SELAIMET
Emma Kauppi, 6.5.2009, 10:06Safarin ja Operan käyttäjät, selaimenne voi olla tietoturvariski
Apple ja Opera jäävät Googlen ja Mozillan jälkeen, mitä tulee selainten paikkauksiin, kertoo uusi tutkimus. Google Chromen ja Mozilla Firefoxin päivitysohjelmat toimivat tehokkaammin kuin kilpailijoiden, joten useammalla käyttäjällä on käytössä selaimen uusin versio.
Vain 53 prosenttia Safari 3.x-version käyttäjistä otti käyttöön uuden päivityksen kolmen viikon sisällä ilmestymisestä.
Lisäksi 3.2-version käyttäjät joutuvat ensin asentamaan käyttöjärjestelmän päivityksen saadakseen selainpaikkauksen. Tästä johtuen vain 33 prosenttia 3.2.1-versiolla selaavista oli suorittanut asennuksen.
Operan selain tarkistaa kerran viikossa, onko uusia päivityksiä ilmestynyt. Käyttäjä joutuu kuitenkin käymään läpi samanlaisen kömpelön asennusprosessin kuin otettaessa Opera ensi kertaa käyttöön.
Kolme viikkoa päivityksen julkaisemisesta vain 24 prosenttia Opera 9.x:n aktiivikäyttäjistä oli ladannut uusimman version. Opera suunnitteleekin 10-versioon automaattipäivitystä.
”Huono päivitysaktiivisuus antaa hyökkääjille aikaa käyttää hyväkseen vanhan version tunnettuja haavoittuvuuksia”, tutkijat varoittavat.
Automaattipäivitys auttaa
Googlen Chrome päihitti kilpailijansa. Selaimen 1.x-version käyttäjistä 97 prosentilla oli uusi versio asennettuna kolme viikkoa julkaisusta. Selaimessa on nimittäin huomaamaton automaattipäivitys. Kolmen prosentin vaje johtuu muun muassa siitä, että selainta ei käynnistetä uudelleen.
Mozillan Firefox tuli kisassa toiseksi 85 prosentin päivitystuloksella. Selain tarkastaa päivitykset usein ja antaa käyttäjälle päivityskehotuksia.
Kokonaisuudessaan 42,2 prosenttia netin käyttäjistä ei ole asentanut selaimensa uusinta versiota.
Microsoftin Internet Explorer -selain ei ollut kokonaan mukana tutkimuksessa, sillä se salaa joitain tutkimukseen käytettyjä tietoja.
Tuloksia tulkitessa kannattaa ottaa huomioon, että toinen tutkijoista on Sveitsin Googlen työntekijä. Toinen tekijöistä on kuitenkin Sveitsin teknologiainstituutin tutkija.
"samanlaisen kömpelön asennusprosessin kuin otettaessa Opera ensi kertaa käyttöön
Eli siis toisin sanoen asennuspaketin kuvakkeen tuplaklikkaaminen työpöydällä on kömpelöä? Samalla logiikalla minkä tahansa softan ajaminen on kömpelöä.
Mikseivät siis tietokoneet osaa käyttää itse itseään?? Miksi nyt vielä 2000 luvulla käyttäjän pitää itse vaivautua kertomaan tietokoneille mitä niiden pitää tehdä? OMG kaiken pitäisi olla automaattista, ja koneiden tulkita neurosensorien avulla ihmisten ajatuksia, jottei meidän tarvitsisi liikuttaa jäseniämme maksaessamme laskujamme!!
Niin, Operan voi siis päivittää suoraan vanhan version päälle, ja prosessi säilyttää kaikki asetukset, keksit, bookmarkit etc.
Voisiko joku selittää, millä tavalla päivittämättömyys tekee selaimesta tietoturvariskin? Luen ihan mielelläni näitä Tivin uutisia ja käytän hyvin ahkerasti nettiä ja tietokonetta, mutta niitä käyttääkseen ei tarvitse ymmärtää kaikkea niiden toiminnasta. Pääasia että ne toimivat niin kuin niiden pitääkin toimia, loput menee nörttäilypuolelle.
"Opera suunnitteleekin 10-versioon automaattipäivitystä."
Tuo ominaisuus on jo valmis Opera 10:ssä (alpha).

