TEKIJÄNOIKEUDET
Kari Ahokas, 1.4.2006, 8:50Leffat ja levyt ilmaisjakoon

Piratismiin kyllästyneet levy- ja elokuvayhtiöt antavat kaiken sisältönsä ilmaiseen nettijakeluun. Tietoviikon saamien tietojen mukaan ääniteala haluaa näin näivettää piraattipalvelut.
Ilmaisjakeluun liittyvät käytännössä kaikki alan sisällöntarjoajat, aivan pienimpiä villejä julkaisijoita lukuun ottamatta. Tänään alkavaa ilmaisjakelua on tarkoitus jatkaa toistaiseksi, kunnes piraattisaitit ovat joutuneet sulkemaan ovensa kävijöiden puutteessa.
”On mahdollista, että ilmaiskäytännöstä tulee jatkuva”, hankkeen Euroopan-puuha- ja puhemiehenä toimiva saksalainen A.P. Rilscherz sanoo.
Kallista mutta kannattavaa
Elokuva- ja levy-yhtiöt suorittavat teosten oikeudenhaltijoille jokaisesta ilmaislatauksesta normaalit korvaukset. Lystin rahoittaakseen ne joutuvat ottamaan miljardiluokan lainat.
Yhtiöt uskovat kuitenkin saavansa investointinsa takaisin näin kohentuvan julkisuuskuvan ansiosta. Tuotteista on yhä saatavilla normaalit, maksulliset versiot, joita kuluttajat voivat halutessaan ostaa.
Ensimmäisenä ilmaisjakeluun ehtivät kuluvana vuonna julkaistut dvd-elokuvat ja äänitteet. Vanhemmat tuotteet tulevat jakeluun vähitellen niin, että toukokuuhun mennessä ovat jaossa vuoden 2005 julkaisut, kesäkuussa vuoden 2004 sato ja niin edelleen, ainakin vuoteen 1960 asti.
Lataamalla voi tienata
Vähemmän kysytyn sisällön, kuten 70-luvun progressiivisen musiikin lataajille maksetaan jopa pientä latausrahaa, jotta nämä valitsisivat virallisen version piraattien sijaan.
Erillinen mikromaksusovellus tulee jakeluun kuluvan vuorokauden aikana. Latausmaksun suorittamista varten käyttäjillä on oltava sveitsiläinen pankkitili, jotta kotimaiset tekijänoikeusjärjestöt eivät laskuttaisi jo kerran maksettuja korvauksia toistamiseen.
Elokuvista tarjolla on digi-tv-tasoinen mpeg2-tallenne. Musiikki tulee verkkoon 128 megabitin mp3-tiedostoina.
Kampanjaa vauhdittaakseen viihdealan edustajat jakelevat tänään 1.4. kello 12 ilmaisia dvd- ja cd-levyjä Helsingin Kauppatorilla. Mukana riehassa on myös hankkeen suojelija, kuuluisa kansainvälinen elokuvaohjaaja David Lunch.
Ilmaiset elokuvat ja cd:t ovat suomalaiskuluttajien ladattavissa osoitteessa www.kaikki-ilmaiseksi.com.

