikaani.
Viime blogikirjoituksessani annoin ohjeita uusille yrittäjille. Kyseiset vinkit olisivat olleet minulle kullan arvoisia muutama vuosi sitten. 20 vuotta alalla ollut ihminen voisi antaa minulle äärettömän arvokkaita ideoita. Olisin tällaiselle henkilölle ikuisesti palveluksen velkaa ja pyrkisin myös auttamaan häntä mahdollisuuksien mukaan.
Mitä bisneskummi hyötyy tästä?
Nuorena tein itse vapaaehtoistyötä ja kävin pitämässä seuraa yksinäisille vanhuksille. Koin sen erittäin palkitsevaksi. Suomi tarvitsee uusia yrittäjiä ja menestystarinoita ja uskon, että tämä vapaaehtoinen bisneskummius voisi tuoda hyvän mielen kummille.
Olen varma, että tällaisen luottamuksen synnyttyä, voisi syntyä myös uutta yhteistä bisnestä ja molemmat voisivat oppia paljon toinen toisiltaan.
Millainen bisneskummi on hyvä?
Tämä riippuu täysin siitä yrittäjä tavoittelee. Hyvä bisneskummi on luottamuksen arvoinen. Hänellä on kokemusta asioista, joiden kanssa sinä painit nyt ja tulevaisuudessa. Minulle hyvä bisneskummi olisi näiden edellä mainittujen piirteiden lisäksi sellainen ihminen, jota arvostan ja ihailen.
Nyt kun olen julkaissut tämä idean täällä Tivissä, otan yhteyttä erääseen ihmiseen, jonka toivoisin olevan minun bisneskummini. Joku päivä haluaisin olla kuin hän. Kerron kommenttiosiossa sainko minä itselleni kummin vai en, ja toisaalta löysikö joku minut itselleen kummiksi.
Pidetään peukkuja!
Sosiaalisen median asiantuntija Zipipopin toimitusjohtaja ja osakas Helene Auramo kirjoittaa aloittelevista yrityksistä, verkosta, teknologiasta ja ihmisistä. Helene on myös digityttö, Twitter-aktiivi ja yksi Indiedaysin perustajista.
Helene@startup-maailma
Helene Auramo, Tietoviikko, 19.1.2010 9:43Onko sinusta startuppilaiseksi?

Startupeissa kaikki on aika epävarmaa, tilanteet muuttuvat nopeasti, ja työskentely on hektistä. Onnistumisia ja epäonnistumisia mahtuu samaan päivään useampia. Kaikki eivät voi toimia siinä kaaoksessa, mikä yleensä vallitsee startupeissa.
Jos hyvä haltiatar olisi antanut minulle mahdollisuuden nähdä etukäteen kaikki tulevat kolmen vuoden tapahtumat, tuskin olisin uskaltanut lähteä yrittäjäksi. Olisin pelästynyt joitain haastavia hetkiä ja luulen, että ne olisivat mielessäni peittäneet kaikki ne sadat onnistumisen hetket.
Olisi ollut vain paljon leppoisampaa mennä niin sanottuun normaaliin työhön.
Vaikka olisin silloin päättänyt olla lähtemättä yrittäjäksi, olisin joutunut tälle polulle ennemmin tai myöhemmin. Tai ainakin vähintään haaveillut siitä. Yrittäjyys on minulla veressä. Tiedän sen.

Kamerakammoon auttaa esiintyminen kameran edessä.
Ja nyt kun olen kuitenkin selvinnyt tähän päivään saakka, en missään nimessä haluaisi luopua yrittäjyydestä. Se on iso osa minua, ja nautin joka päivästä.
Haluan jakaa neljä vinkkiä niille, jotka ovat perustamassa yritystä ensimmäistä kertaa. Jos olisin tehnyt seuraavat asiat heti aloittaessani yrittämisen, olisi yrittämisen tie ollut paljon tasaisempi ja helpompi.
1) Motivaattorit paperille
On erittäin tärkeää, että jokainen yrityksessä ymmärtää toisten motivaattoreita. Osa haluaa perustaa yrityksen rikastumisen toivossa. Toiset haluavat olla oman elämänsä herroja. Motiiveja on monenlaisia.
Me Zipipopilla listasimme alussa omia motivaattoreitamme ylös. Kun olimme keränneet 50 erilaista, äänestimme avoimesti niin, että kaikki näkivät muiden motivaattorit.
