STREAMING
Mikko Torikka, Tekniikka&Talous, 29.5.2009, 8:53Musiikkipalvelu Spotify tulee kännykkään
Ruotsalaisen musiikkibisneksen tuorein menestystarina verkkojukeboksi Spotify tulee myös mobiililaitteisiin. Ensimmäisenä palvelu tulee Googlen Android-käyttöjärjestelmällä toimiviin puhelimiin.
Spotify esitteli omaa Android-sovellustaan eilisiltana Googlen kehittäjäkonferenssissa San Franciscossa.
"Olemme edelleen kehitysvaiheessa, ja lopulliseen tuotteeseen voi tulla vielä muutoksia. Voimme kuitenkin näyttää pienen maistiaisen", Spotifyn markkinointijohtaja Sophia Bendz kertoi Ny Teknik -lehdelle.
Markkinoilla spekuloitiin aikaisemmin, että ensimmäinen Spotifyn mobiiliversio tulisi Applen iPhoneen. Spotifyn edustajat julkaisivat kuitenkin eilen Youtube-videon, jossa Android-Spotifyn toimintaa esitellään.
Video paljastaa palvelun perusominaisuuksia, kuten musiikin kuuntelun, soittolistat, kuuntelun ilman verkkoyhteyttä ja musiikin etsimisen.
Spotify on päivä- tai kuukausimaksuun perustuva verkkomusiikkipalvelu, jossa voi kuunnella musikikkia esimerkiksi artistin, albumin, genren tai vaikkapa julkaisuvuoden mukaan.
Lähde: Tekniikka&Talous - Spotify tulee kännykkään
Lue myös: Miten sinä käytät Spotifytä?

