SUORITINMYYNTI
Niclas Storås, 10.11.2009, 7:46Suorittimia myytiin ennätyksellisesti ja halvalla
Pc-tietokoneiden suorittimien myynti pääsi ennätyksellisiin lukemiin vuoden
kolmannen neljänneksen aikana, kertoo tutkimusyhtiö IDC.
IDC:n mukaan heinä-syyskuun suoritinmyynti kasvoi 23 prosenttia vuoden toiseen neljännekseen verrattuna. Lisäksi suoritinmyynti kasvoi vuoden takaiseen kolmannen neljänneksen ennätyslukemaan verrattuna 220 000 kappaleella eli noin 0,3 prosentilla.
Suoritinmyynnin arvo kuitenkin laski, koska kovan menekin moottorina olivat halvat miniläppäreihin tarkoitetut suorittimet, kuten Intelin Atom.
Myytyjen suorittimien keskihinta oli heinä-syyskuussa seitsemän prosenttia pienempi aiempaan neljännekseen verrattuna ja kymmenen prosenttia pienempi viime vuoden vastaavaan ajankohtaan verrattuna. Atomin myynti kasvoi kolmannella neljänneksellä 35,7 prosenttia toiseen neljännekseen verrattuna.
Suoritinmyynnin johtaja oli edelleen Intel 81,1 prosentin markkinaosuudellaan. Intel kasvatti osuuttaan toiseen neljännekseen verrattuna 2,2 prosenttiyksikköä. Toiseksi eniten myi AMD 18,7 prosentin markkinaosuudellaan.
IDC:n tulevaisuuden odotukset ovat varsin myönteiset. Yhtiö ennustaa, että tämän vuoden aikana tullaan myymään yhteensä 300 miljoonaa suoritinta, joka viime vuoteen verrattuna 1,5 prosenttia enemmän. Vielä helmikuussa IDC ennusti, että suoritinmyynti tulisi vähentymään tänä vuonna jopa 15 prosenttia vuotta aiempaan verrattuna.
Uutista korjattu (siru-termit korvattu sanalla suoritin) klo 11:30.