Tämä oli erittäin hyödyllinen harjoitus, sillä sen avulla opimme erittäin paljon toisistamme.
2) Opettele ja pakota itsesi esiintymään
Olin aina koulussa hieman ujo ja annoin estradin mielellään muille. Yrityksen alkumetreillä kuitenkin päätin opetella esiintymään ja olemaan jopa kameran edessä, jota silloin kammoksuin.
Minulla oli sellainen olo, että tulisin olemaan telkkarissa. Sitä varten minun oli päästävä kammostani eroon. Harjoittelin jopa mikrofonin kanssa olemista, koska käteni tärisivät aina, kun pidin kiinni mikrofonista paneelikeskusteluissa.
Harjoitus kuitenkin kannatti, sillä nyt minusta tuntuu jopa oudolta, että olen joskus pelännyt kameroita ja mikrofonia. Ne eivät enää ole yhtään pelottavia!

Esiintymisessä auttaa muistiinpanojen jättäminen pois. Silloin voi keskittyä yleisöön ja esitettävään asiaan.
3) Opettele blokkaamaan asioita
Blokkaamisella tarkoitan sitä, että voin heittää muut asiat päästä, kun keskityn johonkin asiaan.
Blokkaaminen on ollut minulle melko vaikea opetella. Koen sen kuitenkin erittäin tärkeäksi ainakin yrityksemme tässä kehitysvaiheessa, kun teen niin monenlaisia hommia.
Tämän taidon merkitys korostuu kriisitilanteissa. Pari kertaa olen joutunut uuden asian eteen ja minun on pitänyt ratkoa se erittäin nopeasti.
Esimerkiksi noin vuosi sitten minua haukuttiin ensimmäisen kerran netin keskustelufoorumeilla ulkonäköni takia. Jouduin nopeasti miettimään suhtautumiseni siihen.
Nyt vastaaviin kommentteihin törmääminen ei enää satu. Napsutan ne vain pois mielestäni ja jatkan muiden hommien parissa.
4) Opettele oppimaan itsenäisesti
Kukaan ei välttämättä sano minulle, teenkö huonoa tai hyvää työtä. Startupin pomona joudun siis koko ajan arvioimaan itseäni ja kehittämään toimintaani.
Tämä on minusta ollut erittäin haasteellista, mutta usein myös palkitsevaa. Olen tehnyt itselleni omia mittareita. Tiedän milloin olen onnistunut ja milloin epäonnistunut.
Startuppilaisen pitää koko ajan imeä uutta tietoa ympärillä olevilta ihmisiltä. Kysyn paljon neuvoja vanhemmilta ja viisaammilta ja pyrin omaksumaan ne nopeasti. Tärkeää on aina tietää, milloin tarvitsee apua ja keneltä sitä pyytää.
Itselläni on tällä hetkellä ihana tukiverkko muun muassa yritysteni hallituksissa, joissa on erittäin osaavaa porukkaa. Ihailen heitä.
Sosiaalisen median asiantuntija Zipipopin toimitusjohtaja ja osakas Helene Auramo kirjoittaa aloittelevista yrityksistä, verkosta, teknologiasta ja ihmisistä. Helene on myös digityttö, Twitter-aktiivi ja yksi Indiedaysin perustajista.
Helene@startup-maailma
Helene Auramo, Tietoviikko, 4.1.2010 15:05Onko LinkedInisi kunnossa?

Nyt kun uusi vuosi on pyörähtänyt käyntiin, on hyvä hetki tehdä pieniä parannuksia siihen, miten sinä ja yrityksesi näytte sosiaalisessa mediassa. LinkedIn-tilin laittaminen kuntoon on hyvä tapa aloittaa vuosi työntekijälle ja yritykselle.
Tässä on listattuna muutama asia, mitä kannattaa tehdä ja tietää kyseisestä palvelusta
1) Suosittele hyviä tyyppejä
On sanomattakin selvää, että positiivinen palaute on erittäin arvokasta ja kivaa kuultavaa. Yksi hyvä paikka kehua ja suositella omia työkavereita sekä partnereita on LinkedIn-sivusto.
Täällä suositukset näkyvät kaikille ja on saajasta erittäin arvokas lahja. Linkedin-suositus onkin mainio tapa kiittää viime vuoden yhteistyöstä partnereita, joiden kanssa yhteistyö on toiminut mutkitta.
