Tietoviikko

Tietoviikko on valinnut vuoden 2009 tivi-vaikuttajaksi Aalto-yliopiston kansainvälisen Service Design and Engineering -ohjelman johtajan Mika Heleniuksen, 43.

Tietoviikko on listannut vuodesta 2003 lähtien alan sata vaikuttajaa. Lista kokoaa yhteen toimituksen vuosittaisen näkemyksen siitä, keitä tivi-alan ammattilaisia on ajankohtaista kuunnella ja seurata. Vuoden tivi-vaikuttaja valittiin ensimmäisen kerran vuonna 2005.

Heleniuksen ajatukset uudesta yliopistosta voisi kiteyttää pariin lauseeseen.

”Koko Aalto-ajatus on loistava juttu. Se on tuhannen taalan mahdollisuus uudistaa hyvin vanhoja rakenteita ja avata uusia näkökulmia”, digitaalisen palvelujohtamisen ja -kehityksen vetäjä hehkuttaa.

Valitettavasti kolikolla on toinenkin puolensa. Heleniukselta ei heru kiitosta yliopiston byrokratialle. Hänen mielestään hallinto ei vielä ymmärrä, millaisen muutoksen myllerryksessä nyt ollaan.

”Odotan vain, ettei hallinnossa enää vedottaisi vanhaan tapaan sekä hallintolakiin ja -asetuksiin vaan lähdettäisiin asiakaspalvelun ja ammattimaisen, palvelevan toiminnan kautta kehittämään uutta hyvien, uusien ammattijohtajien johtamana. Tästä positiivinen esimerkki on talouden palvelukeskus.”

Huutia byrokraateille

Moni on ehtinyt epäillä, muuttuuko jokin aivan oikeasti sillä, että kolmen yliopiston opiskelijat pannaan työskentelemään yhdessä saman katon alle.

”Varmasti muuttuu”, Helenius vakuuttaa.

Asioita ei kuitenkaan voi enää katsoa samojen vanhojen linssien läpi. On löydettävä tuoreita näkökulmia, muutos on tuotava kentälle. Niin kauppatieteilijöiden, taiteilijoiden, insinöörien, professorien, opiskelijoiden kuin organisaationkin on hänen mukaansa muututtava. On oltava mukana luomassa uutta kulttuuria ja uusia rajoja ylittäviä yhteistyöverkostoja.

”Aalto-yliopisto avaa aivan uusia muutosmahdollisuuksia, jos niihin vain tartutaan. On tehtävä yhteistyötä ja hyväksyttävä uusia toiminta- ja ajattelumalleja.”

Haasteita riittää, ja suurimmaksi sellaiseksi hän nimeää yliopiston opetuksen kokonaisvaltaisen uudistamisen ja yksiköiden hallinnon.

Hallinto ei hänen mielestään näe muutosta positiivisena, mihin yksi syy ovat sinne vuosikymmeniä iskostuneet pysyvät rakenteet, toimintatavat ja ihmiset. Muutosvastarintaa lisää myös se, että suuri muutos tulee koskemaan juuri tehostamislinjalle joutuvaa hallintoa.

Opetuksen strateginen merkitys tulisi Heleniuksen mukaan viedä käytäntöön siten, että kaikkien yliopistojen opettajien, mukaan lukien vanhat professorit, on pätevöidyttävä viimeistään vuoden 2012 aikana ilman siirtymäaikoja ja poikkeusjärjestelyjä.

”Mitään isoa ja todella mullistavaa ei kuitenkaan vielä ole tekeillä.”

Positiivisena merkkinä Helenius pitää kuitenkin sitä, että yliopiston ylimpään johtoon on haettu voimakkaasti ulkopuolista osaamista. Sen tiimoilta on rakennettu merkittäviä kansainvälisiä yhteyksiä, kuten esimerkiksi EIT:n eli Euroopan innovaatio- ja teknologiainstituutin tieto- ja viestintätekniikan tutkimusyksikkö (EIT ICT Labs) Otaniemessä. Sen strategista merkitystä ei kuitenkaan ole vielä täysin ymmärretty.

