Q2-TULOS
Niclas Storås, 29.7.2010, 15:33Android-puhelimet sysäsivät HTC:n menestykseen
Matkapuhelinvalmistaja HTC julkaisi tänään tilivuotensa
toisen neljänneksen tuloksen.
Taiwanilaisyhtiön toisen neljänneksen myynti kipusi 58 prosenttia viime vuodesta arviolta noin 1,5 miljardiin euroon. Voittoa yhtiö tahkosi 207 miljoonaa euroa.
HTC:n suosio kasvoi Yhdysvaltojen, Euroopan ja Aasian markkinoilla. Menestyksen avaimia ovat olleet valmistajan Android-alustaan pohjautuvat älypuhelimet. Yhtiön mukaan joka toinen myyty Android-puhelin on sen valmistama.
Yhteensä HTC:n valmistamia puhelimia myytiin toisella neljänneksellä 6,5 miljoonaa kappaletta eli 132 prosenttia enemmän kuin viime vuonna vastaavalla ajanjaksolla.
HTC uskoo, että kolmannen vuosineljänneksen myynti miltei tuplaantuu 1,7 miljardiin euroon viime vuoden heinä-syyskuusta.
Joo tää vakoilija-alustan suosio lisääntyy tyhmien kuluttajien joukossa. Kuluttajat ovat kuin valkoisia lampaita laitumella. Moni kuluttaja haluaa tukea Googlen mainosmyyntiä myymällä "ilmaiseksi" kaiken mahdollisen tiedon itsestään googlen käyttöön myydäkseen profiiliasi isoille korporaatioille. Kukapa valvoo googlea? Ai ei kukaan??? Jepjep...
Minähän sanoin jo kaksi vuotta sitten että näistä puhelimista puhutaan vielä
Hienoa kun HTC menestyy. Heidän puhelimiaan on sentään miellyttävä käyttää tosin kun erään N-kirjaimella alkavan valmistajan :p
Google, tuo salaliittoteorioiden tonava. Ropelihatut vaan surisee...
Kuka valvoo nokiaa varmaan kuluttajavirasto.