Suosituksia ei kuitenkaan kannata jaella turhaan. Suosituspyyntöjä pukkaa aina silloin tällöin LinkedInin postilaatikkoon. Jos saat suosituspyynnön ja sinulla ei ole mitään hyvää sanottavaa kyseisestä henkilöstä, suositusta ei kannata antaa.
Se keitä suosittelet netissä kertoo myös sinusta itsestäsi, ja näitä kehumisia ei voi jälkikäteen poistaa.
2) LinkedInin avulla voi löytää uusia työntekijöitä ja töitä
LinkedInin merkitys kasvaa työnhaun välineenä koko ajan. Osa yrityksistä haluaa cv:t ainoastaan LinkedIn-muodossa.
Isoin etu LinkedInin ja cv:n välillä on kontakteissa. Eli toisin sanoen siinä, keitä kyseinen henkilö tuntee ja kenen kanssa hän on aiemmin tehnyt töitä yhdessä.
Mikä on Linkedin?
LinkedIn on työelämään suuntautunut yhteisöllinen sivusto, joka on perustettu joulukuussa 2002.
LinkedInillä on tällä hetkellä yli 50 miljoonaa käyttäjää. Kyseessä on eräänlainen virtuaalinen cv-yhteisö, jossa keskisessä osassa on työkokemuksen lisäksi myös se, keitä ihmisiä tuntee.
LinkedInissä työntekijät voivat kertoa olevansa kiinnostuneita uusista mahdollisuuksista työn saralla, ja toisaalta taas yritykset voivat myös ilmoittaa uusista vapautuneista uramahdollisuuksista.
Yksi palvelun hienoista piirteistä on se, että sen avulla on helppo vinkata vapaina olevista työpaikoista suoraan kaverille LinkedInin sisällä.
3) Tarkista onko yrityksesi jo LinkedInissä ja millaisen kuvan se antaa
LinkedInissä voi hakea myös yrityksiä joko suoraan niiden nimellä tai toimialakohtaisesti. Oman yrityksen näkymistä LinkedInissä kannattaa ehdottomasti päivittää ja seurata.
Yrityksen nimen yhteyteen jää tiedot niin yrityksen entisistä työntekijöistä kuin nykyisten työntekijöiden keski-iästä ja kouluista.
Hyviä esimerkkejä palvelun hyödyntämisestä ovat esimerkiksi Google, Oracle, eBay, Yahoo!, ja Microsoft.
LinkedIniin voi myös muodostaa ryhmiä, joissa voi käydä keskusteluja. Nämä voivat olla joko julkisia tai yksityisiä. Työntekijän kannattaa etsiä mielenkiintoisia ryhmiä, minkä kautta voi tutustua uusiin, samoista asioista kiinnostuneisiin ihmisiin.
Kannattaa kuitenkin olla myös tarkkana sen suhteen mihin ryhmiin liittyy. Nämä ryhmät antavat sinusta myös kuvaa ammattimielessä.
4) Lisää LinkedIn-profiiliisi hieman ekstraa
LinkedIniin on mahdollista saada automaattisesti omat Twitter-päivitykset, uusimmat blogisi otsikot ja esityksesi SlideSharesta . Voit myös ilmoittaa, mitä kirjoja olet lukemassa ja lukenut. Lisää tietoa sovelluksista, joita voit hyödyntää löytyy täältä.
Sosiaalisen median asiantuntija Zipipopin toimitusjohtaja ja osakas Helene Auramo kirjoittaa aloittelevista yrityksistä, verkosta, teknologiasta ja ihmisistä. Helene on myös digityttö, Twitter-aktiivi ja blogikirjoittaja.
Helene@startup-maailma
Helene Auramo, Tietoviikko, 10.12.2009 10:28Ohjeista työntekijöitä sosiaalisesta mediasta

Sosiaalisen median ohjeistus voi olla erittäin tärkeä asia yritykselle, oli yritys sitten sosiaalisessa mediassa tai ei. Ohjeistus pitää tehdä, jos työntekijöillä on epäselvyyksiä sosiaalisessa mediassa toimimisessa.
Työntekijöitä kiinnostaa muun muassa se, saavatko he sosiaalisessa mediassa kommentoida yritykseen tai alaan liittyviä asioita, millä tyylillä heidän tulisi kirjoittaa, sekä kuinka heidän tulisi reagoida mahdollisiin huonoihin kirjoituksiin yrityksestä.
Harvassa suomalaisessa yrityksessä on vielä sosiaalisen median eksperttiä, joten ohjeistuksen laatimiseen tarvitaan lähes aina ammattilaisen apua.
