SELAIMET
11.5.2012, 9:15Mozilla: Microsoft rajoittaa kilpailua - Windows RT:ssä toimii vain Internet Explorer
Firefox-selainta kehittävän Mozilla-säätiön mukaan Microsoft rajoittaa toisten valmistajien selaimia tulevassa Windowsin 8. versiossa.
Blogikirjoituksessaan Mozilla kertoo, että ARM-siruilla varustettujen koneiden perinteisessä Windows-tilassa toimii ainoastaan Microsoftin oma Internet Explorer.
Windowsin Metro-versiossa selainvaihtoehtoja ei ole rajoitettu. Ero johtuu Microsoftin mukaan ARM-sirujen tietoturva- ja virtaominaisuuksista.
Mozilla pyrkii saamaan asiaan vielä muutoksen.
”Joskus he [Microsoft] tarvitsevat hiukan painetta. Jos kyseessä on lakitekninen paine, saattaa ratkaisu löytyä”, toteaa Mozillan Harvey Anderson Cnetille.
Myös Google ilmoitti jakavansa Mozillan huolen tulevan Windowsin selainavoimuudesta. Samalla yhtiö kertoi sallivansa ulkopuoliset selaimet omassa Android-käyttöjärjestelmässään.
Lähde: Talouselämä
Tuo ongelmahan on ollut Applella jo pitkään iPad:nsa kanssa, joissa se on rajoittanut tai estänyt muiden sovellusten ja selaintenkin toimintaa. Ja iPad:t ovat sentään toistaiseksi hyväksikäyttäneet määräävää markkina-asemaansa.
BLOGI
Vesa Tikkanen, Solteq, 13.6.2013 8:52Tulevaisuuden tietokanta toimii muistissa
SQL Server 2014 sanottiin vihdoin ääneen TechEd -tapahtumassa viime viikolla. »
KOKEILTUA
11.6.2013 9:55Savon koulutuskuntayhtymä ensimmäisten joukossa maailmassa hyödyntämässä Windows Azure -virtuaalipalvelimia
BLOGI
Markus Riutta, 4.6.2013 10:54Kiitos soitostasi Microsoftin asiakaspalveluun, ihminen puhelimessa
TAPAHTUMARAPORTTI
30.5.2013 11:18Microsoftin ratkaisuarkkitehti: Windows 8 soveltuu erinomaisesti myös valtionhallinnon käyttöön
VIIKON VINKKI
30.5.2013 8:44Surface yhdistää hyödyn ja huvin
Työn ja huvin yhdistäminen ei ole koskaan ollut näin helppoa. Mikä Surface-malli sopii sinulle? »
BLOGI
Jani Lilja, Affecto, 22.5.2013 9:32SharePoint siilojen kaatajana
Miten SharePoint 2013 tukee yhdessä ja yhteisöllisesti tekemistä? »


Ilmoituksesi käsitellään seuraavan työpäivän kuluessa.