TULOKSET
Johanna Puustinen, 15.1.2010, 8:04Intelin voitto paisui 10-kertaiseksi
Suoritinjätti Intelin liikevaihto vuoden viimeisellä neljänneksellä kasvoi 28 prosenttia. Liikevoitto puolestaan kasvoi lähes kymmenkertaiseksi vuodentakaiseen nähden.
Liikevaihto joulukuun 26. päivä päättyneellä neljänneksellä oli 10,6 miljardia dollaria, kun vuotta aiemmin se oli 8,23 miljardia. Yhtiön nettotulos sen sijaan kasvoi lähes kymmenkertaiseksi ja oli 2,28 miljardia. Vuotta aiemmin yhtiön nettotulos oli 234 miljoonaa dollaria.
Koko vuoden 2009 liikevaihto oli 35,1 miljardia.
Jouluneljänneksen tulos on yksi yhtiön historian parhaimmista, kertoo Wall Street Journal.
”Vuoden viimeinen neljännes toi vahvan lopun vuodelle, jonka alku oli erittäin hankala”, Intelin talousjohtaja Stacy Smith toteaa yhtiön tiedotteessa.
Yhtiö aikoo kuitenkin jatkaa kulujen tarkkailua ja muun muassa tehostaa tuotantoa. Irtisanomisia yhtiö ei kuitenkaan suunnittele, vaan aikoo Smithin mukaan rekrytoida tänä vuonna lisää työntekijöitä.
Suoritinjätin tuloksesta löytyy viitteitä siitä, että yritysten it-hankinnat ovat elpymässä. Intelin datakeskusyksikön myynti kasvoi neljänneksen aikana peräti 42 prosenttia, mikä WSJ:n mukaan viittaa siihen, että kalliiden palvelinjärjestelmien kysyntä on lähtenyt jo nousuun.
Etenkin miniläppäreissä suosittujen Atom-suoritinten myynti puolestaan kasvoi kuusi prosenttia.

