E-LUKULAITTEET
Johanna Puustinen, MikroPC, 10.9.2009, 17:32Alkaako tästä sähköisten lukulaitteiden yleistyminen Suomessa?
Suomalaiset sanomalehti-, aikakauslehti- ja kirja-alan kustantajat yhdistävät voimansa kehittääkseen sisältöä sähköisiin lukulaitteisiin.
Viestinnän keskusliiton mukaan Suomessa on aiemmin ollut sähköisiä kirjakokeiluja, mutta nyt aloitettu eReading-hanke tuo mukaan myös lehtikustantajat. Keskusliiton mukaan lähes kaikki suurimmat kustantajat ovat jo lähteneet mukaan hankkeeseen.
Hankkeesta huolimatta Viestinnän keskusliitto uskoo, että sähköinen lukulaite ei koskaan korvaa esimerkiksi kirjoja tai lehtiä.
Sähköiset lukulaitteet ovat olleet myynnissä esimerkiksi Yhdysvalloissa jo useita vuosia. Muun muassa verkkokauppa Amazon on kehittänyt oman Kindle-lukulaitteen (kuvassa Kindle 2), joka on ollut myyntimenestys. Amazon on pyrkinyt vauhdittamaan laitteen myyntiä muun muassa laskemalla sen hintaa.
Useat muut laitevalmistajat ovat kuitenkin heränneet kehittämään Kindlelle kilpailijoita, ja muun muassa taiwanilainen Asus aikoo lanseerata huomattavasti Kindleä edullisemman lukulaitteen vuoden loppuun mennessä.
Suomessa laitteet ovat kuitenkin olleet hyvin harvinaisia, mutta sisältötarjonnan kasvaminen todennäköisesti muuttaa tilanteen.
En oikein noista tiedä. Hinta toki on yksi ongelma mutta on muitakin asioita jotka haittaavat käyttöä. Käsittääkseni Kindle II versiota on downgradettu vanhempaan huonomman kontrastin takia.
Meilla on taloudessa parikin Kindlea, uusi ja vanha versio. Molemmat ovat toimineet erittain hyvin! Etenkin paljon lukevalle ihmiselle se on erittain nappara. Aiemmin lomamatkoille kannettiin kuusi kirjaa, nyt on vain se yksi laite. Hintakaan ei ole ongelma silloin, jos on tottunut ostamaan kirjoja. Esim. Dan Brownin ensi viikolla julkaistava Lost Symbol on normaalihinnaltaan $29.95. Amazon myy sita $16.17 plus lahetyskulut, ja Kindle-hinta on $9.99.

