VIDEOPALVELU
Niclas Storås, MikroPC, 30.7.2010, 15:34YouTube sai pidemmät videot
Videopalvelu YouTube on pidentänyt videopätkien enimmäiskestoa viidellä minuutilla.
Aiemmin palveluun pystyi lataamaan enimmillään 10 minuutin mittaisen videon. Uudistuksen jälkeen YouTube hyväksyy videot 15 minuutin kestoon saakka.
Uudistuksen syynä lienee se, että YouTube haluaa parantaa kilpailuasemiaan muita videosivustoja kuten Hulua vastaan. Samalla käyttäjät saadaan pysymään sivustolla pidempään.
Yhtiön blogin mukaan viisi lisäminuuttia tulee käyttäjien pyynnöstä. 10 minuutin raja on ollut käytössä jo vuosia yhtiön kumppaneita lukuun ottamatta.
Meinasinkin jo sanoa että onhan siellä vaikka kuinka paljon pitkiä leffojakin. Haulla FULL MOVIE löytyy montakin.
Toki, mitäs Googlen mainostuloilla kait lähinnä rahoitettavalta puoli-ilmaispalvelulta voisi odottaakaan. Googlen mainoksista maksavat kuluttajathan tuon palvelun maksavat, niillä Googlen 23 miljardin dollarin vuosituloilla.

