YKSITYISYYS
Kaisa Simola, 22.6.2010, 8:11Apple kerää nyt sijaintitietoasi – halusit tai et
Apple on lisännyt laitteidensa käyttöehtoihin lausekkeen, joka antaa sille valtuuden tallentaa laitteen reaaliaikaisia sijaintitietoja ja jakaa kerättyjä tietoja “kumppanien ja lisenssinhaltijoiden” kanssa.
Apple vakuuttaa ehdoissa, että tietoa kerätään anonyymisti siten, ettei käyttäjää voi tunnistaa laitteen sijaintitiedon avulla. Lisäksi yhtiö kertoo, että tietoa jaetaan ainoastaan käyttäjän käyttäessä palveluja, jotka jollain tapaa hyödyntävät sijaintiin perustuvaa tietoa. Tällaisia ovat esimerkiksi Find My iPhone- ja Foursquare –palvelut.
Hyvä vierailija!
Arkistomme on vain rekisteröityneiden käytettävissä.
Jos sinulla on jo käyttäjätunnus Tietoviikkoon, kirjaudu sisään.
Melko pitkälle vedettyjä tulkintoja.
Halutessaan paikannuspalvelut voi kääntää pois päältä laitteen asetuksissa.
Mutta sillä onko se pois päältä ei ole mitään merkitystä tuon sopimusehdon myötä.
Tulevaisuudessa on varmaan hyvä sitten poistaa koko ominaisuus turhana ja käyttämättömänä (valtaosa tuskin kytkee tuota pois päältä vaikkei sitä varsinaisesti ikinä päälle kytkisikään).
No nämäkin ovat varmaan liian pitkälle vietyjä tulkintoja, joten sinällään parasta onkin edetä vähän kerrallaan. Itse en ainakaan hirveästi applen moraalista ole vakuuttunut.
Apple toimii kuin KGB tai Stasi. Kerää ihmisten sijaintitietoja. KGB ja Stasi tekivät sen tosin manuaalisesti eli jalallisesti. Niiden agentit seurasivat kansalaisia kulkemalla heidän perässään ja seuraamalla puhelinliikennettä.
Lisäksi ihmisten on pakko suostua tähän seurantaan, markkinatalous ei anna sellaista vaihtoehtoa, että seurantaan ei tarvitse suostua.
markkinatalous antaa sellaisia mahdollisuuksia kuten "älä osta" tai "osta joku muu" tai "osta mutta säädä laite itse".
Markkinatalous siis antaa valinnanvaraa. Vaihtoehto "älä osta" antaa eniten liikkumavaraa. Vai oletko eri mieltä?
Mahtavaa, uusia loistopalveluita taas tarjolla. Hyvä Apple! Jatka hyvää työtä.
juu, hyvä apple, kerää niiltä moukilta rahat pois :D ... monikohan iiluurin käyttäjä tietää maksavansa joka puhelusta myös aplelle? ja tää on taas uusi keino otaa rahaa iphonen käyttäjän ostamasta jäätelöstäkin... todella nerokasta


Ilmoituksesi käsitellään seuraavan työpäivän kuluessa.