PÖRSSI
Johanna Puustinen, 7.4.2009, 8:24Jobsin sairasloma nostaa Applen arvostusta
Applen osakekurssi on noussut peräti 45 prosenttia sen jälkeen, kun yhtiön pääjohtaja Steve Jobs ilmoitti jäävänsä sairauslomalle.
Jobs ilmoitti tammikuussa jäävänsä puoleksi vuodeksi syrjään yhtiön johdosta. Pian tämän jälkeen Applen osakkeen hinta vajosi alimmilleen kahteen vuoteen eli 78,20 dollariin. Se johtui ainakin osittain sijoittajien epävarmuudesta, koska Jobsin paluusta Applen ohjaisiin ei ollut varmuutta.
Tällä hetkellä Applen osaketta vaihdetaan noin 116 dollarin hinnalla, mutta Reutersin asiantuntijalähteiden mukaan osakkeen arvo voisi olla jopa 20 prosenttia nykystä korkeampi, mikäli Jobs olisi yhtiön ohjaimissa.
Analyytikot ja asiantuntijat povaavatkin, että yhtiön osake ponnahtaa taas, jos Jobs palaa työhönsä suunnitelmien mukaisesti kesällä. Yhtiö on pitänyt matalaa profiilia pääjohtajan terveydentilasta, eikä se ole vahvistanut, onko Jobs palaamassa. Reutersin mukaan sijoittajat ovat kuitenkin entistä luottavaisempi yhtiön nykyiseen johtoon ja tämä näkyy osakkeen hinnassa. Jobsia tuuraavan Tim Cookin lisäksi ainakin markkinointijohtaja Phil Schiller on esiintynyt vakuuttavasti esimerkiksi Macworld-tapahtumassa. Jobs on itse perinteisesti pitänyt yhtiön puheenvuorot kaikissa tapahtumissa.
Jobsin sairastelun vaikutus Applen osakkeen kurssiin on herättänyt myös Yhdysvaltojen rahoitustarkastuksen (SEC) kiinnostuksen. SEC oli tammikuussa huolissaan siitä, että sijoittajia on saatettu johtaa harhaan, tai että heille ei ole kerrottu kaikkia tarpeellisia yksityiskohtia.
Olisikohan maailmatalouden tilan paraneminen kuitenkin se isompi syy kurssin nousuun.
Nämä anaalyytikot voisivat pysyä siellä kiven alla. Rasittaa, kun ne aina aika ajoin ryömivät sieltä kertomaan jotain sellaista humpuukia, mikä ei kertakaikkiaan pidä paikkaansa.

