VIEROITUS
Niclas Storås, MikroPC, 10.8.2009, 10:48Kiinalaisella nettivieroitusleirillä kuoli nuori, 13 pidätetty
Kiinan poliisi on pidättänyt 13 ihmistä teini-ikäisen kuoltua pahoinpitelyyn nettiriippuvaisille tarkoitetussa vieroitusleirissä Etelä-Kiinassa.
Yksi monista sotilaskoulutustyyppisistä vieroitusleireistä, The Qihang Salvation Training Camp, todettiin viime viikon perjantaina laittomaksi ja suljettiin, kertoo Xinhua news -uutistoimisto .
Yhteensä 122 leiriläisen vanhemmat hakivat lapsensa kotiin, ja nyt poliisi tutkii tapausta.
Viikkoa aiemmin 15-vuotias poika eristettiin ja pahoinpideltiin kuoliaaksi samalla leirillä. Hän oli ehtinyt olla leirillä vasta vuorokauden. Pojan isä löysi lapsensa verisen ruumiin paikallisesta sairaalasta, kun leirin ohjaajat kertoivat hänen poikansa joutuneen sinne kuumeen vuoksi.
Muilla nettiriippuvaisten vieroitusleireillä on toimilupa, ja joskus valtion myöntämä tuki. Viranomaiset syyttävät nettipelejä kuten World of Warcraftia riippuvuuden aiheuttamisesta.
Osa leireistä on käyttänyt myös sähkösokkihoittoa, mutta Kiina kielsi sen viime kuussa.
IDG
"Osa leireistä on käyttänyt--", ei "Osa leireistä ovat käyttäneet--". Ei muuta! :)
Nyt mennään jo journalistin ammattitaidon perusasioihin: kuoliko 13 vai pidätettiinkö 13 - vai sekä että? Sähköisen uutiskirjeen otsikko väittää 13 kuolleen kun taas jutun sisällössä kerrotaan vain pidätetyistä.

