YHTEISÖPALVELU
Markku Pervilä, 30.7.2010, 15:54Zuckerberg jarruttaa Facebookin listautumista
Yhteisösaitti Facebook saattaa listautua vasta vuonna 2012. Viivytystaistelu pörssiin menosta antaa Facebookin vahvalle miehelle Mark Zuckerbergille lisää aikaa opetella pörssiyhtiön johtajan elkeet, sisäpiiriläiset arvelevat.
Lisäksi pörssilistauksen jarruttaminen sallii Facebookin lisätä rauhassa käyttäjälukujaan ja kasvattaa myyntiä, Bloombergin haastattelemat kolme henkilöä arvioivat.
Markkinoilla on tähän saakka uumoiltu sitä, että Facebook listaa osakkeensa julkisen kaupankäynnin kohteeksi jossakin vaiheessa ensi vuoden aikana.
Tuntemattomina esiintyvät lähteet kuitenkin muistuttavat, että toimitusjohtaja Mark Zuckerberg voi päättää täysin itsenäisesti yhtiönsä pörssiin viemisestä.

Silti syväkurkut uskovat, että vasta 26-vuotias Zuckerberg hyötyisi lisäajasta, jonka kuluessa hän voi opetella pörssiyhtön johtamisessa tarvittavia taitoja.
Tällä hetkellä Facebookin todellista arvoa voi vain pähkäillä. Silti asiantuntijat panevat yhtiön hintalapuksi jopa 24,9 miljardia dollaria.
Yhtiön asiat hyvin tuntevien lähteiden mukaan Facebookin myynti oli viime vuonna 700-800 miljoonan dollarin tienoilla. Heidän mukaansa myyntiluku saattaa tänä vuonna jopa kaksikertaistua 1,4 miljardiin dollariin.
Analyytikot painottavat pörssissäntöjä
Analyytikot korostavat sitä, että pörssiyhtiönä Facebookin pitää raportoida säännöllisesti ja luotettavasti kaikista tekemisistään ihan eri tavoin kuin yksityisenä yhtiönä.
- Julkisen pörssiyhtiön taakka ei milloinkaan ole ollut raskaampi kuin nyt, teknoyhtiöihin sijoittavan kalifornialaisen Firsthand Fundsin johtaja Kevin Landis sanoo.
- Yksityisen yhtiön johtajana Zuckerbergin ei tarvitse panna nimeään alle neljä kertaa vuodessa julkaistaviin osavuosikatsauksiin ja vannoa, että kaikki esitetyt luvut ovat totta. Sillä minuutilla kun hänestä tulee pörssiyhtiön johtaja, hänen ilmoitusvelvollisuutensa moninkertaistuu, Landis jatkaa.
Maailman suurimman yhteisösaitin edustaja Jonathan Thaw ei suostu kommentoimaan Facebookin listautumista.
Viime kuussa antamassaan tv-haastattelussa Zuckerberg sanoi, että Facebook listautuu silloin kun pörssiin meneminen on järkevää.
Sijoittajat odottavat kuumina
Kuitenkin monet sijoittajat odottavat Facebookin listautumisantia jo vuonna 2011. Spekulaattorit saivat vettä myllyynsä, kun riskisijoittaja ja Facebookin hallituksen jäsen Jim Breyer sanoi tammikuussa, ettei yhtiö ole valmis pörssiin vielä tänä vuonna.
- Sen sijaan yhtiö houkuttelee lisää käyttäjiä ja sovelluskehittäjiä, Breyer sanoi alkuvuodesta.
Untuvikkoyhtiöiden työntekijät tai riskisijoittajat yllyttävät omistamiaan yrityksiä usein pörssiin siinä toivossa, että sijoitettujen pääomien tuotot monikertaistuvat. Tällaisia kasvuyhtiöiden osakekauppoja ovat järjestäneet SecondMarketin ja SharesPostin kaltaiset markkinapaikat.
Juuri SharesPost arvottaa Facebookin 24,9 miljardiin dollariin eli kaksi kertaa arvokkaammaksi kuin viime maaliskuussa, Bloomberg huomauttaa.
Zuckerbergilla kädet täynnä työtä
Listautumisen lisäksi Zuckerbergilla on edessään muitakin haasteita kuten nopeasti kasvavan työvoiman hallinta ja kilpailun koventuminen.
Kilpailijoista suurimman uhkan tarjoaa Twitter, jonka saitilla käy tuoreimpien laskujen mukaan noin 190 miljoonaa käyttäjää kuukaudessa.
Edelleen Zuckerbergin on kyettävä vakuuttamaan eri maiden viranomaiset siitä, etteivät käyttäjien henkilökohtaiset tiedot leviä Facebookin kautta vääriin käsiin.
Ja kaiken kukkuraksi Facebookin kehitystä häiritsee vireillä oleva oikeusjuttu yhtiön omistuspohjasta. New Yorkissa asuva Paul Ceglia nosti kesäkuussa kanteen, jonka mukaan hän omistaa 84 prosenttia Facebookista. Riita on oikeuden käsiteltävänä.
Zuckerbergin pidettävä pää kylmänä
Kaikkien näiden syiden vuoksi asiantuntijat pitävät viisaampana sitä, että Facebook odottaa rauhassa kypsää aikaa pörssilistautumiselle.
- Jos yhtiön rahoitustarve pystytään kattamaan muilla tavoilla, pärjää Facebook luultavasti paremmin viivyttämällä listautumista siihen saakka, kunnes Zuckerberg saa riittävästi kokemusta julkisen yhtiön johtamisesta, tutkimusyhtiö Gartnerin analyytikko Ray Valdes arvelee.
Vuonna 2004 perustetun Facebookin kasvu on ollut räjähtävän nopeaa. Nykyään yhtiöllä on 1 400 työntekijää ja sen suurimpia sijoittajia ovat Accel Partners, ohjelmistojätti Microsoft. ja riskisijoittaja Elevation Partners LP.
Mark Zuckerbergin ja Jim Breyerin lisäksi hallituksessa istuvat nettiyrittäjä Marc Andreessen, Founders Fundin rahastonhoitaja Peter Thiel ja Washington Postin toimitusjohtaja Donald Graham.

