TIETOTURVA
Johanna Puustinen, 15.2.2010, 15:20Shell valtavan tietovuodon uhriksi - tekijät henkilökuntaa?
Öljy-yhtiö Shellin henkilökunnan ja alihankkijoiden tiedot sisältänyt tietokanta on kopioitu ja lähetetty yhtiötä vastustaville aktivisteille.
Shellin mukaan yhtiöllä ei toistaiseksi ole tietoa, kuka on kopioinut ja toimittanut eteenpäin poliitikoille ja aktivisteille noin puoli vuotta vanhan tietokannan. 176 000 henkilön yhteystiedot sisältänyt tietokanta on voinut päätyä vääriin käsiin esimerkiksi hiljattain irtisanotun työntekijän toimesta.
Öljy-yhtiön eettisistä kysymyksistä vastaava johtaja Richard Wiseman ilmoitti tietovuodosta viime viikolla yhtiön henkilökunnalle. Wisemanin mukaan koko Shellin henkilökunnan yhteystiedot sisältävä tiedosto on ladattu luvatta, eikä tekijästä toistaiseksi ole tietoa.
Shellin mukaan tietokannassa oli henkilökunnan puhelinnumerot ja sähköpostiosoitteet, eikä esimerkiksi kotiosoitteita.
Asiasta kertova uutispalvelu The Register huomauttaa, että mikäli kyseessä on ulkopuolisen tekemä tietomurto, suunnitteilla voi olla muutakin ilkivaltaa.
Databreaches-verkkopalvelu kuitenkin kertoo Shelliä vastustavan aktivistiryhmän johtajan väittäneen, että tietovuodon takana on 100 Shellin työntekijää.
Ryhmän johtaja John Donovan on julkaissut asiasta Richard Wisemanin kanssa käymänsä kirjeenvaihdon aktivistiryhmän verkkosivuilla. Kirjeenvaihdosta ilmenee, että Donovan uhkasi julkaista koko tietokannan verkossa.

