NETTISENSUURI
Johanna Puustinen, 12.12.2008, 14:51Australian nettisensuuriaikeet vastatuulessa
Australian hallituksen suunnittelema nettisensuurilaki on herättänyt vastustusta.
Vastustajien joukossa ovat muun muassa kansalaisten sähköisiä oikeuksia puolustava kansalaisjärjestö Electronic Frontiers Australia ja kaksi suurta internetpalveluntarjoajaa.
Hallituksen kaavailema nettisensuurilaki pakottaisi nettioperaattorit estämään pääsy viranomaisten ylläpitämän listan sivuille. Lisäksi lakiehdotus edellyttäisi operaattoreita tarjoamaan asiakkaalle kaikkien sivujen suodatuksen, mikäli asiakas sellaisen haluaa. Tämän suodattimen avulla on tarkoitus karsia esimerkiksi lapsille sopimatonta materiaalia.
Australian viestintävirasto ylläpitää noin 10 000 verkkosivun listaa sivuista, joille pääsyn se haluaa estää. Viraston mukaan listan sivut sisältävät lähinnä lapsille sopimatonta materiaalia, lapsipornoa tai väkivaltaa.
Viranomaiset kritiikin kohteena
Viranomaisia on kritisoitu kovasti siitä, että sen ylläpitämä lista ei ole julkinen, jolloin viranomaisen toiminnasta puuttuu läpinäkyvyys. Viranomaisten on myös epäilty estävän pääsy esimerkiksi uhkapelaamiseen liittyville ja eutanasiasta kertoville sivuille.
Lakiehdotusta vastustavat etujärjestöt ja asiantuntijat uskovat, että nettisivujen suodattaminen hidastaisi verkon toimintaa, eikä suodatus pystyisi estämään pääsyä kaikkeen laittomaan sisältöön.
Vapaaehtoista lisäsuodatusta varten australialaisviranomaiset ovat testanneet suodatusohjelmia, joista nopein hidasti surffausta kaksi prosenttia ja heikoin peräti 87 prosenttia.
Operaattorit eivät usko suodattimen toimivan
Australian kolmanneksi suurimman internetpalveluntarjoajan iiNetin toimitusjohtaja Mark White kertoo The New York Timesille uskovansa, että suodatus ei tehoa lapsipornoon. Tämä johtuu siitä, että suodatus ei ylety vertaisverkkoihin, mistä lapsiporno useimmiten ladataan. White myös uskoo, että suodatus hidastaa surffailunopeutta, vaikka käyttäjä ei yrittäisikään päästä laittomille sivuille.
Suurimman internetpalveluntarjoajan Telstran toimitusjohtaja Greg Winn puolestaan uskoo, että suodatus murrettaisiin heti, kun se on otettu käyttöön.
The New York Times kertoo, että lakialoitetta vastustavan GetUp-järjestön nettiadressin on allekirjoittanut 85 000 ihmistä.