Ohjeistuksen yhteydessä yrityksen pitää myös kouluttaa henkilöstöä ja isommassa yrityksessä kannattaa harkita sosiaalisen median tiimin perustamista. Miksi? Selitän sen seuraavaksi.
Mikä on sosiaalisen median tiimi?
Sosiaalisen median tiimin jäsenet koostuvat henkilöstön jäsenistä, jotka ovat innostuneita sosiaalisen median tuomista mahdollisuuksista. He eivät välttämättä vielä valintavaiheessa ole sosiaalisen median guruja.
Tiimin tehtävänä on olla mukana sosiaalisen median strategian ja -ohjeistuksen luomisessa. Jos yritys päättää mennä mukaan sosiaaliseen mediaan, tiimin jäsenten rooli tulee olla esimerkillinen ja kannustava.
Sosiaalisen median tiimin jäsenten tulisi edustaa yrityksen eri osastoja, ja yleensä siihen olisi hyvä ottaa mukaan jäseniä eri osastoista kuten it:stä, viestinnästä, markkinoinnista ja tuotekehityksestä.
Tiimi tarvitsee myös vetäjän. Sen olisi hyvä olla henkilö, joka on vienyt läpi tiimin perustamisen ja osaa johtaa tiimin toimintaa.
Mikä on sosiaalisen median ohjeistus?
Hyvä sosiaalisen median ohjeistus kertoo henkilöstölle, millä tavoin heidän tulisi toimia sosiaalisissa medioissa ja ohjeistaa hyvään nettietikettiin.
Ohjeistus kertoo sen, mikä on yrityksen suhtautuminen sosiaaliseen mediaan. Koska läpinäkyvyys on tässä keskeisessä osassa, yrityksen tulee myös päättää, kuinka läpinäkyvä se voi olla esimerkiksi palautteen keruussa. Voivatko asiakkaat vaikkapa antaa palautetta yritykselle, niin että myös kilpailijat näkevät tämän.
Ohjeistuksessa tulee myös kertoa miten toimitaan niin sanotusti haastavissa tilanteissa - eli silloin kun asiakas ei olekaan tyytyväinen ja ilmaisee sen vaikka Twitterissä.
Jokaisella sosiaalisen median palvelulla (Facebook, Twitter, Qaiku) on omat kulttuurinsa ja sääntönsä. Jos yritys haluaa mennä mukaan sosiaaliseen mediaan, niin ainakin jonkun henkilöstön jäsenen yrityksessä pitäisi ymmärtää käytettyjä kanavia. Tällöin puhutaan yhteisömanagereista.
Mikäli yrityksessä on tehty päätös mennä mukaan eri sosiaalisen median kanaviin, tulisi siihen tehtävään osoittaa yhteisömanageri joko osa-aikaiseksi tai kokoaikaiseksi. Kyseisen henkilön pitäisi olla valmis vuoropuheluun yrityksen edustajana ja innostaa yhteisöjä tähän vuoropuheluun.
Sosiaalisen median asiantuntija Zipipopin toimitusjohtaja ja osakas Helene Auramo kirjoittaa aloittelevista yrityksistä, verkosta, teknologiasta ja ihmisistä. Helene on myös digityttö, Twitter-aktiivi ja blogikirjoittaja.
Helene@startup-maailma
Helene Auramo, Tietoviikko, 18.11.2009 9:57Twitterin ABC yrityksille

Twitter on ollut selkeästi yksi tämän vuoden puhutuimmista sosiaalisen median palveluista Suomessakin. Ulkomailla jo esimerkiksi Dell väittää tienanneensa Twitterin avulla 3 miljoonaa dollaria.
Suomalaiset löysivät Twitterin suunnilleen samoihin aikoihin kuin jenkkien julkimot (muun muassa Ashton Kutcher ja Oprah ) ja muutamat yritykset ovat löytäneet sinne jo tiensä. Näistä ovat esimerkkeinä vaikkapa Finnmatkat , Tietoviikko ja Pepsi Max Suomi .
Olen puhunut monessa eri sosiaalisen median seminaarissa viimeisen vuoden aikana. Yleensä aina kun aiheena on Twitter, samat kysymykset pomppaavat esiin. Kokosin niitä tähän blogiin:
1) Onko järkeä mennä Twitteriin, koska siellä ei ole oikein ketään suomalaisia?