”Johtamisen ja ammattiosaamisen arvostus ei näy ainakaan vielä urajärjestelyissä. Kun kuuntelen urajärjestelykeskusteluja ja -viestintää, en tiedä itsekään, olenko tällaiselle organisaatiolle vain tukihenkilö tai epäoleellinen kustannus”, hän näpäyttää.

Nyt rakennetaan A!-brändiä

Mitä konkreettista Aalto-yliopisto sitten synnyttää?

”Uutta osaamista, uudenlaista ajattelua, uusia verkostoja ja kyvyn toimia uudella tavalla. Tämä yhdessä saavutettujen onnistumisten kanssa luo uuden, yhtenäisen brändin, joka tuottaa varmasti parempia tuloksia niukoilla resursseilla”, Mika Helenius luettelee.

Hän uskoo, että uusi yliopisto tarjoaa myös ainutkertaisen mahdollisuuden tuoda taloon tuore, ammattimaisesti johdettu kulttuuri. Se ei koske vain ylintä johtoa vaan myös tiedekuntatasoa ja factoreita eli uuden osaamisen pajoja.

”Jos vain yliopiston hallitus osaa panostaa ja toteuttaa omistajaohjausta oikein”, hän muistuttaa.

Toinen selkeä hyöty kolmen kimpasta on sen aikaansaama mittakaavaetu.

”Se synnyttää aivan uusia kansainvälisiä yhteistyökuvioita ja verkostoja huippuyliopistojen kanssa.”

Esimerkiksi hän nostaa EIT:n tieto- ja viestintätekniikan tutkimusyksikön toiminnan ja strategisen verkottumisen sekä lännessä että idässä.

”Näiden yhteistyökuvioiden pitäisi olla konkretiaa kahden–kolmen vuoden päästä. Muuten joku on haaskannut resursseja, eikä substanssia ole integroitu riittävästi mukaan”, Helenius laskeskelee.

Aalto-yliopiston koko ja kombinaatio ovat hänen mielestään kunnossa, kunhan siihen liitetään seuraavaksi ammattikorkeakoulu tai kaksi sekä muutama maakuntayliopisto etäkampuksiksi ja vielä pari ulkomailla toimivaa yksikköä.

Tämän lisäksi vaaditaan kansainvälistä markkinointia ja brändin rakentamista. Tähän työhön tarvitaan oikeita ihmisiä, paljon resursseja, henkilökohtaista verkottumista ulkomailla ja kansainvälistä jalkatyötä myös tutkijoilta.

Piiri pieni pyörii

Aalto-yliopiston harteille on kasattu valtavasti odotuksia. Osa niistä tuntuu epärealistisilta.

Helenius myöntää, että näin osin onkin. Aalto ei yksin pysty ratkaisemaan kaikkia kansakunnan ongelmia.

Jotain uutta on hänen mukaansa jo syntynyt, mutta paljon on vielä tehtävää. Nyt kaivataan muun muassa uusia tulevaisuutta pohtivia ajatushautomoita, think tankejä – Aalto Mide – eli digitalisoitumisen ja energiateknologian koulutusohjelman kaltaista toimintaa palvelemaan laajemmin kansallista muutosta.

”Nämä tuoreet ja laaja-alaiset ajatteluryhmät puuttuvat myös muun muassa EK:lta ja Etlalta, vaikka nyt olisi saatava käyntiin laajempi yhteiskunnallinen muutoskeskustelu”, hän sanoo.

Jälleen kerran hän palaa keskustelun aikana jo useaan otteeseen esiin nousseeseen vanhojen rakenteiden rikkomiseen ja uuden synnyttämiseen. Eikä mikään ihme, kun Aalto-hankkeen tavoite on luoda jotain sellaista, mihin muualla ei ole pystytty.

Erilaisissa kehitysfoorumeissa Heleniusta ihmetyttää kovasti se, että niissä näkyvät aina samat naamat.

”Miten silloin voi syntyä mitään uutta, kun kaikki ajattelevat samalla tavalla?”

Nyt tarvitaan Heleniuksen mielestä uuden, nykyistä huomattavasti kansainvälisemmän kulttuurin lisäksi uudenlaista diskurssia ja argumentointia, uusia ajattelutapoja, käsitteitä, arvoja ja asenteita sekä uutta olettamusten kokonaisuutta.

