NETTISELAIMET
Johanna Puustinen, 1.2.2010, 16:10Google syö Microsoftin ja Mozillan kakkua
Googlen Chrome-nettiselain vei tammikuussa markkinaosuutta Microsoftin Internet Explorerilta ja Mozillan Firefoxilta.
Web-analytiikkaan erikoistuneen NetApplicationsin tuoreen tilaston mukaan Chromea käytti tammikuussa 5,2 prosenttia netin käyttäjistä. Selaimen osuus kasvoi kuukaudessa 0,6 prosenttiyksikköä.
Internet Exploreria puolestaan käytti 62,2 prosenttia ja Firefoxia 24,4 prosenttia nettisurffaajista. IE:n osuus laski 0,5 ja Firefoxin 0,2 prosenttiyksikköä.
Internet Explorerin alamäki on ollut viimeisen vuoden aikana jyrkkä, mutta Firefox menetti nyt osuuttaan poikkeuksellisesti jo toisena peräkkäisenä kuukautena. Firefox on tähän asti kasvattanut markkinaosuuttaan lähes poikkeuksetta ja syönyt etenkin Internet Explorerin suosiota.
Applen Safarin osuus oli tammikuussa 4,5 prosenttia ja Opera Softwaren Operan 2,4 prosenttia.
Internet Explorerin eri versioista vanhin eli IE6 on edelleen käytössä hieman yli 20 prosentilla netin käyttäjistä. IE6-vastaisia kampanjoita on käyty jo pitkään, ja viikonloppuna verkkojätti Google liittyi IE6-vastaiseen kampanjaan ilmoittamalla lopettavansa asteittain tuen selaimelle.
Googlehan keksi viime loppuvuodesta oivan keinon markkinoida ja jakaa Chrome-selaintaan, tarjoamalla sitä hakupalvelusivunsa yhteydessä. Selaimen suosio lähti tuosta liikkeelle. Samalla tuo selain saavutti myös ehkä kuluttajia kiinnostavan versiotason, sekä omat tietoturvaongelmansa.