Suomessa Twitter-käyttäjiä on pääpiirteittäin kahdenlaista, on teknologioista ja netti-ilmiöistä kiinnostuneita ihmisiä, sekä toisaalta julkkiksia seuraavia käyttäjiä. Yritykset näyttävät menevän Twitteriin tällä hetkellä lähinnä testaamaan sitä. Usein kampanjat on rakennettu Facebook-fanisivuston jatkeeksi.
Pelkästään Twitteriä hyödyntäviä suomalaisia kampanjoita en muista nähneeni.
On ollut mielenkiintoista huomata kuinka myös viime kuukausina monet muotibloggajat ovat löytäneet Twitterin (MouMou Mouruaa ja More To Love ). Myös jotkut suomalaiset julkkikset ovat löytänyt kyseisen mikroblogipalvelun (Antti Tuisku ja Anne-Mari Berg ).
Suomalaisia on Twitterissä vielä pieni määrä, eikä tarkkaa lukua ole saatavilla. Usein onkin parempi luoda tili muihin kanaviin kuten Facebookiin. Twitteriin ei koskaan kannata luoda yritystiliä, jos ei tiedä mitä sillä haluaa saavuttaa ja miten sitä aikoo mitata.
Oli miten oli, suomalainen Twitter-yleisö on kasvussa ja vaikka kyseinen palvelu kuolisi tulevina vuosina, sen korvaa varmasti joku vastaava palvelu. Sinne kannattaa siis mennä esimerkiksi siksi, että ymmärtäisi kyseisen palvelun muutosta kulttuuriin.
Jos et halua perustaa tiliä Twitteriin, kannattaa ainakin käydä kurkkaamassa palvelun hakutoiminnolla puhutaanko sinusta tai brändistäsi siellä jotain. Mitä enemmän positiivista palautetta brändistäsi löytyy tulevaisuudessa Twitteristä ja muista sosiaalisen median palveluista, sitä enemmän sinulta ostetaan. Kannattaa siis aloittaa työ heti.
Elokuvien osalta tämä homma toimii jo.
2) Mitä jos yritykseni saa huonoa palautetta Twitteriin
Twitterin hienous on siinä, että voit ohjata keskustelut sieltä helposti haluamallesi kanavalle. Voit siis pyytää tyytymätöntä asiakasta lähettämään sähköpostia sinulle suoraan tai soittamaan. Voit myös pyytää asiakkaalta hänen yhteystietojaan ja ottaa tämän jälkeen häneen yhteyttä.
Jos palvelutilanne on hoidettu hyvin, siitä kuulevat luultavasti muutkin Twitterissä.
Muutamat yritykset ovat kokeneet Twitterin hyväksi asiakaspalvelukanavaksi ja yksi palvelun hienouksista onkin se, että se voi toimia yrityksille tavallaan palohälyttimenä. Twitteristä voidaan poimia nopeasti asiakkaiden ongelmakohtia ja epäselvyyksiä ja ratkoa ne, usein paljon aikaisemmin kuin muualta.
3) Millä nimellä Twitteriin tulisi mennä?
Tämä kysymys esitetään aina. Se tuo mielenkiintoisia ulottuvuuksia esimerkiksi vastuiden suhteen. Kuka on loppujen lopuksi vastuussa, jos työntekijä sanoo Twitterissä jotain epäsoveliasta yrityksen kannalta?
Vaihtoehtoja Twitter-nimeksi ovat minulle esimerkiksi @heleneauramo, @heleneyritys ja @yritys. Jokainen näistä tileistä asettaa erilaiset vaatimukset sille mitä sinne kirjoittaa.
Suosittelisin, että Twitter-tilin perustamisen aloittaisi omalla nimellä. Jos käyttäjä on palvelussa omalla nimellään hän voi tweetata, eli lähettää Twitter-viestejä, käytännössä mistä tahansa aiheesta. Tässä on tietysti oletuksena, että käyttäjä ymmärtää hyvät tavat ja ei esimerkiksi vahingossa julkaise salaista tietoa kuten eräs jenkkipoliitikko.
Jos Twitter-nimessäni olisi mukana yrityksen nimi (@heleneyritys), se asettaisi tiettyjä rajoituksia viesteihini ja en kirjoittasi sinne esimerkiksi vapaa-ajastani ollenkaan. Myös työpaikan vaihdos asettaisi tiettyjä haasteita sen suhteen, kuka omistaisi tämän jälkeen kontaktit: yritys vai minä.
