TIETOTURVA
Johanna Puustinen, 8.2.2010, 17:03Pankkihuijaukset kannattavat liian hyvin
Pankkeihin kohdistuvat haittaohjelmat voivat jatkossa olla entistä uskottavampia ja laadukkaampia, varoittelee tietoturvayhtiö Symantec.
Yhtiön mukaan verkkorikolliset ovat viime aikoina panostaneet pankkeihin liittyviin haittaohjelmiin, mikä näkyy niiden laadun selvänä nousuna. Symantec uskookin, että ohjelmat ovat tekijöilleen erittäin kannattavia.
Tietoturvayhtiön mukaan pankkeihin liittyvissä haittaohjelmissa on kaksi toisistaan erottuvaa suuntaa. Automatisoiduilla rikosmenetelmillä tavoitellaan mahdollisimman suurta kohderyhmää, kun taas tietyille alueille ja maihin räätälöidyt haittaohjelmat tavoittavat vähemmän mutta ovat tehokkaampia.
Symantec toteaa, että Suomi on kansainvälisille rikollisille vaikea kohde esimerkiksi kielen vuoksi. Kielimuurikaan ei aina estä huijauksia, sillä esimerkiksi tammikuussa Nordean asiakkailta vietiin kaikkiaan 50 000 euroa huijauksessa, johon liittyi englanninkielinen verkkopankin kirjautumissivu.


