NOKIA
8.2.2012, 11:10Metalliliitto vaatii: Nokia, toimi "Saksan mallin" mukaan
Metalliliiton puheenjohtaja Riku Aalto vaatii Nokiaa kantamaan vastuunsa Salon tehtaalta irtisanottavien tulevaisuudesta. Hyvän mallin tähän antaisi yhtiön Bochumissa noudattama politiikka.
"Nyt on tehtävä kaikki sen eteen, että irtisanottavat eivät joudu tyhjän päälle. Tässä tarvitaan myös yhteiskunnan tukiverkkojen vahvaa toimintaa. Päävastuu on kuitenkin irtisanovalla yrityksellä eli Nokialla", Aalto sanoo Metalliliiton tiedotteessa.
Hyvä vierailija!
Arkistomme on vain rekisteröityneiden käytettävissä.
Jos sinulla on jo käyttäjätunnus Tietoviikkoon, kirjaudu sisään.
Aiemmin verkkopalvelussa
Olin 90-luvun puolivälissä Berliinissä töissä 5 vuotta saksalaisessa rakennusfirmassa. Meininki oli siistäysin saksalaista. Jouluraha oli yksi ylimääräinen kuukausipalkka, palkan veroprosentti 15, jne. Kun työt loppuivat, niin kaikilta kysyttiin henkilökohtaisesti, miten paljon haluaa ja tarvitsee erorahaa, sanoin, että tarvitsen 15.000 ja se oli sillä selvä. Jokaisessa maassa on tapansa ja etunsa ja ne ovat nimenomaan maakohtaisia.
TIETOTURVA
Niko Rinta, 10:37Kymmenien teleoperaattoreiden verkoista löytynyt haavoittuvuus - dataliikenne voidaan väärentää


Ilmoituksesi käsitellään seuraavan työpäivän kuluessa.