Twitter-tilin nimi @yritys taas on pelkästään yritystili ja siellä henkilöt eivät tule niin helposti esiin. Yritystilin voi perustaa, kun ymmärtää kyseisen palvelun jujun ja on miettinyt sille selkeän strategian: miksi se on olemassa, kuka sitä päivittää, vai menevätkö jutut sinne automaattisesti Facebookista tai RSS-syötteellä, kuka sitä seuraa ja miten sitä mitataan.
Sosiaalisen median asiantuntija Zipipopin toimitusjohtaja ja osakas Helene Auramo kirjoittaa aloittelevista yrityksistä, verkosta, teknologiasta ja ihmisistä. Helene on myös digityttö, Twitter-aktiivi ja blogikirjoittaja.
Helene@startup-maailma
Helene Auramo, Tietoviikko, 27.10.2009 15:21Yritysbloggaamisen ABC, opi nuorilta
Olin viime viikonloppuna tapaamassa Suomen suosituimpia tyylibloggaajia. Onko
jotain mitä yritysbloggaaja voisi oppia näiltä tytöiltä?
Blogilistalta löytää listan Suomen suosituimmista blogeista. Tyyliblogeista lähes kaikki olivat edustettuna viime viikonloppuna Helsingissä. Joukkoon kuului muun muassa Mungolife, Moumou mouruaa, colour me !, Nelliinan vaatehuone ja Pupulandian Jenni, sekä kuvassa poseeraavat Sofia, Johanna ja Nadja.
Kuinka mielenkiintoista!

Sofia, Johanna ja Nadja
Tapaamisen jälkeen jäin pohtimaan syitä siihen, miksi heidän blogeistaan on tullut niin suosittuja. Listasin alle muutamia vinkkejä, joita voi hyödyntää omassa yritysblogissa.
1) Kirjoita riittävän usein
Tämän vinkin minulle antoi alunperin Arctic Startupin Antti Vilpponen. Suurin osa tyylibloggaajista kirjoittaa blogiinsa joka päivä. Yritysblogien ei tarvitse päivittyä joka päivä, mutta kerran viikossa olisi aika lailla minimi.
Jos useampi kirjoittaa samaa blogia, yritysblogin päivitystä voi hieman tehostaa. Jos idea on tehdä laajoja tutkimustyylisiä kirjoituksia, päivitysväli voi olla myös olla harvempi.
2) Kommentoi, kommentoi!
Blogeissa olennaista on kommentointi. Kaikki bloggajat haluavat luonnollisesti kommentteja blogiinsa, joten siihen kannattaa lukijoita myös rohkaista.
Kiitä hyvästä palautteesta aina ja kannusta ihmisiä kommentoimaan muun muassa esittämällä kysymyksiä blogisi lopussa. Muista myös, että oma blogisi ei ole maailmankaikkeuden napa, ja sinun tulisikin vierailla myös muiden blogeissa jättäen itsestäsi jälkiä.
3) Muista linkitys
Eli toisin sanoen: tule löydetyksi.
Oma blogi kannattaa linkittää ainakin Blogilistalle, mahdollisesti Twitteriin ja Facebookiin. Jos yrityksellä on oma Facebook-fanisivusto, jutut kannattaa puskea myös sinne.
Kukaan ei löydä sinua, jollet auta siinä hieman. Kommentoinnin avulla tulet myös löydetyksi.
Spämmikommentointi muiden blogeihin on kuitenkin kiellettyä, sillä siihen suhtaudutaan erittäin negatiivisesti. Eli kommentoi muiden blogeihin ainoastaan, jos sinulla on järkevää sanottavaa.
4) Kuvat, videot, kyselyt ja kilpailut
Blogia kannattaa aina silloin tällöin värittää hieman esimerkiksi kuvilla, videoilla, kyselyillä tai vaikka kilpailuilla.
Tyyliblogeissa kuvat ovat korostetussa asemassa, mutta kuvilla voi värittää myös yritysblogia. Kuvat voivat olla esimerkiksi tilastoja, kuvia työntekijöistä tai vaikka sarjakuvia, mikä vain sopii aiheeseen ja persoonaan.
Kilpailut ovat tyyliblogeissa erittäin suosittuja ja miksei niitä voisi järjestää myös yritysblogeissa.
5) Ole oma itsesi
Blogit eivät ole pressitiedotteita. Näin ollen tekstit saavat olla värikkäämpiä, ja kirjoitusvirheitä ei kannata pelätä.
