PUHELINMALLIT
Aleksi Kolehmainen, 24.6.2010, 14:17Motorolan Droid X kosiskelee yrityksiä
Motorola julkisti Droid X -älypuhelimensa eilen. Valmistajan mukaan
iPhone 4:n kanssa kilvoitteleva multimedialuuri sopii erityisen hyvin myös
yrityskäyttäjälle.
Ainakin siinä vaiheessa, kun Droid X ottaa käyttöön Android-käyttöjärjestelmän uuden Froyo-koodinimellä kulkevan 2.2-version myöhemmin kesällä.
Operaattoreista Verizon Wireless alkaa kaupata Droid X:ää Yhdysvalloissa jo heinäkuun puolivälissä. Ensimmäiset puhelinmallit pyörivät kuitenkin yhä vanhalla Android 2.1:llä.
Droid X
- Android 2.1 -käyttöjärjestelmä
- 4,3 tuuman näyttö, jonka tarkkuus on 480x854 pikseliä
- 8 megapikselin kamera
- painaa noin 154 grammaa
- 1540 mAh akku
- Flash-tuki tulossa loppukesästä.
Android 2.2 tuo Motorolan iPhone-tappajaan tuen sekä Exchange- että Gmail-sähköposteille. Postit latautuvat kännykkään automaattisesti.
Uusina ominaisuuksina tulee myös mahdollisuus selata yrityksen henkilöhakemistoa ja erotella työ- ja vapaa-aika erilaisten widget-sovellusten avulla.
Tutkimusyhtiö J.Gold Associates suosittelee kuitenkin yhä välttämään Androidia yrityskäytössä. Vaikka uusi 2.2-versio käyttöjärjestelmästä on tietoturvaltaan parempi kuin edeltäjänsä, se ei silti ole riittävän kypsä yrityskäyttöön, huomauttaa analyytikko Jack Gold.
IDG
Lue myös MikroPC:n juttu: Kumpi voittaa, Droid X vai iPhone 4?