”Aalto-yliopistolla voi olla tässä merkittävä rooli. Sde-, Mide- ja Idbm (international design business management) -ohjelmien kaltaiset poikkitieteelliset kansainväliset ohjelmat ovat piristävä ruiske, jolla luodaan aidosti uutta kulttuuria ja näkökulmia teollisen ytimen kehittämiseksi. Jokaisen kehityksessä mukana olevan, varsinkin nuorten, pitäisi tarttua tilaisuuteen.”

Suomalaisten ongelmana tässä kehityksessä Helenius pitää kansakuntamme konservatiivisuutta ja turvallisuushakuisuutta.

Herätkää valtaapitävät!

Hallinto valvoo Heleniuksen mukaan vain ja ainoastaan hallintolainsäädännön ja -menetelmien noudattamista tilanteessa, jossa yliopisto on siirtymässä tulosohjaukseen ja toivottavasti uuteen tilaaja-tuottaja-toimintamalliin.

Uusi malli tarkoittaa, että opetus- ja tutkimusohjelmiin ostetaan palveluita yksiköiltä, professoreilta, opettajilta, tutkijoilta tai muualta organisaation sisältä. Palveluita on mahdollista ostaa myös ulkopuolelta, kuten teollisuudelta tai muilta yksityisiltä huippuosaajilta.

”Valmista mallia Aalto-yliopistolla ei ole, mutta hyviä esimerkkejä kyllä löytyy. Tännekin pitää luoda sisältä käsin oma toimintamalli”, Helenius sanoo.

Esimerkiksi käy muun muassa Yleisradio, joka on siirtynyt aikaisemmasta tiukasta kanavaorganisaatiosta asiakkuuspohjaiseen palveluun ja erittäin verkottuneeseen asiakasohjautuvaan palvelujohtamisen malliin.

”Rahat ovat näillä asiakasta lähellä olevilla tahoilla, jotka sitten vastaavat laadusta ja tuloksesta ostamalla palveluita mistä tahansa YLE-organisaatiosta tai jopa sen ulkopuolelta”, Helenius kuvailee.

Sen ansiosta, että siirrytään ulos perinteisen organisaation sisältä sekä luodaan uusia kasvuympäristöjä ja toimintamalleja, päästään hänen mukaansa ketterämmin uusiin, riittävän laajoihin, poikkitieteellisiin opetus- ja tutkimusohjelmiin.

”Se vaatii omasta luopumista sekä riskinottamista ja voittamista vieraassa ympäristössä.”

Haussa avoin johto

Se, kuinka nopeasti yliopiston vanhat muurit murtuvat ja tilalle tulevat uudet mallit, on Heleniuksen mukaan pitkälti kiinni nykyisten valtaapitävien halusta muuttua ja luoda tilaa muutokselle.

Jos halua ja kykyä ei löydy, hänen mukaansa on pakko lähteä luomaan uusia rakenteita, yksikköjä ja kokonaisuuksia, jotka miehitetään rohkeasti uusien mallien mukaan.

”On mietittävä, mistä löytyy se johto, joka tukee ja luo tilaa uusille kulttuureille ja toimintamalleille organisaation sisällä. Se vaatii uudenlaista avautumista, kuuntelua ja parempaa kommunikaatiota malleista, joita on tarjolla. Tässä tarvitaan ehkä uusia visionäärejä”, hän pohtii.

Poikkitieteellisyydessä ei sinänsä ole mitään uutta. Poikkitieteellisiä ohjelmiahan on Teknillisessä korkeakoulussa ollut käynnissä pienimuotoisesti jo yli kymmenen vuotta. Sen sijaan Helenius peräänkuuluttaa uusien substanssilähtöisten poikkitieteellisten kokonaisuuksien arvostuksen nostamista aivan uudelle tasolle. Myös kauppatieteilijät on integroitava sisältöön eikä irrallisiin instituutioihin, kuten nyt näyttää käyvän.

Vanhoja rakenteita edustavat myös vanhat nimikearvostukset, joista niistäkin on Heleniuksen mukaan päästävä eroon tai niiden perusteita on uudistettava, jotta vanhoista kaavoista ja perinteistä vapaudutaan.

