KÄYTTÖJÄRJESTELMÄ
Heikki Siljamäki, 5.3.2010, 20:00MeeGon saa N900:aan maaliskuun lopussa
Nokia ja Intel kertoi Maemo- ja Moblin-käyttöjärjestelmiensä yhdistämisestä uudeksi MeeGo-mobiili-linuxiksi tammikuun ja nyt Meegon teknologiseen ohjausryhmään kuuluva Valtteri Halla on valotttanut Meego-blogissa uuden käyttöjärjestelmän julkaisuaikataulua.
Hallan mukaan Nokia ja Intel aikovat julkistaa ensimmäisen version MeeGon koodipohjasta maaliskuuun lopulla. Kohdelaitteina ovat Intelin Atom-suorittimeen pohjautuvat miniläppärit sekä N900-älypuhelin.
Innokas harrastaja voi siten päästä testailemaan uutta käyttöjärjestelmää N900:lla jo muutaman viikon kuluttua.
Julkisuudessa on käyty myös keskustelua siitä, onko N900:lle tulossa virallista ohjelmistopäivitystä. Asiasta ei ole tihkunut lisätietoja, mutta uudet tiedot eivät ainakaan pienennä virallisen ohjelmistopäivityksen todennäköisyyttä.
Asiasta kertoi muun muassa Engadget- ja SlashGear-blogit.
Noniin, loistavaa! Jää taas lelu iPhööni muutaman metrin taaemmas. Go Nokia ja Viva la N900!
Hyvä homma, vielä jos Meego luvattaisiin X6 luuriin niin lähtisin puhelinostoksille minäkin. Nyt mieluumin odottelen. Harmi kun Nokialla ei vieläkään kapasitiivista näyttöä käyttiksellä joka olisi alusta alkaen suunniteltu kosketuskäyttöön. Wanhan Symbianin tekohengitys nyt markkinoilla olevissa Nokialaisissa ei vakuuta.
KÄNNYKÄT
Henri Laakso, 29.4.2010 18:30Nokia X2 – yllättävän halpa musapuhelin 5 megapikselin kameralla
Kesäkuussa kauppoihin tuleva musiikkipuhelin X2 on ominaisuuksiinsa nähden edullinen. »
SOVELLUKSET
Harri J. Talvitie, Ilari Sani, 16.3.2010 12:24Windows Phonesta suljettu viihdealusta iPhonen tyyliin
MATKAPUHELIMET
Sami Rainisto, Talouselämä, 15.2.2010 13:15"Älypuhelimet saivat Euroopan näyttämään tyhmältä"
ILMIÖT
Henna Savolainen, MikroPC, 9.2.2010 7:40Google-puhelin paransi Linus Torvaldsin kännykkävihan
KÄNNYKÄT
Johanna Puustinen, Henna Savolainen, Arvopaperi, 2.2.2010 14:26Sony Ericssonilta Windows Mobile -kosketusnäyttöpuhelin
MATKAPUHELIMET
Johanna Puustinen, 4.2.2010 16:51Tämä uutuus-Nokia ei vaadi paksua lompakkoa tai jatkuvaa lataamista
ENSIMMÄISET VARMAT TIEDOT
Ilari Sani, 18.1.2010 12:50Tältä näyttää Nokian "maaginen" Symbian-käyttöliittymä
MATKAPUHELINMARKKINAT
Henna Savolainen, Arvopaperi, 29.1.2010 13:56Taantuma on ohi matkapuhelinmyynnissä
MOBIILISOVELLUKSET
Johanna Puustinen, 18.1.2010 14:25Edelläkävijä maksaa kännysovelluksesta - tavis ei
ÄLYPUHELIN
Heikki Siljamäki, 11.1.2010 16:55Google-puhelin Nexus Onen osat: 175 dollaria
Tutkimusyhtiö iSuppli on laskenut HTC:n valmistaman uutuusluurin komponenttien hinnat. »