Kukaan ei odota, että blogin kirjoittaja olisi toimittaja. Tärkeää on tuoda omaa personaa esiin ja olla oma itsensä. Blogista huomataan kyllä nopeasti, jos siellä yrittää esittää jotain aivan muuta, kuin mitä todellisuudessa on.
Mitä muita asioita lisäisit tälle vinkkilistalle? Jatketaan keskustelua kommenttiosiossa! :)
Sosiaalisen median asiantuntija Zipipopin toimitusjohtaja ja osakas Helene Auramo kirjoittaa aloittelevista yrityksistä, verkosta, teknologiasta ja ihmisistä. Helene on myös digityttö, Twitter-aktiivi ja blogikirjoittaja.
Helene@startup-maailma
Helene Auramo, Tietoviikko, 8.10.2009 11:35Paranormaalit kyvyt ja naisteknologiayrittäjät
Olin viime lauantaina juhlapuhujana Teekkarityttöjen sitseillä. Aiheeksi
valitsin ylläripylläri naisyrittäjyyden.
Kun esitykseni alussa kysyin opiskelijoilta, kuinka moni on joskus harkinnut ryhtyvänsä yrittäjäksi, vain seitsemän kättä nousi pystyyn sadan opiskelijan joukosta. Ja varmaan monikaan heistä ei ole ajatellut ryhtyvänsä teknologiayrittäjäksi.
Jos yleisössä olisi ollut miehiä, olisi luku ollut varmasti suurempi. Mistä tämä johtuu?
Naisyrittäjäksi ryhtymiseen ei tarvita paranormaaleja kykyjä. Listasin muutamia ajatuksia, jotka saattavat pyöriä monenkin naisen päässä:
”Naisteknologiayrittäjien menestystarinat puuttuvat”
Moni ei ole koskaan ehkä edes harkinnut yrittäjäksi ryhtymistä, sillä yrittäjien esikuvia ei löydy hirveästi etenkään Suomesta.
Esimerkkejä naisteknologiayrittäjistä löytyy muutama. Lisa Sounio on ollut otsikoissa viime aikoina usein kun Dopplr myytiin Nokialle. Tina Aspiala taas on Eat.fi -palvelun toimitusjohtaja. Gemilon perustaja on Katri Lietsala.
Muut naiset startup-skenessä ovat enemmän tai vähemmän piilossa.
Muutamia vuosia sitten tilanne oli toinen. Muistan kun itse mietin Zipipopia perustettaessa, että kuka olisi esikuvani. Naisia ei valitettavasti silloin löytynyt listalleni yhtään.
”Naisyrittäjän täytyy olla supernainen”
Chattasin Tina Aspialan kanssa Facebookissa, ja hän toi esiin sen näkökulman, että naiset kokevat vieläkin vahvaa todistamisen tarvetta olla parempia ja jopa täydellisiä tällä hieman pelottavalla alalla.
Tiinan mukaan yleisesti ajatellaan, että teknologia-alan naiset ovat jotenkin erityisiä. Joten moni siis olettaa, että ainoastaan supernaisten tulisi tavoitella teknologiayrittäjyyttä. Tästä seuraa luonnollisesti se, että monet naiset ajattelevat automaattisesti, ettei heidän kannata lähteä yrittäjäksi.
”Harva tyttö haluaa isona olla nörtti”
Tytöt eivät usein puuhastele keskenään uusien teknologiasovellusten parissa. Pojat taas saavat helpommin kerättyä erilaisia koodauspiirejä keskenään. Kun tytöt ovat nuoria, heitä halutaan harvoin mukaan noihin koodausporukoihin.
Toisaalta tytöillä on usein nuorina toisenlaiset mielenkiinnon kohteet. Monella naisvaltaisella alalla mietitään, miksei niitä miesyrittäjiä näy täällä.
”Mompreneur ei elä pikaruualla ja asu toimistolla”
Katri Lietsala on kahden lapsen äiti ja hän joutui tekemään arvovalinnan ryhtyessään yrittäjäksi. Pikaisessa puhelinsessiossa hän täydensi kyseistä listaani tuomalla esiin näkökulman, että naiset kokevat olevansa enemmän vastuussa lapsistaan, ja yrittäjyys voi olla tästä syystä monelle mahdoton ajatus.
