KARTTAPALVELUT
Ossi Jääskeläinen, MikroPC, 9.2.2010, 14:28Googlen katukuvat ulottuvat yllättävän laajalle – tallennuitko sinä palveluun?

Googlen katunäkymiä Helsingin kauppatorilta
Google julkaisi tänään Suomen Street View -katunäkymäpalvelun. Vihdoin Suomeen asti yltänyt katunäkymä on Googlen mukaan ”yksi kattavimmista”.
"Esimerkiksi Ranskassa Street View käynnistyi vain muutaman kaupungin voimin, Suomessa palvelu kattaa heti lähes koko maan", vertaa Googlen viestintäpäällikkö Laura Scott.
Google Mapsin yhteydessä toimiva katunäkymä kattaa parhaiten suurimmat kaupungit ja nähtävyydet. Esimerkiksi Koillis-Suomessa katunäkymän kattavuus on muuta Suomea heikompi.
Googlen kuvausautot kuvasivat Suomessa viime kesänä kymmeniä kaupunkeja sekä maaseutua ja ottivat kymmeniä tuhansia valokuvia. Kuvien yksityiskohdat kuten autojen rekisterikilvet ja ihmisten kasvot on Googlen mukaan pyritty peittämään. Peitettävät kohteet on valittu yhtiön mukaan ”edistynyttä kuvantunnistustekniikkaa” käyttäen.
Koneellisen käsittelyn takia osa kuvissa esiintyvistä henkilöistä saattaa olla tunnistettavissa. Jos palvelusta löytää kuvan itsestään, Googlelta voi pyytää kuvan poistoa. Pyyntö käsitellään Scottin mukaan parhaimmillaan tunneissa, mutta käsittely voi viedä useita päiviäkin.
Katunäkymän laillisuus ei huoleta Googlea, vaikka Sveitsin tietosuojavaltuutettu onkin haastanut yhtiön oikeuteen yksityisyydensuojan loukkaamisesta. "Katunäkymä on laillinen niissä maissa, joissa se on käytössä", perustelee Scott. "Ihmiset pyytävät useammin kuvien lisäämistä kuin poistamista."
Yrityksille Street View -palvelun käyttö osana www-sivuja on ilmaista. Katunäkymän käytöstä kiinnostuneille on myös tarjolla vapaa ohjelmointirajapinta.
Katso myös: Suomen kauneimmat Street View -maisemat, Google Street View'n 15 oudointa katunäkymää ulkomailta sekä Suomen Street View -erikoisuudet.

Googlen kamera-auto tallensi maalaisidylliä Sotkuman kylässä Liperissä Pohjois-Karjalassa.
Lue myös Googlen uudesta yhteisötoiminnosta: Google Buzz.
Käytin Googlen Android puhelimella Streetviewiä navigointiin Helsingissä tänään ja toimi uskomattoman upeasti! Vanhat navigaattorit tuntuvat antiikkisilta tämän jälkeen.
Kartalla
Espoossa syksy ja stadissa kesä!
En tallentunut, mutta löysin oman autoni.!
Hyvin on google myös maaseudulla pyörinyt - oma auto löytyi! Kuten myös tuttuja naamoja kylältä.
Löysin itseni parin kaverini kanssa paikallisen R-kioskin pihasta odottamassa bussia streetviewillä. Kaverini naamaa ei ollut kauhean hyvin sumennettu kun taas omani oli. :P

