ETÄTUNNISTUS
Aleksi Kolehmainen, 17.6.2010, 15:43Kaikki Nokian uudet älypuhelimet saavat nfc-sirun
Matkapuhelinjätti Nokia sisällyttää ensi vuonna
ilmestyviin kaikkiin uusiin älypuhelinmalleihinsa etätunnistustekniikan
tarjoavan nfc-sirun.
Asiasta kertoi tänään Nokian Markkinat-yksikön johtaja Anssi Vanjoki (kuvassa) Mobey Forumin kymmenvuotisjuhla-kokouksessa Helsingissä. Vanjoki ei halunnut paljastaa tarkemmin, milloin ensimmäiset uudet nfc-puhelimet tulevat markkinoille.
Mikä nfc?
Nfc eli near field communication on standardipohjainen, alle neljän senttimetrin kantaman langaton liitettävyystekniikka. Sen avulla voidaan toteuttaa kaksisuuntaisia yhteyksiä sähköisten laitteiden välillä. Näin kuluttajat voivat hoitaa langattomasti esimerkiksi maksuja, päästä digitaalisiin sisältöihin ja yhdistää sähköisiä laitteita yhdellä pyyhkäisyllä.
Lähde: www.nfc-forum.org
Nfc on lyhyen kantaman radioteknologia, joka mahdollistaa esimerkiksi lähilukuun perustuvan maksamisen ja muiden palvelujen käyttämisen. Se muistuttaa rfid-tekniikkaa, mutta toimii alle neljän sentin etäisyydeltä.
Nokia on toistaiseksi tarjonnut nfc-sirua vain muutamissa puhelinmalleissa. Yhtiö kertoi helmikuussa luopuvansa suunnitelmista tuoda markkinoille etätunnistustekniikkaa hyödyntävän 6216 Classic NFC -mallin.
Myös Applen aiemmin tässä kuussa julkaiseman uuden iPhone 4:n huhuttiin sisältävän nfc-sirun. Uutispalvelu The Registerin mukaan ominaisuus kuitenkin puuttuu yhä Applen uutuusmallista.
Edes jotain positiivista tulossa. NFC:n avulla voi edes kehittää yrityksille uusia sovelluksia. Eihän siitä mitään hittiä tule, mutta hyödyllinen ominaisuus ammattikäytössä.
Onkohan Nokian kaverit olleet Intermeciin yhteydessä, ettei vaan tulisi patenttiriitaa. Aika harva tietää miten hyvin RFID on patentoitu ja moni yritys ei patenteista tänä päivänä viis veisaa!!!
ÄLYPUHELIMET
Niclas Storås, 27.7.2010 8:30Applen iPhone 4 saapuu Suomeen, mutta missä ovat kumikotelot?
KÄNNYKÄT
Henri Laakso, 29.4.2010 18:30Nokia X2 – yllättävän halpa musapuhelin 5 megapikselin kameralla
Kesäkuussa kauppoihin tuleva musiikkipuhelin X2 on ominaisuuksiinsa nähden edullinen. »
SOVELLUKSET
Harri J. Talvitie, Ilari Sani, 16.3.2010 12:24Windows Phonesta suljettu viihdealusta iPhonen tyyliin
MATKAPUHELIMET
Sami Rainisto, Talouselämä, 15.2.2010 13:15"Älypuhelimet saivat Euroopan näyttämään tyhmältä"
ILMIÖT
Henna Savolainen, MikroPC, 9.2.2010 7:40Google-puhelin paransi Linus Torvaldsin kännykkävihan
KÄNNYKÄT
Johanna Puustinen, Henna Savolainen, Arvopaperi, 2.2.2010 14:26Sony Ericssonilta Windows Mobile -kosketusnäyttöpuhelin
MATKAPUHELIMET
Johanna Puustinen, 4.2.2010 16:51Tämä uutuus-Nokia ei vaadi paksua lompakkoa tai jatkuvaa lataamista
ENSIMMÄISET VARMAT TIEDOT
Ilari Sani, 18.1.2010 12:50Tältä näyttää Nokian "maaginen" Symbian-käyttöliittymä
MATKAPUHELINMARKKINAT
Henna Savolainen, Arvopaperi, 29.1.2010 13:56Taantuma on ohi matkapuhelinmyynnissä
MOBIILISOVELLUKSET
Johanna Puustinen, 18.1.2010 14:25Edelläkävijä maksaa kännysovelluksesta - tavis ei
ÄLYPUHELIN
Heikki Siljamäki, 11.1.2010 16:55Google-puhelin Nexus Onen osat: 175 dollaria
Tutkimusyhtiö iSuppli on laskenut HTC:n valmistaman uutuusluurin komponenttien hinnat. »