Yksinäisen poikamiehen on helpompi keskittyä yritykseensä, nukkua 5 tuntia yössä ja elää pikaruualla kuin naisen, joka kokee olevansa vastuussa lapsistaan.
Tiedätkö sinä menestystarinan teknologia-alan naisyrittäjyydestä Suomessa?
Sosiaalisen median asiantuntija Zipipopin toimitusjohtaja ja osakas Helene Auramo kirjoittaa aloittelevista yrityksistä, verkosta, teknologiasta ja ihmisistä. Helene on myös digityttö, Twitter-aktiivi ja blogikirjoittaja.
Helene@startup-maailma
Helene Auramo, Tietoviikko, 23.9.2009 9:27Haloo? Mitä kuuluu Suomen nuorille teknologiayrityksille?
Haloo? Mitä kuuluu Suomen nuorille teknologiayrityksille?
Hyvää kuuluu, kiitos. Nuorissa yrityksissä ideoita syntyy ja viedään eteenpäin joka päivä. Miten se voi olla mahdollista?
Listasin kolme isoa tekijää, jotka tekevät nuorista yrityksistä huomisen menestyjiä:
1) Kateellisuus on niin 2008
Suomen nuoret yrittäjät ovat löytäneet tavan tehdä aitoa yhteistyötä. On parempi kertoa avoimesti mitä tekee, kuin piilotella tekemistään kellarissa propellihattu päässä. Monet startup-yritykset jakavat tietoa ja osaamista keskenään entistä läpinäkyvämmin. Tästä on myös taloudellista hyötyä.
Eri tahot, kuten Arctic Startup järjestävät yrittäjiksi aikoville ja yrittäjille tapaamisia oluen merkeissä. Näissä illoissa syntyvät uudet ideat, ja uudet asiakkaat ja kumppanit löytyvät. Muitakin verkostoitumistapahtumia löytyy: Mobile Monday, Open Coffee, Socializing Friday jne.
Verkostoituminen onnistuu muutenkin kuin kasvotusten. Netissä verkostoidutaan erilaisissa palveluissa kuten Qaikuissa, Twitterissä , Facebookissa, erilaisilla keskustelupalstoilla ja chateissä.
Uutena hatunnoston arvoisena tulokkaana on Aalto-ylipiston opiskelijoiden Aalto Entrepreneur Society. Opiskelijat perustivat sen löytääkseen muita yrittäjähenkisiä Kauppiksen, Taikin ja TKK:n kanssaopiskelijoita. Opiskelijat kutsuvat tapahtumiin myös jo yrittäjiksi ryhtyneitä ja sijoittajia.
2) Yrittäjäkulttuuri on trendikästä
Meidän sukupolven vanhempien konkurssikauhut ovat jo unohtuneet. Yrittäjiin suhtaudutaan enemmän poptähtimäisesti ja ihaillen: "Voi kun minäkin uskaltaisin".
Pienissä yrityksissä työskentelyn ajatellaan olevan hauskaa, luovaa, intuitiivista ja palkitsevaa.
Pieniä yrityksiä eivät kahlitse vanhat säännöt ja säädökset. Kukaan ei vielä ”istu minkään keon päällä”, lainaten Sari Baldaufia.
3) Hyvät ideat kiertävät
Vanhaa dinosaurusta on kamalan hankala kääntää. Nuorissa yrityksissä ilmapiiri on miellyttävämpi. Pieni yritys voi viedä muutokset nopeasti eteenpäin ja yhteistyökumppanit voi miettiä tarpeen vaatiessa uudestaan.
Jos uusia ideoita ei ehdi toteuttamaan itse, idea annetaan vapaasti muille. Parempi, että idean toteuttaa joku, kuin ei kukaan.
Olen mukana eräässä kokeilussa, jossa useampi yritys jakaa uusien teknologioiden avulla käytännössä kaikki tietonsa muille partneriyrityksille. Tässä verkostossa jaetaan niin ideat, asiakkaat, kalenterit, dokumentit ja jopa osaaminen.
Lopputuloksena syntyy paljon enemmän ideoita ja asiakkaita, sekä paljon vähemmän kalentereita ja dokumentteja.
Näin meillä. Kuinkas teillä?
Sosiaalisen median asiantuntija Zipipopin toimitusjohtaja ja osakas Helene Auramo kirjoittaa aloittelevista yrityksistä, verkosta, teknologiasta ja ihmisistä. Helene on myös digityttö, Twitter-aktiivi ja blogikirjoittaja.


