SOSIAALINEN MEDIA
Kaisa Simola, MikroPC, 5.2.2010, 11:37Suututtaako Facebook taas käyttäjät?
Tällä viikolla kuusi vuotta täyttävä Facebook on julkaissut jälleen sarjan uudistuksia, jolla yhteisöpalvelu haluaa rohkaista käyttäjiään käyttämään palvelua uusin tavoin. Uudistukset tulevat kaikkien käyttäjien profiileihin tämän päivän aikana, lupaa Facebookin blogi.
Muutoksiin kuuluu muun muassa hakutoiminnon ja chatin siirto näytön vasempaan reunaan. Lista samanaikaisesti läsnä olevista käyttäjän ystävistä näkyy nyt käyttäjälle ilman, että tämän tarvitsee klikata lista auki.
Facebook on testannut erilaisia uudistuksia jo kuukausia, kertoo Wall Street Journal. Tuloksena on muun muassa pelien löytämistä helpottava pikakuvake, joka vie käyttäjän gallerioihin, josta tämä voi löytää suosittuja pelejä asennettavaksi ja pelattavaksi. Pelaaminen on viime vuosina saavuttanut Facebookissa suuren suosion.
Uudistus on melko kevyt, ja sivuston ulkoasu ja tuntu pysyvät melko lailla edellisen kaltaisena, kertoo WSJ. Lehti kuitenkin muistuttaa, että tähän asti lähes jokainen pienikin muutos on herättänyt huomattavaa vastustusta käyttäjissä.
Facebook juhlisti torstai-iltana päämajassaan kuusivuotista taivaltaan. Tunteellisessa blogikirjoituksessaan palvelun perustaja Mark Zuckerberg kertoo palvelun käyttäjien ylittävän tällä viikolla 400 miljoonan käyttäjän rajan.
Suututti jo tämän käyttäjän. Ei mitään järkeä. Suurin osa uusista muutoksista on epäloogisia ja vaan haittaa jouhevaa käyttämistä.
Täällä suuttui toinen käyttäjä! Uudistuksista hyötyy korkeintaan vain aloittelevat käyttäjät. (jos nekään)
...Se on siinä... poistin tänään FB profiilini ... eli koska en enää aio logata FB:hen sisään niin se poistuu lopullisesti 14 vrk:n kuluttua! Good Riddance!
Mielestäni tämä on surkeaa räpeltämistä käyttäjien kustannuksella.
Hups! jotain meni pieleen...
Taas yksi epäolennainen uudistus. Keskittyisivät pitämään huolta enemmänkin siitä että sivusto toimisi kuten pitääkin. Melkein joka päivä saan nykyisin jonkin virheilmoituksen kun yritän käyttää Facebookia.