”Ei enää diplomi-insinöörejä ja ekonomeja! Ne tulevat olemaan meille historiallinen painolasti, joka rajaa nuoren sukupolven ajattelua ja mahdollisuuksia kehittyä uudessa avoimessa ja poikkitieteellisessä yliopistomaailmassa. Aalto Sde -ohjelman kaltaiset poikkitieteelliset opiskelu- ja verkostoitumismahdollisuudet kannattaa hyödyntää tehokkaasti, vastaavia ei maailmaltakaan vielä löydy.”

Pois poteroista

Mika Helenius on vaatinut aikaisemmissakin haastatteluissa, että nyt on päästävä pois poteroista ja käännettävä katse tulevaan. Uskooko hän itsekään siihen, että näin tapahtuu?

”Muutos vaatii tekijöitä, riskin ottamista ja kaverille voiton mahdollistamista ja sallimista. Muuten mikään ei muutu. Ja se vaatii myös uusien mahdollisuuksien luomista kaverille, ilman että itse saavutetaan välitöntä tulosta. Muuten ei nähdä, mikä olisi mahdollista vaan toimitaan vanhojen tapojen mukaan”, hän vastaa.

Todellista johtajuutta Heleniuksen mielestä on se, että johtaja uskaltaa paljastaa itsensä ja ajatuksensa.

Rautaisia hermoja vaatii myös se, että ottaa rohkean askeleen tulevaisuuteen, josta ei ole täydellistä tietoa ja varmuutta. Sitähän yrittäminen todellisuudessa on.

”Tärkeintä ovat yhteinen toiminta ja viestintä. Asiat tapahtuvat vain yhdessä voittamalla, sillä mitään ei voi rakentaa yksin näin isossa kokonaisuudessa.”

Pätkätyöt potuttavat

Heleniusta hämmentää Aalto-yliopiston, kuten muunkin julkisen puolen, harrastama henkilöstöpolitiikka, jossa ohjaus- ja urajärjestelmä puuttuu lähes kokonaan.

”Organisaatioita ei viedä sillä tavalla eteenpäin. Kun ei ole ruoria, ei se laivakaan kovin helposti käänny. Kyse on pitkälti johtamisen haasteesta.”

Helenius uskoo, että hyvällä henkilöjohtamisella ratkaistaan monta ongelmaa, mutta myös ohjausjärjestelmän käyttöönotolla olisi tilausta.

”Jos yliopisto yksityistettäisiin, ja siitä tulisi liikelaitos, niin ehkä homma sitten alkaisi toimia. Nyt palkitsemis- ja ohjausjärjestelmät ovat retuperällä, mikä hidastaa muutoksen läpivientiä.”

Ristiriitaista lainsäädäntöä

Uudet kulttuurit ja toimintatavat toimia edellyttävät Heleniuksen mukaan aikaisempaa suurempia paukkuja opetusministeriön suunnalta. Mutta myös lainsäätäjän olisi syytä katsoa peiliin.

”Uuden yliopistolain olisi toivonut vapauttavan Aalto-yliopiston valtion valvonnasta, mutta näin ei ole tapahtunut. Siksi ei voi vielä parhaalla tahdollakaan puhua yksityisestä yliopistosta. Valtion taholta toivotaan esimerkiksi opetus- ja koulutuspalveluiden vientiä mutta samalla evätään taloudellisten edellytysten luominen. Suomella ei vain enää ole varaa kieltäytyä maksavista asiakkaista, tarvitsemme vientituloja ja kansainvälisiä verkostoja kiperämmin kuin koskaan”, hän päivittelee.

Heleniuksen mielestä yliopistolakeja olisi pitänyt säätää kaksi, joista toinen olisi koskenut täysin yksityisiä ja toinen perinteisiä valtion yliopistoja. Samassa yhteydessä olisi pitänyt liittää ammattikorkeakoulut osaksi yksityisiä yliopistoja, kuten Åbo Akademissa on ollut jo pitkään.

”Olemme nyt jännittävässä tilanteessa. Muutos ei lopu tähän.”